Uutiset
Intermat 2015: Bobcat kurottaa
Uusimmat Bobcatin kurottajamallit ovat rinnakkaiset TL358 ja TL358+. Koneet olivat lähes yhteneväiset, ainostaan + -mallin maksiminostokyky on 400 kiloa suurempi eli 3000 kiloa. Maksimi nostokorkeus on 5,8 metriä.
Moottorina on Deutz TCD 3,6 L4 (74,4 kW), jonka päästöt ovat Stage IIIB –tasolla. Kyseessä on varsin kompakti kurottaja, sillä leveys on vain 2,1 metriä. Pituus on 4,5 ja akseliväli vain 2,8 metriä. Kääntösädekin on vain 3,77 metriä. Koneen korkeuteen on kaksi vaihtoehtoa. Kun ohjaamo on asennettu mahdollisimman alas, on kokonaiskorkeus on 2,1 metriä. Parempi näkyväisyys saadaan nostamalla ohjaamo kinnikkeillä hieman ylemmäs.
Hydrostaattinen voimansiirto antaa maksimissaan 40 kilometrin tuntinopeuden. Uuden CAN-väylään kytketyn näytön kautta kuljettaja pääsee käsiksi useisiin uusiin ominaisuuksiin. Näytön avulla esimerkiksi puomin noston, teleskooppiliikken ja kallistuksen nopeudet voidaan ohjemoida eri työtehtäviä varten. Tarkalle trukkinostolle ja raa’alle lastaukselle saadaan siis eri tavalla käyttäytyvä hydrauliikka.
Uutta on myös ohjaamon ECO-nappula, jota painamalla hydrauliikasta saadaan täysi teho huudattamatta dieselmoottoria. Puomia hallitaan yhdellä joystickillä. Suunnanvaihtoa kuljettaja hallitsee joko joystickistä tai sitten ohjauspyörän pylväässä olevasta vivusta. Puomiin saa vaimennuksen lisävarusteena.
Bobcat on uusinut myös minikaivukoneperhettään viimeaikoina ja Intermatissa nähtiin sen edustajia eli muun muassa mallit E20 ja E19. Lyhytperäinen ja kumitelainen Bobcat E20 täydentää uuden minikaivukoneperheen korvaamalla tuotannosta vanhan mallin 324.
Alavaunussa on säädettävä telaleveys. Koneen leveys muuttuu minimistä 991 maksimiin 1346 millimetriä. Samalla telapituus on kasvanut 140 millimetriä. Se parantaa vakautta kaivettaessa ja takaa lisävoimaa sylintereille.
E20-kaivukoneen tarkka paino on valmistajan mukaan 1953 kiloa ja moottoriteho 10,4 kilowattia (13,9 hv). Koko ylävaunu pyörii telalinjojen sisäpuolella, joten kyseessä on todellinen lyhytperäinen malli.
Ohjaamon toteutus on tuttu jo aiemmista suuremmista E-sarjan koneista. Tyvitaiton hallinta on siirretty jalkapolkimelta kaivuvipuun. Lisävarusteena on saatava avaimeton ja salasanasuojattu, viisinumeroinen käynnistys.