Uutiset

Työkoneet

Konekaupan Villi Länsi siirtyy myös

Suomen hallituksen torstaina 12.3. pitämässä tiedotustilaisuudessa annettiin valtakunnallinen ohjeistus, jonka mukaan kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet suositellaan peruttaviksi koronaviruksen takia. THL:n suositus ja linjaus tilaisuuksien perumisesta koskee kaikkia tapahtumia toukokuun loppuun saakka. Myös erilaisia konepäiviä.

”Vallitsevan koronaepidemian vuoksi me tapahtuman toimijat olemme päättäneet siirtää Villi Länsi -tapahtuman toiseen ajankohtaan. Tulemme tiedottamaan uuden ajankohdan tapahtumalle niin pian kuin mahdollista”, kerrotaan tiedotteessa.



Lue seuraavaksi