Uutiset

Työkoneet

Jekko-perheeseen täydennys

Alkuvuodesta Konepörssissäkin uutisoitiin Kurko-Koponen Oy:n aloittaneen italialaisten Jekko-mininostureiden maahantuonnin. Nyt mallisto täydentyy mielenkiintoisella uutuudella. Tela-alustan päälle on asennettu kuorma-autopuolelta tuttu Fassi-kappaletavaranosturi. Uutukaisen mallimerkinnältään on JF545. Kyseessä on alle kahden metrin levyinen konstruktio (1840 mm), jolla sopii kulkemaan sinne, minne kuorma-autolla ei ole pääsyä.

Fassi on Jekon osaomistaja ja selittää osaltaan tällaisen uuden innovaation syntymisen. Muissa Jekon malleissahan on normi telekooppipuomi, joten kappaletavaranosturin kahdesta kohtaa taittuva puomi antaa paljon monipuolisemman nostogeometrian käyttöön. Sillä voidaan sekä nostaa että työntää. Edelleen puomin päähän saadaan jibi sekä myös henkilönostokori. Ilman jibiä kori on kolmelle henkilölle ja jibin kanssa kahdelle. Vinssiä ja koukkua voidaan hyödyntää.Koneessa on irroitettava, 3 500 kilon vastapaino. Kuljettaja voi radio-ohjaimestaan vapauttaa nopeasti vastapainot, mikäli niitä ei nostokohteessa tarvita. Tämä pienentää edelleen nosturin tilan tarvetta.

Yksi kuljettaja hallitsee nosturin kaikkia toimintoja kauko-ohjaimestaan, jonka Jekko kertoo olevan uusinta sukupolvea graafisella käyttöliittymällä.

Maksimi nostokyky koukulla on 15 ja vinssillä kuusi tonnia. Maksimi nostokorkeus on 28 metriä. Korilla päästään yli 30 metrin työskentelykorkeuteen. Eteenpäin saadaan ulottuvuutta myös noin 28 metriä, jolloin voidaan käsitellä vielä 600 kilon taakkoja.

Käyttövoimavaihtoehtoja on kaksi. Kubotan 55,4 kilowatin diesel- tai 13 kilowatin sähkömoottori.

Kurko-Koposen osastolla F54 Maxpossa kerrotaan mielellään lisää.

Lue seuraavaksi