Uutiset

Työkoneet

JCB – Uudet minit alle kahden tonnin kokoluokkaan

Skandinavian maarakennuskonemarkkinat osoittavat JCB:n laskelmien mukaan 25 prosentin nousua kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla, kun vertailukohtana on vuoden 2016 vastaava ajanjakso. Vastaavaa kasvua ei ole muissa Euroopan maissa havaittavissa. Esimerkiksi Iso-Britannian markkina supistui samalla ajanjaksolla viitisen prosenttia. Valtavaa vauhtia uutuustuotteita maailmalle suoltava englantilaisyritys esittelikin syyskuussa Ruotsissa tuoreimpia lisäyksiään. Muun muassa muutama uusia minikaivukonemalleja ja uusi Fastrac nähtiin Malmössä, jonne Skandinavian lehtimiehet oli kutsuttu.

Minikaivukoneiden (alle 12 t) maailmanlaajuinen kysyntä on räjähtänyt viimeisten vuosien aikana ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Alle 10 tonnin koneita myytiin viime vuonna maailmanlaajuisesti noin 200 000. Vanhat tilastot kertovat, että kymmenisen vuotta sitten liikuttiin noin 150 000 myydyssä minikaivukoneessa. Suosituimmat kokoluokat vuonna 2016 olivat 1-4 tonnin haarukassa, johon myytiin jopa 105 000 konetta. Suuntaus on siis yhä enemmän kompakteihin koneisiin ja siksi monet valmistajat panostavat tähänkin tuotesegmenttiin lujasti. JCB muiden mukana. Varsinkin noin puolentoista tonnin kokoluokka on erittäin suosittu, ja tähän sijoittuvat JCB:n uudet mallit eli haarukkaan 1,6-1,8 tonnia.

JCB 18Z-1 on täysin uusi lyhytperäinen malli

Mallimerkinnät ovat 16C-1, 18Z-1 ja 19C-1. Keskimmäinen on JCB:n ensimmäinen lyhytperäinen 1,7 tonnin malli. Kaivupuomin pituus on nyt kaikissa kolmessa mallissa 1 800 millimetriä ja kauhanvarsivaihtoehtoja on kolme; 960, 1 100 ja 1 344 millimetriä. Kauhanvarren sylinteri sijaitsee kaivupuomin päällä. Myös kaikki hydrauliletkut ja -putket on pyritty sijoittamaan entistä paremmin suojaan. Koneiden huollon helpottamiseksi sivu- ja takaluukku vastapainoineen kääntyvät yhdessä auki. Päivittäisiä tarkistuksia varten sitä ei kuitenkaan tarvitse avata, sillä niitä varten on olemassa pienempi tarkistusluukku. Puomin tappien ja laakereiden rasvausta tarvitaan vain 500 tunnin välein, eli se tarvitsee tehdä vain normaalin määräaikaishuollon yhteydessä.

Uusissa minikaivukoneissa päivittäiset tarkistukset tehdään ”tähystysluukun” avulla. Suurempia toimenpiteitä varten saadaan lisää tilaa avaamalla koko kylki ja vastapaino.

Kuljettaminen helpottuu, sillä ketjujen kiinnityslenkkejä on nyt yhteensä 10, kuusi ala- ja neljä ylävaunussa. Paikat alavaunussa on mietitty niin, että kiinnityksessä

Telaleveys on säädettävissä välillä 980-1 330 millimetriä. Alavaunussa on kiinnityskorvakkeita ketjuja varten kuusi kappaletta.

käytettävät ketjut eivät hankaa kumiteloja. Alavaunun leveys on säädettävissä välillä 980-1 330 millimetriä. Kumitelat voidaan tarpeen vaatiessa korvata myös terästeloilla. JCB lupaa, että luiskiksi muotoillut telatunkojen kotelot keräävät maata aiempaa vähemmän. Puskulevyn tilavuus on kasvanut peräti 24 prosenttia ja se on varustettu helposti asennettavilla lisäsiivillä. Puskulevyyn saa lisävarusteena vakiota pidemmät aisat, joiden avulla vakaus kaivettaessa on parempi.

Kaikissa kolmessa mallissa on 12,2 kilowatin tehoinen Perkinsin diesel. Ohjaamo on 24 prosenttia aiempaa tilavampi. Jalkapolkimia ajoon ei enää ole vakiokoneessa, ainoastaan käsivivut. Lisävarusteena jalkahallinnan toki saa. Mallin 19C-1 tyvitaittoa hallitaan oikeasta kaivuvivusta, ei enää jalkapolkimella. Koska 19C-1 on malliston lippulaiva, saa siihen PIN-koodilla lukitun käynnistyksen eston. Moottorin käynnistys tapahtuu urheiluautomaiseen tyyliin painonapilla, ei virta-avaimella. Saatavana siihen on vielä myös ohjaamon ulkopuolelle sijoitetut seurantavalot, jotka sammuvat viiveellä vasta kun kuljettaja on etäällä koneestaan.

