Uutiset

Työkoneet

Intermat 2015: Uusi Mecalac 12MTX

Ranskalainen Mecalac on vuosien mittaan laajentanut mallistoaan useisiin eri kokoluokkiin ja nyt suositusta runko-ohjatusta, pyöräalustaisesta mallista 12MTX, tuodaan Intermatiin esille uusi versio . Saatavilla oleva informaatio on vielä melko niukkaa, mutta jotakin tiedonmurusia valmistaja on antanut huhtikuussa ensiesittelynsä saavasta koneesta.

Ulkomuoto ei hirveästi ole muuttunut, mutta eroavaisuuksiaikin on. Edelleen puomin oikealla puolella olevan ohjaamon pystypalkki sivussa sijaitsee nyt edempänä kuin aiemmin ja näin takaikkuna on suurempi ja pyöristyy kulmistaan enemmän. Koneen ohjaamon sisältävän etuosan ja moottorin runkona toimivan takaosan väliin näyttäisi jäävän hieman aiempaa suurempi rako.

Takaosa näyttää myös aiempaa lyhyemmältä ja ainakin konepeitto on matalampi kuin aiemmin. Puomisto näyttäisi olevan kutakuinkin ennallaan. Mecalachan perustaa konseptinsa erikoispuomiin, jossa on ns. väliosa. Se muuttaa geometrian varsin edulliseksi ahtaissa työmaaoloissa. Koneella pystyy myös kaivamaan aivan koneen edestä.

Kone muuntuu kaivukoneesta trukkipiikkeillä operoivaksi nostokoneeksi napin painalluksella.Taakan se kykenee nostamaan vaakatasossa kolme metriä maan alta aina ylös, kuuteen metriin asti. Taakan pystyy asettamaan myös aivan koneen viereen. Mecalacin ehdoton etu onkin sen monipuolisuus. Puomi nousee myös ylös nippuun, jolloin ylävaunu kone pyörähtää ympäri ohjaamon vaatimassa tilassa.

Koska rengaskoko on pysynyt samana ja alarunkokin näyttäisi olevan kutakuinkin ennallaan, niin koneen ulkomitoissa ei varmasti ole tapahtunut suurta muutosta. Valmistajan mukaan kaikki uutuuteen tehdyt muutokset tähtäävät koneen suorituskyvyn nostamiseen sekä kuljettajan työn helpottamiseen.

Voimansiirrossa on uusi maksiminopeuden rajoitin, jonka avulla kuljettaja voi työtehtävän muakan asettaa halutun nopeusrajan joko 0.3, 0.6, 0.9 tai siitä portaittain aina maksiminopeuteen 32 kilometriä tunnissa. Tarkka ryömintämahdollisuus antaa kuljettajan keskittyä ainoastaan puomin liikkeisiin ja työtehtävään.

Uuteen malliin on sisällytetty yksi ennen lisävarusteena ollut ominaisuus. Kun kuljettaja valmistautuu poistumeen ohjaamosta nostamalla kaivuvivun konsolin, niin ohjaamon alta tulee näkyviin automaattisesti portaat. Työn aikana ne ovat täysin suojassa ohjaamon alla.

Työ –ja ajoasennon säädöt kuten akselin lukitus, työvalojen ja majakan kytkeminen ym. tapahtuvat nyt kaikki automaattisesti ainoastaan yhtä nappia painamalla.

Kaivuvipuihin on lisätty enstistä enemmän hallintaa, esimerkiksi suunnanvaihto on nyt vivussa.

Koneen muistiin voidaan nyt ohjelmoida kuuden eri työlaitteen vaatimat paine ja virtaus. Myös kolmelle eri kuljattajalle voidaan ohjamoida nyt eri arvot uuden, seitsemän tuuman värinäytön avulla. Peruutuskameran välittämä kuva tulee sekin automaattisesti näytölle  heti, kun peruutusvaihde on kytketty.

Uusi malli on valmistajan mukaan noin 500 kiloa vanhaa mallia raskaampi eli se painaa nyt 9,7 tonnia. Moottoritehoa on pudotettu parisen kilowattia. Nyt ollaan liikkeellä 80 kilowatin teholla. Uudessa mallissa Cummins on vaihtunut. Nyt moottorina on Deutz TCD 3.6 (Stage IIIB)

Maksimi siirtonopeudeksi ilmoitetaan 32 kilometriä tunnissa. Hydraulipainetta on nostettu 310 baariin (ennen 280 bar) ja näin voimaa on saatu puomin sylintereille ja kauhan huulilevylle 500-1000 kiloa aiempaa enemmän.

Sekä vanha että uusi 12MTX säilyvät tehtaan tuoteohjelmassa tämän vuoden ajan.

Intermatissa Mecalac tulee myös esittelemään uutta Connect-pikakiinnitintään. Sen ominaisuuksia ovat valmistajansa mukaan keveys, helppo liitettävyys ja käytettävyys sekä ehdoton turvallisuus.

Työlaitteen putoamisen kiinnikkeestä Mecalac lupaa nyt olevan mahdotonta niin kaivu- kuin nostokäytössäkin. Kiinnike on ainutlaatuinen, sillä sen lukitus tapahtuu puomin ja kauhan vivun omilla tapeilla. Tapit lukittuvat työlaitteen koukkuihin hydraulisylinterin avulla.

Idea on yksinkertainen mutta toimiva. Ohjaamossa tappien pohjaan lukituksesta sekä merkkivalon että äänimerkin avulla.

Tapit ovat tietysti valmiina jo kaikissa Mecalac-koneissa. Kytkentälaitteen aktivoiminen vaatii siis vain yhden hydraulisylinterin lisäämistä. Uusi Connect-pikakiinnitin tulee olemaan vakiovaruste uudessa 12MTX-mallissa, joka tulee saataville tämän vuoden loppupuolella.

Mecalac-kaivukoneet tuo Suomeen Hansa-Machines.

Lue seuraavaksi