Uutiset
Koneselkä ja Konesilta uusiin tiloihin Kärsämäellä
Koneselkä Oy on Eino Kyllösen perustama ja omistama maansiirtokoneiden myyntiliike, joka on toiminut 20 vuotta Kärsämäellä. Konesilta Oy on puolestaan hänen poikansa, Ville Kyllösen omistama maanrakennusalan pienkoneiden (1-8 tonnia) maahantuonti- ja myyntiliike, joka on toiminut 10 vuotta Kärsämäellä ja 2 vuotta Tampereella.
Uusien toimitilojen rakentaminen tuli aiheelliseksi reilu vuosi sitten, kun tulipalo tuhosi entiset Kokkola-Kajaani tien varrella olevat uudenkarheat tilat maan tasalle. Kaupankäynti oli kuitenkin kovassa kasvussa ja toimintaa piti kehittää, joten uusien tilojen saaminen oli välttämätöntä. Onneksi uusi noin kahden hehtaarin tontti löytyi heti keväällä todella hyvältä paikalta Kärsämäen keskustan kupeessa olevalta teollisuusalueelta. Sijainniltaan paikka on konekaupalle paras mahdollinen, koska risteävät liikennevirrat ovat noin 7 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.
Rakentaminen alkoi kesällä puiden kaatamisella ja tontin raivauksella ja nyt maaliskuussa 1 300 neliön valoisat ja lämpimät, lattialämmityksellä varustetut toimitilat sekä 500 neliön kylmävarasto alkavat olla valmiina. Kesäksi jää ainoastaan piha-alueiden asfaltointi.
”Uusia toimivia tiloja osaa arvostaa aivan eri tavalla kuin ennen, sillä viime vuosi toimittiin yhtäaikaisesti kolmessa eri pisteessä täällä Kärsämäellä, mikä tuntui välillä todella työläältä”, totesi Ville Kyllönen.
Uudet toimitilat on jaettu osiin toimintojen mukaan: pesu-, fixaus-/maalaus- ja hitsaustila, varaosa-, tarvike- ja hydrauliikkaletkuvarasto sekä varsinaiset huolto-, korjaus- sekä varustelutilat. Erityistä huomiota tiloissa on kiinnitetty valoisuuteen, ilmanvaihtoon ja pakokaasujen poistoimureihin.
Varustelu-, huolto- ja korjaustöiden sujumiseksi tiloihin on hankittu uusia koneita, laitteita ja työkaluja, kuten 10 tonnin siltanosturi, 1 tonnin ja 2,5 tonnin puominosturit sekä erilaisia metallintyöstökoneita.
Koneselkä Oy:n ja Konesilta Oy:n uudet yhteiset toimitilat ja yhteistyö tuovat synergiaetuja monessa suhteessa, kaupankäynnin, tilojen ja kuljetuksien osalta. Työntekijöitä yritykset työllistävät oma väki mukaan lukien yhteensä 14, joista kaksi on rekrytoitu lisää näihin uusiin toimitiloihin.
Maanrakennuskonekauppaa Eino ja Ville Kyllönen tekevät yhteensä 30 vuoden kokemuksella. Myyntialueena on periaatteessa koko Suomi, mutta pääasiallinen asiakaskunta on noin 300 kilometrin säteellä Kärsämäeltä. Uusista toisen kerroksen myyntitiloista avautuu upeat näkymät konepihalle ja ohimenevälle 4-tielle. Koneselän ja Konesillan pihamaalla on keskimäärin 70–80 erilaista vaihtokonetta jatkuvasti. Vaihtoehtoja pitää olla tarjolla ja vaikka jonkun mielestä varasto on iso, niin sen kiertonopeus on kuitenkin hyvä. Kaikki myydyt koneet lähtevät asiakkaille huollettuina ja asiakkaan tarpeisiin varusteltuina. Myös kauhoja ja muita lisävarusteita löytyy Kyllösten varastosta pitkästi toista sataa.
Lisäarvoa toiminnalle tuovat myös lavetti- ja erikoiskuljetuspalvelut, jotka hoitaa Erikoiskuljetus Kyllönen Oy. Koneiden ja teollisuuden kuljetuksia hoidetaan kahdella puoliperävaunulla ja yhdellä täysperävaunulla ympäri Suomea. Puoliperävaunulavetilla pystytään kuljettamaan jopa 60 tonnin painoisia koneita. Yhdistämällä omat ja muiden kuljetukset päästään useasti edullisiin meno-paluukuljetuksiin. Lisäksi kuljetusluvat, saattovalvonta ja liikenteenohjaus kuuluvat Erikoiskuljetus Kyllösen palveluihin.
www.erikoiskuljetuskyllonen.fi
Miika Nyrö