Uutiset

Työkoneet

Honkajoen Konepäivät lähestyvät

Elokuun 6. ja 7. päivä järjestetään Honkajoella perinteiset Honkajoen Konepäivät. Tapahtumaa ovat järjestämässä Honkajoki Works Oy, Honka Trading Oy, Konemyynti ja konevuokraus Rentti, ja VV-Traktori.

Esillä on mahdollisimman monipuolinen ja laaja valikoima mm. maarakennuskoneita, traktoreita ja lisälaitteita. Edustettuja konemerkkejä tapahtumassa ovat mm. Case, Takeuchi, Hidromek, McCloskey ja New Holland, sekä työlaitepuolelta Honkajoki Works.

Konetarjouksia lasketaan mahdollisimman houkutteleviksi niin uusista kuin käytetyistä koneista ja laitteista, sekä konevuokrauksen hinnoista. Myös yhteistyökumppaneita on lupautunut esille.

Honkajoella kulunut vuosi on ollut konekaupassa kasvun aikaa ja sama tahti näyttää jatkuvan. Niin uusien koneiden kuin lisälaitteiden kauppa on ollut kasvussa alkuvuoden aikana, lisäksi koneiden vuokraaminen on lisääntynyt.

Vaikka vuotuiset myytyjen koneiden kappalemäärät eivät enää nouse huippuvuosien tasolle, niin Honkajoki on pysynyt merkittävänä kasvukeskuksien ulkopuolella olevana konekaupan keskittymänä.

Laadukkaat tuotteet ovat olleet aina osa menestystä, mutta isompi merkitys on henkilöillä niiden takana. Pitkät asiakassuhteet on luotu ammattitaitoisella ja luotettavalla toiminnalla ja palvelevalla asenteella. Lisäksi osataan tehdä myös yhteistyötä, josta nämä Honkajoen Konepäivät ovat oiva esimerkki.

Honkajoen Konepäivät ovat avoinna pe klo 9–17 ja la klo 9–15. Lisäksi järjestäjät lupaavat, ettei tapahtumasta tarvitse lähteä nälkäisenä. Tarjolla on kävijöille keittoa, makkaraa, kahvia ja pullaa.

Lue seuraavaksi