Uutiset

Työkoneet

Isot koneet vetivät väkeä Ulvilaan

Satakunnan Koneyrittäjien Ulvilan MM-Terminaalissa järjestämille Länsirannikon Konepäiville kokoontui ennätykselliset yli 70 näytteilleasettajia. Seitsemännen kerran pidetty Länsi-Suomen suurin konealan tapahtuma kokosi lokakuun alussa kaikki suurimmat maanrakennus- ja metsäkonealan toimijat sekä palvelujen tuottajat paikalle MM-Terminaalille Ulvilaan.

Kaunis aurinkoinen syyssää suosi näyttelyä ja tapahtumapaikan isäntä, Maanrakennus Mykrä Oy:n toimitusjohtaja Jorma Mykrä, totesikin paikan soveltuvan hyvän maapohjansa ansiosta näyttelyyn sopivaksi säällä kuin säällä. ”Aidattu ja osittain asfaltoitu kenttä sora-, hake- ja rankakasoineen luo sopivat puitteet ja tuntuman koeajoon ja työnäytöksiin”, totesi Mykrä tyytyväisenä.

Näyttelyn avasi kankaanpääläinen kansanedustaja Kauko Juhantalo. Keväällä Suomen Yrittäjät valitsivat kaikille kansanedustajille nimikkoyrittäjät ja Juhantalon nimikkoyritykseksi valikoitui Maanrakennus Mykrä Oy. Puheessaan Juhantalo totesi, ettei kotimaisen turpeen ja puun kilpailukyvystä ole pidetty huolta. Hallituksen kärkihankkeena onkin kotimaisen tuotannon nostaminen.

Koneyrittäjien liiton varapuheenjohtaja, eurajokelainen LM – Suomiset Oy:n toimitusjohtaja Markku Suominen kiinnitti puheessaan huomiotaan että työ tarvitsee tekijöitä ja pureutui nuorten koulutuksen ongelmiin. Nuoria on vaikea saada alalle koska työharjoitteluun on vaikea rekrytoida nuoria valtaisan byrokratian, säännösten ja korttiviidakon takia.

Tapahtuman juontajana toiminut Harri Pöntinen jututti näytteilleasettajia ja esitteli kunkin yrityksen uusimmat näyttelyssä mukana olevat koneet ja niiden ominaisuudet. Hän myös kiersi palveluntarjoajien osastoilla haastatellen heitä yritystensä toiminnasta ja palveluista.

Konenäyttelyä suosinut sää keräsi paikalle noin 3000 henkeä. Muonituspuolen pisteillä Koneyrittäjien puolisot ja perheenjäsenet ahkeroivat ja kaikille riitti suuhunpantavaa: hernekeittoa, makkaraa ja tietysti myös kunnon munkkikahvit. Myös lettujen paistoa ja nokipannukahveita tarjoiltiin näytteilleasettajien osastoilla. Viihdepuolella löytyi jokaiselle jotakin kun Latela -tuunaritiimin erikoisbussi kiinnosti varsinkin nuorempaa väkeä ja taas museo-osaston vanhat koneet ja pappamopot vanhempaa väkeä.

Näyttelyn monipuolisuuteen ja antiin tyytyväinen Satakunnan Koneyrittäjien puheenjohtaja, sastamalalainen Veljekset Kimpanpää Oy:n toimitusjohtaja Tatu Kimpanpää totesikin, että näyttely tulee saamaan jatkoa ja seuraava näyttely pidetään taas neljän vuoden kuluttua.

Lue seuraavaksi