Uutiset

Työkoneet

Keräyslava Oy kierrättää metalliromun

Viime keväänä osaksi Eurajoen Romu -konsernia siirtynyt Keräyslava Oy jatkaa metalliromun kierrättämistä entiseen malliin, samalla miehistöllä ja kalustolla sekä laadusta tinkimättömällä asenteella.Keräyslava leikkaa omassa tuotannossaan mm. kaikenlaista rautaa, kuten H -palkkeja, putkea ja lattaa. Jatkossa mobiilileikkureilla tullaan katkomaan myös pitkiä rautatankoja noin kuuden metrin mittaisiksi, jotta ne voidaan syöttää kiinteään leikkuriin.

Keräyslava Oy:n toimitusjohtaja Antti Urpo ja LaBounty -nokkaleikkuri MSD 2000R.

Vuoden 2018 keväällä Keräyslava hankki LaBounty-tuotteiden maahantuoja Cernos Oy:ltä uuden MSD 2000R -nokkaleikkurin, joka liitettiin Hyundai 290LC-9 -kaivukoneen kauhanvarren paikalle. Tällä tavoin koneen kuski pääsee nopeammin ja tehokkaammin liikuttamaan leikkuria leikkauskohtaan, Keräyslavan työpisteessä kun ei ole tarvetta suuriin ulottuvuuksiin.

Keräyslava on ajanut koneella kuluneen vuoden aikana 2 – 3 päivänä viikossa 4 – 6 tunnin päiviä. Leikkurin käyttötuntimittari näyttää tällä hetkellä reilusti yli 500 tuntia. Täten kone ei ole ollut aivan täydessä kapasiteetissa, kiitos osittain mm. leikkurin korkean kapasiteetin.

Ennen uuden leikkurin ostoa Keräyslava leikkasi romua aiemmin hankitulla LaBounty-leikkurilla eli yrityksellä on aina ollut käytössään nokkaleikkuri.

”Kiitos hyvien kokemusten nokkaleikkurista ja LaBountystä, päädyimme hankkimaan uudenkin koneen samalta valmistajalta”, kertoo Keräyslava Oy:n toimitusjohtaja Antti Urpo. ”Reilun vuoden kokemuksella hankintapäätöksemme vaikuttaa edelleenkin oikealta, emmekä ole pelkästään tyytyväisiä uuteen LaBountyyn, vaan myös Cernoksen tekninen palvelu on sujunut moitteetta”, hän jatkaa.

”Vuosien kokemuksella yritys on todennut järkeväksi suorittaa leikkaustyö levyjen päällä, aina kun se vain on mahdollista. Tällä vältetään hiekan pääsy terien väliin ja säästetään merkittävästi mm. terien huoltokustannuksissa. Osana Eurajoen romu konsernia, tulemme jatkamaan työskentelyä LaBountyn nokkaleikkureilla kuten tähänkin asti. Todennäköisesti käytössämme olevat leikkurit vain pääsevät entistäkin kovempiin töihin”, päättää Antti Urpo.

Keräyslava Oy

Keräyslava Oy on ruskolainen romun kierrätykseen erikoistunut yritys. Sen juuret pohjaavat 1940 -luvulle asti. Vuoden 2019 keväällä yritys siirtyi osaksi Eurajoen Romu -konsernia, jatkaen kuitenkin toimintaansa itsenäisenä yrityksenä ja vakiintuneella Keräyslava Oy nimellään. Aiemman perheyrityksen, Urpon perheen, sekä perheenjäsenet että työntekijät jatkavat yrityksen palveluksessa. Toimialueena on Varsinais-Suomi.

Cernos Oy

Cernos Oy tuo maahan LaBounty-nokkaleikkureita, -purkutyökaluja ja -iskuvasaroita. Cernos myy myös kulutusvaraosia muidenkin leikkurivalmistajien mobiili- ja kiinteisiin koneisiin. Lisäksi yritys valmistaa itse Cobra-tuotemerkillä seulakauhoja ja seulamurskaimia erilaisten maa-ainesten, biojätteiden, kierrätysmateriaalien, rakennusjätteiden ym. seulontaan, murskaukseen, ilmastukseen ja sekoitukseen. Cernos osallistuu Maxpo 2019 messuille 5-7.9.2019 Hyvinkäällä, osasto B 108.

Lue seuraavaksi