Uutiset
Jaani Partanen on Suomen mestari
Maarakennuskoneenkuljettajaopiskelijoiden SM-kilpailut käytiin viikonloppuna Mansen Mörinöiden yhteydessä RealMachineryllä Lempäälässä. Kisojen järjestämisestä vastasi TAKK. Osallistujat olivat alan opiskelijoita kautta Suomen. Voittajaksi ja samalla Suomen mestariksi tiensä selvitti 18-vuotias Jaani Partanen.
Toiseksi sijoittui Santeri Backman Imatralta. Hän opiskelee Saimaan Ammattiopistossa (Sampo) Lappeenrannassa. Kolmanneksi tuli Sebastian Pekkarinen Kinnulasta. Sebastian opiskelee Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymässä Nivalassa.
Tuore suomenmestari, torniolainen Jaani opiskelee Haukiputaalla Oulunseudun ammattiopistossa. Hän piti kilpailutehtäviä sopivan haastavina ja arvioi niiden mittaavan oikeilla työmaillakin tarvittavaa ammattitaitoa. Koneenkäsittelyä hän kertoi treenanneensa parina suvena kesätöissä ja lisäksi opiskeluun liittyvissä harjoitteluissa.
Kisassa oli kaikkiaan 10 osallistujaa yhdeksästä eri oppilaitoksesta. Nuorin kilpailija oli 16-vuotias ja vanhin 51-vuotias.
Kilpailutehtävät vastasivat maarakennusalan perustyötehtäviä. Perjantaina oteltiin kuorma-auton ajamisessa taitoradalla ja maa-aineksen mittaustehtävässä, lauantaina kilpailijat pääsivät tekemään murskekuormaa ja murskeesta luiskaa mallin mukaan.
Nyt ensimmäistä kertaa järjestetyt kilpailut saivat kiitosta osallistujilta ja mukana olleilta kouluttajilta. Tapahtumalle toivottiin jatkoa ja kisat onkin tarkoitus järjestää jatkossa vuosittain ja entistä parempina. Ensi vuoden kisoissa tehtäviä on todennäköisesti enemmän.
Kuvia kisoista löytyy TAKK:n Facebook-sivuilta.