Uutiset

Työkoneet

Intermat 2015: Kobelcolta pientä ja suurta

Kobelco saapui Euroopan markkinoille uudestaan vuonna 2013. Hollannin Almeressa Euroopan päämajaansa pitävä japanilaisvalmistaja on jälleensyntymänsä jälkeen esitellyt jo useita uusia kaivukonemalleja kotimarkkinoillemme.

Esimerkiksi mallit SK210LC-9, SK260LC-9, SK350LC-9 ja SK500LC-9 on jo nähty. Tuoreimpina uutusmalleina ovat ensimmäinen Stage IV-vaiheeseen päivitetty SK210LC-10 (kuva). Eli moottoripäivityksen myötä tyyppinumero yhdeksän muuttuu kympiksi. Myös uusia minikaivukonemalleja Intermatissa oli esillä. Jälleenmyyjäverkosto Euroopassa on kasvanut sekin nopeasti. Konekesko oli ensimmäinen, jonka kanssa Kobelco solmi jälleenmyyntisopimuksen Euroopassa.

Uusi 10-sarjan Kobelco tulee myyntiin kesän aikana, jolloin siitä on saatavilla enemmän teknistä informaatiota. Kone painaa varustuksesta riippuen 21,7-22.6 tonnia ja moottoriteho on 124 kilowattia. Valmistaja lupaa polttoaineen kulutksen olevan kuutisen prosenttia pienempää kuin edellisessä mallissa.

Minikaivukoneperhe käsittää nyt seitsemän mallia painoluokkiin 1-3 tonnia. Lyhytperäiset koneet ovat SR10SR-3 (1 t), SK17SR-5 (1-2 t) ja kuvan SK25SR-6 (2-3 t).

Normiperäiset mallit ovat 1-2 tonnin painoluokkiin SK16 ja SK18 sekä 2-3 tonnin haarukkaan osuvat SK22 ja SK26. Kokonaisuudessaan kaikki minikaivukonemallit ovat saatavilla kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä.

Lue seuraavaksi