Uutiset

Työkoneet

JCB osa 1: Vauhti ei hyydy

Englantilainen JCB jatkaa investointejaan tuotantoonsa ympäri maailman. Tuotekehitykseen satsataan myös reilusti entiseen tapaan, vaikka maailman talouden tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Maailmanlaajuisen valmistajan etu kuitenkin on, että globaalit markkinat tarjoavat liikkumavaraa. Kun toisaalla markkinat yskivät, jossain muualla ne vetävät.

Loppukesästä lehdistölle selkeytettiin moottorilinjauksia sekä esiteltiin toki myös uusia tuotteita. Yksi mielenkiintoisista tulokkaista oli meilläkin suositun 2CX-minikaivurikuormaajan korvaajan esittely. Hieman järeämpi 3CX Compact (kuva) tulee kompaktikoneiden markkinoille loppuun asti mietittynä konseptina. Useita konetyyppejä ja –malleja on tämän vuoden aikana myös saatavana Stage IV -versiona.

JCB on kulkenut valtavan matkan siitä, kun yrityksen perustaja Joseph Cyril Bamford alkoi vuonna 1945 valmistaa peräkärryjä sodasta jääneestä roskamateriaalista. Pajavasara paukkui yötä päivää pienessä tallissa, Manchasterin ja Birminghamin välissä sijaitsevassa Uttoxeterissä. JCB juhliikin tänä syksynä jo 70-vuotista taivaltaan, minkä aikana se on kohonnut yhdeksi maailman merkittävimmistä konevalmistajista.

Nyt tehtaita sijaitsee jo varsin monella mantereella ja monissa eri maissa. Viimeisin investointi tuotantoon on tänä vuonna avatut, 62 miljoonaa puntaa maksaneet tehtaat Intian Jaipuriin. Siellä valmistetaan komponentteja, kurottajia, liukuohjattuja pienkuormaajia sekä tietenkin kaivurikuormaajia.

JCB on ollut Intiassa jo vuodesta 1979 lähtien ja nyt maa on kohonnut suurimmaksi yksittäiseksi markkinaksi JCB:lle Englannin jälkeen. Noin viidesosa kaikista JCB:n valmistamista koneista on valmistettu Intiassa. Kaikkiaan Intiassa on viisi JCB:n tehdasta.

Lisäksi globaalilla yrityksellä on vielä toistakymmentä tuotantolaitosta Englannissa, Brasiliassa, Kiinassa ja Amerikassa. Lähitulevaisuuden suurin investointi tulee kohdistumaan Englantiin. Suunnitelmana on rakentaa uusia tehtaita 150 miljoonalla punnalla.

JCB:n Rocesterin tehtaalla tullaan tekemään juhlavuoden kunniaksi 70 kappaletta 3CX-kaivurikuormaajia täsmälleen samoihin väreihin, kuin ensimmäinen 40 vuotta sitten valmistettu JCB 3CIII. Tämä tarkoittaa muun muassa punaista kauhaa ja valkoista kattoa. Kahvinkeitin ohjaamossa kuvaa hyvin sitä, minkälaisen harppauksen kuljettajan ergonomia on ottanut tuona ajanjaksona

Tämä keräilyharvinaisuudeksi tulevaisuudessa muodostuva erikoismalli kulkee siirtoajossa 40 kilometriä tunnissa. Se varustetaan uudella JCB Stage IV Ecomax -moottorilla ja JCB LiveLink -etäseurantajärjestelmällä.

Ensimmäisen kaivurikuormaimen JCB teki vuonna 1953 ja sen jälkeen on valmistettu yli 600 000 konetta. Nykyään niitä myydää 120 maassa. JCB onkin ollut viisitoista vuotta maailman suurin kaivurikuormainvalmistaja.

Kaivurikuormaajissa on yhteensä 40 erilaista mallia tai erikoisvariaatiota. Pienin on 1CX ja järein 5CX.

”Kaivurikuormaaja on yksi meidän perustuksemme tukikivistä. Vaikka valmistamme useita eri kontyyppejä rakentamiseen ja maatalouteen, on kaivurikuormain yksi tärkeimmistä tuotteistamme”, kertoo JCB:n pääjohtaja Anthony Bamford.

Uusi nelipyöräohjattu, työkunnossa 6,2 tonnia painava 3CX tulee korvaamaan vanhan 2CX-mallin tuotannosta. Voimaa ja suorituskykyä tulee lisää ulkomittojen paljonkaan kasvamatta. Myös työpaino on kutakuinkin sama.

”Olemme odottaneet Suomeenkin tätä mallia, sillä 2CX:ää ei ole enää tehtaalta tänä vuonna saanut. Meillä on useita asiakkaita odottamassa omaansa, jahka näitä Suomeen saadaan”, tiivistää Suomen maahantuojan, Mateko Oy:n tuotepäällikkö Kari Halmela.

