Uutiset

Työkoneet

Kamaz ja Liebherr voitokkaina

Pariisi-Dakar -ralli alkoi tänä vuonna Buenos Airesista 4.1. ja päättyi päättyi Buenos Airesiin 17.1.2015. Reitti vei Etelä-Amerikan itärannikolta Andien yli etelärannikolle ja pohjoisen kautta takaisin.

Pariisi-Dakar -ralli kulki vaativissa olosuhteissa niin Andien yli kuin maailman suurimman suolajärven läpi. Argentiina, Bolivia ja Chile kuuluvat reitin maihin. Nykyään ralli siis ajetaan kokonaan Etelä-Amerikassa, jonne se siirrettiin terroriuhan takia vuonna 2009.

Kisassa hurjastellaan kuorma-autojen lisäksi henkilöautoilla ja moottoripyörillä. Paahtava kuumuus, pölyinen ilma ja vaikeakulkuinen maasto ovat rallille ominaisia piirteitä. Kisa on järjestetty 35 kertaa ja noin 70 ihmistä on menehtynyt historian aikana. Kaikki eivät suinkaan ole olleet kilpailijoita. Kisaajista eniten on kuollut moottoripyöräilijöitä.

Kuorma-autoluokan tulosluettelo on tänä vuonna kolmen kärkisijan osalta tylsää luettavaa. Venäläinen KamazMaster truck racing team vei nimittäin sijat 1-3 sekä vielä viidennenkin sijaan jättäen hyvin vähän rehvasteltavaa muille talleille.Tämänkertainen kuorma-autoilla ajettava reitti oli pituudeltaan noin 9000 kilometriä.

Kamazin joukkue voitti myös samaan aikaan oheiskisana käydyn Africa Eco Race –kisan. Kaikissa autoissa voimanlähteenä oli aavikko-olosuhteissa jo aiemmin luotettavaksi havaittu Liebherr V8 D9508 A7 –dieselmoottori.

Ensimmäisenä maaliviivan ylitti Ayrat Mardeevin tiimi ja seuraavina kuljettajat Eduard Nikolaev ja Andrey Karginov pääsivät maaliin. Heidän mukaansa autot olivat pelanneet hyvin koko matkan ajan.

”Rallissa menestyminen ei moottorin osalta ole yksin kiinni sen tehosta, vaan siitä, miten nopeasti se saadaan kuntoon häiriöiden sattuessa. Liebherrin moottoreita on käytetty vaativissa oloissa ennenkin, esimerkiksi kaivoksissa”, tiivisti Kamazin rallitiimin tekninen johtaja Wladimir Guba.

Moottoreihin tehtiin varsin vähän muutoksia rallia varten. Ahtoilman painetta nostettiin ja polttoaineen ruiskutusta lisättiin. Kiertokankiin ym. komponentteihin ei kajottu ollenkaan.

Myös voitelujärjestelmä pysyi muuttumattomana, sillä Liebherrin V8 voitelee moitteetta 45 asteen kallistuskulmaan saakka.

Liebherr V8 -moottorit valmistetaan Liebherrin Bulle SA –tehtaalla Sveitsissä. Teholukema on 770 kilowattia (1047 hv) ja vääntö 4500 newtonmetriä.

Moottori painaa 1400 kiloa ja iskutilavuus on 16,2 litraa. Se antaa 8900 kiloa painavalle Kamaz kuorma-autolle maksiminopeuden 140 kilometriä tunnissa.

Lue seuraavaksi