Uutiset
Intermat 2015: Hyundailta runsaasti uutta
Hyundai Heavy Industries Europe tuo keväiseen Pariisiin näytille peräti kuusi Stage IV-moottorilla varustettua, uutta kaivukonemallia. Uusittujen mallimerkintöjen myötä esillä luvataan olevan seuraavat tela-alustaiset kaivukoneet: HX220L, HX 260L, HX300L HX330L HX380L ja HX520L.
Uusitussa mallistomerkinnässä HX merkitsee tela- ja HW pyöräalustaa. Tyyppinumeron kaksi ensimmäistä lukua kertovat suoraan vakiomallisen koneen työpainon tonneina. Lukuarvon perään lisättävät kirjainyhdistelmät ovat yhtä kuin CR, joka merkitsee lyhyttä perää. LR on yhtä kuin pitkä puomi ja MH taas vastaavasti materiaalinkäsittelykoneen tunnus.
Stage IV -taso saavutetaan käyttämällä sekä EGR- että SCR –tekniikoita. Malleissa HX220-HX380 moottorina on Cumminsa ja 52 tonnin koneessa Scania. Polttoaineen kulutuksen luvataan laskeneen mallista riippuen 3-6 prosenttia.
Uusien moottorien myötä ilmaottoa moottoritilaan on tehostettu lisäämällä ilma-aukkojen kokoa ja lukumäärää. Taakepäin osoittava työvalo on sijoitettu paremmin valaisevaan paikkaan ja ohjaamoon kulkua on helpotettu uudella kahvalla. Ohjaamon etuikkunaa on levennetty.
Ohjaamoa on muutettu myös sisältä. Kokonaisuudessaan kokoa on kasvatettu 10 prosenttia.
Ilman kierto on valmistajan mukaan sekin tehokkaampaa kuin ennen uuden ilmastointijärjestelmän ansiosta. Säilytystilaa on lisätty ja näyttö on kooltaan nyt kahdeksan tuumaa. Uuden kosketusnäytön toimintoja voidaan ohjata suoraan näyttöruudulta tai hallintakiekosta.
Uusia minikaivukonemalleja ovat R17ZA sekä R25Z-9A, jonka peltien alla on nyt Kubotan moottori.
Uusia Stage IV-pyöräkuormaajia esitellään kaksi eli mallit HL955 ja HL960. Kaikki uuden malliston jäsenet alkavat jatkossakin numerolla yhdeksän ja kirjaimilla HL. Myös pyöräkuormaajissa on käytössä sekä EGR- että SCR –teknologiat. Uusissa malleissa moottorina on Cummins.
Valmistajan mukaan polttoaineen kulutus on laskenut kymmenisen prosenttia.
Myös pyöräkuormaajissa ilman virtausta mootorille on parannettu suurentamalla ilma-aukkoja. Konepeitto aukeaa nyt aiempaa enemmän ja käyttö tapahtuu sähkön avulla.
Laajennetun ohjaamon melu- ja tärinätason luvataan laskeneen vanhoihin malleihin verrattuna. Kuormaajan vipu konsoleineen on nyt kiinnitetty uuteen istuinmalliin. Katkaisimien sijoittelu on sekin uutta ja lisähydrauliikkaa hallitaan joystickistä.
Pyöräkuormaajien uusi ohjaamonäyttö on tuuman pienempi kuin kaivukoneissa eli seitsemän tuumaa. Myös tätä näyttöä voidaan ohjata joko koskettamalla tai erillisistä näppäimistä. Uusi näyttö tarjoaa informaatiota muun muassa polttoaineen kulutuksesta, kuormasta sekä moottorin ja hydrauliikan suureista. Kännykän ja vaikkapa tabletin audiojärjestelmään kytkemisen kerrotaan olevan nyt entistä helpompaa.
Suomeen Hyundai-maarakennuskoneet tuo Suomen Telakone Oy.
Lue myös: Hyundai VIP Tour 2014.