Uutiset

Työkoneet

Janne donkkasi taas tykimmin

Erilaisiin maarakennuskonekuljettajien kisoihin mielellään osallistuvalla, nokialaisella Janne Leppäsellä on ikävä tapa, josta kanssakilpailijat eivät välttämättä pidä. Mies nimittäin tapaa voittaa kaikki kilpailut, mihin osallistuu. Pariisin lähettyvillä, Monthyonissa sijaitsevassa Casen koulutuskeskuksessa järjestetyn Case Rodeon ykköspallille kiipesi, kukas muu kuin Janne. Mies puolusti menestyksekkäästi voittoaan viime vuodelta.

Lokakuun 16.-18. välisenä aikana pidettyyn koitokseen osallistui  43 kilpailijaa 18 eri maasta. Sellaiset maat Suomen lisäksi kuin Saksa, Italia, Ranska, Itävalta, Puola, Tsekkki, Bulgaria, Romania, Slovenia, Tanska, Norja, Ruotsi, Baltian maat, Hollanti ja Englanti olivat lähettäneet kuljettajan tai kuljettajia kisaan.

Paras joukkue tuli Englannista. Suomen joukkue koostui ainoastaan Leppäsestä, joten maakohtaiseen joukkuekisaan ei Suomi voinut osallistua. Jannen tukijoukoissa oli tällä kertaa Fintractorin myynnissä työskentelevä Juhani Helin.

Varsinainen kisapäivä oli perjantai 17.10. Kaikki kilpailijat puettiin tapahtuman hengen mukaisesti cowboy-hattuun ja muuhun  rekvisiittaan. Kilpailutehtäviä oli kaikkiaan neljä.

Ensimmäisessä ”Wild Wheels” –osassa kilpailukoneena oli Case 321F ZB –pyöräkuormaaja, jolla kannettiin trukkilavaa radalla. Lopuksi se piti asettaa pystysuoraan toisen trukkilavan päälle. Tämän tehtävän voitti tanskalainen Bendt Risom.

Toinen tehtävä eli ”Lawless Loader”. Tela-alustaisella TR270-pienkuormaajalla piti kantaa mahdollisimman nopeasti vettä ja kumiankkoja kauhassa epätasaisen radan läpi. Leppänen voitti tämän osuuden läikyttämätä pisaraakaan vettä tai pudottamatta yhtään ankkaa maahan.

”Cherokee Crawler” oli tuttu tappi reikään –tehtävä. Kauhassa roikkuva tappi piti ujuttaa tietyssä järjestyksessä maassa oleviin putkiin, joiden läpimitta ei juuri tapin vastaavaa suurempi ollut. Koneena oli tela-alustainen CX210D. Puolalainen Krzysztof Stachecki osoittautui tämän osion nopeimmaksi .

Viimeinen osatehtävä oli koripalloilun ystäville mieluinen ”Big Thunder Backhoe”.  Vaikka susijengiä ei paikalla näkynyt, koreja tehtiin silti. Eri etäisyyksiltä pomitut pallot piti donkata koriin mahdollisimman nopeaan tahtiin. Tässä englantilainen James Binks osoitti olevansa korismiehiä ja pussitti kaikki viisi palloa nopeimmin.

Tasaisen hyvin kaikissa lajeissa pärjännyt Janne sijoittui siis kokonaispisteissä ykköseksi ja sai oikeuden osallistua ensi vuoden Rodeoon. Kotiintuomisiksi tuli vielä matkaliput Amerikkan Wisconsiniin , tutustumaan Casen uudistettuun Tomahawk Customer Centeriin. Virallisen kisan ohella kilpailijat pääsivät istumaan myös mekaanisen härän selkään. Siellä pisimmän ajan roikkui ja huojui ruotsalainen Niklas Rydholm.

Janne Leppänen on kiistattomasti maailman menestyksekkäin maarakennuskoneenkuljettaja, kun mittarina käytetään erilaisissa kilpailuissa pärjäämistä. Miehellä on eri kisoista Suomessa seitsemän ykkössijoitusta. Maailmalta niitä on kertynyt viisi. Tämän lisäksi on muutamia kakkos- ja kolmossijoituksia, mutta niitä ei Jannen mukaan lasketa.

”Ranskassa oli rento ja mukava meininki. Casen kisassa oli tänä vuonna osa vanhaa totuttua ja osa oli täysin uutta. Etenkin liukuohjatulla pienkuormaajalla ja kaivurikuormaajalla vaadittiin nyt enemmän tarkkuutta. Kaivukoneella tehty tapin pujotus oli selkeästi helpoin ja liukuohjatulla tehty veden ja ankkojen kanto vaikein”, kertoo tuplarodeomestari Janne Leppänen.

”Motivaatiota tosin on nykyään yhä vaikeampi kaivaa esille. On tullut kisattua niin paljon. Aikomus oli ensin jäädä pois koko kilpailusta, mutta lopulta kuitenkin läksin reissuun. Ja kivaahan siellä oli. Jos kunnon motivaatio näissä askareissa puuttuu ja hampaat irvessä joutuu touhuamaan, niin parasta tulostakaan ei tahdo saada aikaiseksi.”

Janne yritys on Mönkän Kaivin Oy, joka tekee monipuolisesti erilaisia maarakennus- ja kunnosspitotöitä, pääasiassa Pirkanmaan alueella. Kalustona on kolme tela-alustaista – ja yksi pyöräalustainen kaivukone.  Tämän lisäksi on kaksi traktoria, yksi pyöräkuormaaja ja yksi kuorma-auto. Erikoisuutena on pieni tela-alustainen kaapelien aurauskone.

Jannen harjoittelua Case Rodeoon helpottaa se, että kaksi omista koneista on Case-merkkisiä. Nimittäinen pyöräkuormaaja 321F ja tela-alustainen kaivukone 160C.

Lue seuraavaksi