Uutiset

Työkoneet

Jalo&Jalolle kymmenen uutta Bronto Skyliftiä

Nostopalveluita tarjoava valtakunnallinen Nostolava-auto Jalo & Jalo oy tähtää kansainvälisille markkinoille. Yritys hankki äskettäin kymmenen uutta nostolava-autoa näiden pyrkimysten tueksi. Jalo&Jalon toiminta on kasvanut voimakkaasti viimeisen viiden vuoden aikana yrityskauppojen myötä.

Muutama vuosi sitten kaksi nostoalan toimijaa (Jalo&Jalo ja Janneniska) julkaisivat sopimuksen, jonka mukaan yritykset keskittyvät omiin kategorioihinsa, Jalo&Jalo alle 80 metrin nostoihin ja Janneniska yli 90 metrin nostoihin. Samassa yhteydessä kalustoa myös ”vaihdettiin” kategorioiden mukaisesti.
Näin Jalo&Jalon mahdollisuudet laajentua kansainvälisesti kasvoivat. Vientimarkkinoille meno onkin seuraava askel.
”Olemme tehneet yrityskauppoja sekä uudistaneet ja kasvattaneet kalustoamme. Nyt olemme valmiit avaamaan pian ensimmäisen toimipisteemme Suomen rajojen ulkopuolelle”, sanoo Jalo&Jalon toimitusjohtaja Sami Jalo.

Kaikille työmaille
Jalo&Jalo on hankkinut viimeisen puolen vuoden aikana kymmenen uutta Bronto Skylift -nostolava-autoa. Laitetyypit ovat; viisi kappaletta S35EM:ää, kolme S47XR:ää, yksi S50XDT ja yksi S70XR. Kaikissa on alustana Volvon kuorma-auto. Ne ovat Jalon mukaan osoittautuneet luotettaviksi. Kaikki lavat on varustettu materiaalienkäsittelyä helpottavalla vinssillä ja mahdollisuudella sähkökäyttöön.
”Työkohteet ovat monesti vaativia. Meillä on kaikissa yksiköissä varusteet materiaalinkäsittelyyn, jotta pystymme palvelemaan asiakkaitamme hyvin kaikissa tilanteissa. Nostimien sisäkäyttö onnistuu sähkökäytöllä, joka meillä on vakiona. Lisää joustavuutta sisäkäyttöön ja ahtaissa paikoissa operointiin tuo myös yksi matalalla ajokorkeudella varustettu nostolava-automme, S47XR”, luettelee Jalo.

Tyypillisiä työkohteita ovat paljon teräs- ja muita rakenteita sisältäviä rakennustyömaat, telekommunikaatiomastot, tuulipuistot sekä erilaiset tarkistus- ja huoltotyötyöt kaupunkialueilla. S35EM-malli on erinomainen laite kaupunkiympäristöön, jonne se myös on suunniteltu. S70XR nähdään useimmiten rakennustyömailla. S50XDT-J ja S47XR soveltuvat mainiosti telekommunikaatiomastojen parissa operointiin. Tuulipuistoja varten Jalo&Jalolla on 78-metriin yltävä S78XDT.
”Työmaalle lähetettävä laite riippuu monesta asiasta. Periaatteessa kaikki nostolavat tekevät kaikkia niitä töitä, joihin niiden ulottuvuus riittää”, sanoo Jalo.

Yhteistyökumppani
Jalo&Jalolla on käytössä reilut 50 nostolaiteyksikköä. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ne ovat merkiltään Bronto Skyliftejä. Muun merkkiä laitteita on viime aikoina myyty pois tarkoituksena keskittyä pelkästään Bronton tarjontaan. Brontojen yhteenlaskettua nostokorkeutta yritykseltä löytyy tällä hetkellä 1 932 metriä.
”Huollot ovat meille tärkeä seikka. Meillä on täysi luottamus Bronto Skyliftin huoltotoimintaan. Se pitää meidät aina toimintakuntoisena ja liikkeessä. Huollon toimivuus on erittäin oleellinen seikka tällaisessa liiketoiminnassa”, kiittelee Sami Jalo. Bronto Skylift on juuri äskettäin avannut uuden huolto- ja hallintopisteen Suomeen huoltojen laadun takaamiseksi.
”Olemme ylpeitä saadessamme olla yhteistyössä yhden Euroopan nopeimmin kasvavan yrityksen kanssa. Teemme kovasti töitä ollaksemme ei pelkästään valmistaja, vaan myös strateginen yhteistyökumppani”, sanoo Bronto Skyliftin myyntijohtaja Antti Suoniemi.

Yhteistyökumppanuus on kaksisuuntaista. S35EM on erinomainen esimerkki siitä. Jalo&Jalo yli yksi suurimmista vaikuttajista, kun uutta S35EM-mallia suunniteltiin. Yhteistyö osoittautui erittäin hedelmälliseksi.
”Uutta mallia on ylistetty asiakkaittemme toimesta ja se on jo saanut IAPA:n erikoismaininnan ”Product of the year” (Vuoden tuote) kuorma-autoalustaisten nostolavojen kategoriassa. Hyvä todistus toimivasta yhteistyöstä”, jatkaa Suoniemi. Kaksi ensimmäisenä valmistettua S35EM-mallia ovat Jalo&Jalolla. Pian yritykselle toimitetaan loput kaksi S35EM:ää viiden kappaleen kokonaistilauksesta. Maaliskuussa työmaalle pääsevät myös S47XR- ja S50XDT-nostolavoilla varustetut ajoneuvot.

 

 

Lue seuraavaksi