Uutiset

Työkoneet

Kalle Saarimaa nimitetty Tana Oy:n toimitusjohtajaksi

Kalle Saarimaa on nimitetty Tana Oy:n toimitusjohtajaksi 1.6.2023 alkaen. Hän siirtyy Tanalle Fortum Oyj:n Circular Solutions -divisioonan johtajan tehtävistä. Saarimaalla on ollut merkittävä rooli Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminnan kehittämisessä paikallisesta ongelmajätteiden käsittelyyn erikoistuneesta yrityksestä Pohjoismaiden johtavaksi kiertotalousratkaisujen toimittajaksi.

Saarimaa on toiminut useamman vuoden Tana Oy:n hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän vaikuttaa aktiivisesti suomalaisissa ja eurooppalaisissa jätehuoltojärjestöissä ja kiertotalousyrityksien hallitusten jäsenenä. Hänellä on pitkä kokemus liiketoimintojen johtamisesta, toimitusketjuista ja konsultoinnista sekä laaja-alainen osaaminen ja näkemys kiertotaloudesta.

”Kallen kokemus kansainvälisen ympäristöhuollon alalla, todella vahvat näytöt liiketoiminnan kannattavasta kasvusta ja näkemyksellisyys kiertotalouden mahdollisuuksista ovat todella arvokkaita Tanan jatkaessa vahvaa kasvuaan. Tanan strategiana on olla aktiivinen toimija melko pirstaleisen alan yhtenäistämisessä ja tähän vaiheeseen Kalle on erinomainen kasvun johtaja”, sanoo Tanan hallituksen puheenjohtaja Kari Kangas.
”Olen tyytyväinen, että yhtiötä menestyksekkäästi viimeiset kolme vuotta johtanut Kari Liuska siirtyy yhtiön hallitukseen ja siten pystyy jatkossakin tukemaan kokemuksellaan yhtiötä todella mielenkiintoisessa kasvun vaiheessa.”

”Tana on hyvin hoidettu yritys, jolla on vahva brändi. Tanan tuotteet vastaavat hyvin kiertotalouden haasteisiin globaalisti ja ovat toimialansa parhaita. Olen etuoikeutettu, kun pääsen johtamaan Tanaa seuraavaan kasvun vaiheeseen. Haluan aluksi perehtyä syvällisesti asiakaskuntaan, tuotekehitykseen ja Tanan tiimiin. Tyytyväiset asiakkaat, hyvinvoivat työntekijät ja innovatiivisuus ovat yrityksen kuin yrityksen menestymisen kulmakiviä”, sanoo Kalle Saarimaa.


Lue seuraavaksi