Uutuus on nimittäin vain 1,95 leveä ja 2,74 metriä korkea (puomin yläpäähän).  JCB 2CX:n vastaavat mitat olivat 1,85 ja 2,72 metriä. Uuden mallin kääntösäde sisempi puoli jarrutettuna on (ulkopuoliseen renkaaseen mitattuna) 5,8 metriä.

Yksi ajokaista 3CX Compactin operoimiseen riittää hyvin. Suurtakaan muutosta mitoissa ei siis ole tapahtunut, kun on siirrytty 2CX-mallista 3CX-Compact  -malliin.

Moottorina on nyt Stage IIIB JCB Diesel by Kohler (55 kW).

Voimansiirto on kolmiportainen hydrostaatti, kun 2CX:n voima välittyi neljävaihteisen manuaalivaihteiston ja momentinmuuntimen avulla.  Vaihdekeppiä ei siis 3CX Compactin ohjaamossa enää ole.  Maksimi nopeus on 40 kilometriä tunnissa eli 17 prosenttia suurempi kuin vanhassa 2CX-mallissa.

Ryömintämahdollisuus voimansiirrossa antaa kuljettajalle mahdollisuuden käyttää suurta virtausta vaativia työlaitteita korkeilla moottorikierroksilla maksiminopeuden ollessa 3,5 kilometriä tunnissa. Ohjausvaihtoehtoina ovat kaksi- tai nelipyöräohjaus.

Kuormaajan ja lisähydrauliikan vivut ovat tutussa paikassa. Sivupaneeli on uusi.

Kaivulaitteen hallinnassa on nyt minikaivukoneista tutut esiohjatut kaivuvivut, joiden käyttö on huomattavasti kevyempää kuin 2CX:n mekaanisten vipujen. Lisähydrauliikan hallinta on servo-ohjatuissa peukalorullissa.

Säilytystilaa on lisätty ja ilmastointilaite on tehtaalla vielä lueteltu lisävarusteeksi. Tuulilasi on laminoitu ja kaikki lasit ovat suoria vaihtamisen helpottamiseksi. Edessä on kaksi ja takana neljä halogeeninvaloa. Kaivupuomiin saa myös LED-valoja, jolloin päivä koittaa pimeällekin työmaalle.  LiveLink-etäseurantajärjestelmä on koneessa vakiona.

JCB:n vuonna 1945 syntynyt pääjohtaja Sir Anthony Bamford silminnähden liikuttui uuden JCB 3CX Compact -kaivurikuormaajan esittelytilaisuudessa kertoessaan muistikuvia isästään, Joseph Cyril Bamfordista hitsaamaassa kasaan ensimmäisiä kaivurien puomeja 50-luvun alussa.

Alle kymmenvuotias Anthony imi jo tulloin oppia sepän taidot omaavalta isältään. Uusi 3CX Compact korvaa tuotannossa mallin 2CX. Noin kuusi tonnia painava 3CX Compact on noin 35 prosenttia perus 3CX -mallia pienempi.

Vuonna 2011 tehtaan yhteyteen avattu museo ”The Story of JCB” tarjoaa tietopaketin niin yrityksen rikkaasta ja menestyksekkäästä historiasta kuin nykypäivän saavutuksistakin. Hienoon näyttelyyn on investoitu kaikkiaan viisi miljoonaa puntaa.

Pikkukuva: Vuodelta 1953 peräisin oleva JCB Mk 1 -kaivurin peruskoneena on Fordson-traktori.

Iso kuva: JCB Diesel Max rikkoi vuonna 2006 dieselmoottoreilla varustettujen ajoneuvojen nopeusennätyksen. Bonneville suola-aavikolla nopeustutka  nauliintui  lukemaan 563,4 kilometriä tunnissa.

Kaikki tämä on lähtenyt liikkeelle JCB:n perustajan Joseph Cyril Bamfordin (1916-2001) taitavista käsistä.

Suomen maahantuojan Mateko Oy:n tuotepäällikkö Kari Halmela sanoo, että esimerkiksi uutta 3CX Compact -mallia on odotettu malttamattomasti Suomeenkin.

”Varsinkin seurakuntien suosiossa ollut 2CX jää historiaan, eikä niitä enää hetkeen ole tehtaalta saanutkaan. Uusi malli tuo lisää voimaa ja suorituskykyä sekä nostaa kuljettajan viihtyvyyttä”, sanoo Halmela.

JCB:n insinöörit vievät kaivurikuormaajan konseptia eteenpäin koko ajan suunnittelemalla sen päälle erikoissovelluksia erikostöihin.

Tästä esimerkkinä on pylväiden pystytykseen tarkoitettu uusi JCB Pole Master +. Se kykenee kuljettamaan ja pystyttämään puupylväitä aina 16 metriin saakka.

Lue seuraavaksi