Kompaktien pyöräkuormaajien uutuus on runko-ohjattu JCB 403, jonka työpaino on 2,5 tonnia. Kubotan neljäsylinerinen

JCB 403.

diesel antaa 26 kilowatin tehon. Myös siinä on uusi ohjaamo. Kaksinopeuksinen hydrostaattinen voimansiirto on sekin uutta suunnittelua. Maksimissaan päästään 30 kilometrin tuntinopeuteen. Nopeusalueen vaihto käy näppärästi kuormaajan hallintavivun napista. Samoin suunnan vaihto. Ryömintä onnistuu jarrupolkimen avulla tarkkuutta vaativissa kohteissa.

Perusaisaston vaihtoehtona on niin sanottu korkealle nostava malli. Perusversiossa nostokorkeus on 2,6 ja korkealle nostavassa 2,8 metriä. Molemmissa aisoissa on suuntaisvakaaja trukkipiikkityöskentelyn helpottamiseksi. Kaiken kaikkiaan JCB:n uutuus soveltuu ahtaisiin paikkoihin. Se on vain 1,1 metriä leveä ja 2,2 metriä korkea.Koneen jatkuva työskentelykuorma on JCB:n mukaan 610 ja kaatokuorma runkonivel suorassa 1 219 kiloa.

JCB 419K.

JCB 419K ensiesittely

Uuden JCB 419K -pyöräkuormaajamallin maailman ensi-ilta oli Ruotsin tilaisuudessa. Suurempi julkinen esiintyminen tulee olemaan Agritechnica-näyttelyssä marraskuun puolivälissä. Se korvaa tuotannosta edellisen mallin 418.

Muista JCB:n pyöräkuormaajista tuttu CommandPlus ohjaamo löytyy nyt myös tästä noin 11 tonnia painavasta pyöräkuormaajasta. Moottori on kuusisylinterinen Cummins. Stage IV-vaiheeseen tarvitaan SCR ja DOC eli ureakanisteri pitää silloin tällöin kantaa koneen luo. Edelliseen malliin nähden tehoa on tullut lisää viitisen prosenttia eli nyt teholukema on 136 kilowattia. Voimansiirrossa on kuusiportainen ZF:n valmistama powershift, ja maksimi siirtonopeus on jopa 48 kilometriä tunnissa.

Etu- ja takarungot on suunniteltu uudestaan, mikä sallii hieman aiempaa pidemmän akselivälin. Ja koska akselitkin ovat pykälää suuremmat, voidaan niille kiinnittää aiempaa suuremmat renkaat, esimerkiksi kokoa 750/65 R26.  Akseleille on saatavilla automaattiset tasauspyörästöjen lukot. Myös uuden malliston pyöräkuormaajat voidaan varustaa pidemmillä aisoilla. Vaihtoehdot 419S:n kuormauskorkeuksille ovat 2,48 ja 3,71 metriä. Hydrauliikan tuottoa lisälaitteille on käytössä 180 litraa minuutissa.

CommandPlus ohjaamoa on tullut ennenkin käsiteltyä, mutta mainittakoon, että puhallintehoa lisäämällä ikkunoiden kosteuden luvataan haihtuvan entistä nopeammin. Säilytystilaa on lisätty ja ohjauspylvääseen on tullut muun muassa kallistusmahdollisuus. Taustapeileissä ohjaamon ulkopuolella on lämmitys.

JCB Fastrac 8330.

Keltaista tehoa

SIMA-näyttelyssä alkuvuodesta esiteltiin uusi JCB Fastrac-malliston lippulaiva 8330 (260 kW). Toinen 8000-perheen uutuus on pikkuveli 8290 (228 kW).

”Ensimmäinen JCB Fastrac esiteltiin jo vuonna 1991. Se on edelleen ainoa täysjousituksella oleva traktori markkinoilla. 8000-sarja edustaa jo neljättä sukupolvea. Fastrac soveltuu suurille nopeuksille siirtoajoon jo täyshydrostaattisen ohjauksensakin ansiosta”, kertoi Gavin Neate JCB:ltä.

8000-sarjaan on tehoa lisätty 14 prosenttia edellisiin malleihin verrattuna. Molemmissa on Sisun 8,4 litrainen ja kuusisylinterinen Stage IV diesel. Partikkelisuodatinta ei ole, vaan SCR ja DOC. Ilmaa syötetään moottoriin kaksoisturboahtimen avulla. Huippunopeus on peräti 70 kilometriä tunnissa. Maantieajoa helpottaa vakionopeussäädin. Lisähydrauliikan tuotto on vakiona 137 ja optiona jopa 178 litraa minuutissa. Takanostolaitteen nostovoima on 10 tonnia. Etunostolaitteen vastaavasti 3,5 tonnia.

JCB:n kurottajiin tarkoitettujen henkilökorien mallisto on kolmejäseninen. Ne on suunniteltu 14, 17, 18 ja 20 metrin Loadall-malleihin. Korikapasiteetit ovat 365, 500 ja 1 000 kiloa. Kuvan kurottaja 540-180 Loadall on viimeisin lisäys JCB:n suosittuun HiViz-kurottajaperheeseen. Tämän 18 metrin mallin myötä JCB:n kurottajamallisto käsittää jo 30 konetta.

Lue seuraavaksi