Uutiset

Työkoneet

Hautala tarjoaa entistä enemmän lajikkeita – seulontaan Terex Finlay 694+

Maarakennus Hautala on Isojoella toimiva monipuolinen maarakennusyritys. Tierakentaminen ja -kunnossapito ovat keskeinen osa toimintaa, mutta myös muu maarakentaminen on jokapäiväistä. Yhtenä erikoisalana voidaan pitää kaatopaikkojen peittoa, joita yritys on hoitanut viisi kappaletta. Parin viime vuoden aikana mukaan on tullut kiviainesten seulonta ja murskaus.

”Pääasiassa teemme kiviaineksia omaan käyttöön, mutta mitä ehtii, on tehty muillekin”, kertoo Toni Hautala. ”Aloitimme jalostuksen soran seulonnalla , mutta se on vähenemään päin. Tällä hetkellä soraa ja kalliota käytetään raaka-aineena suurin piirtein yhtä paljon, joten murskausasema on tarpeen.”

Seulonnat Hautala aloitti pari vuotta sitten McCloskey S130 -suurtehoseulalla, joka kuuluu edelleen kalustoon. Murskaustoiminta alkoi hankkimalla keväällä 2010 Terex Pegson 1300 Maxtrak -kartiomurskain käytettynä ja sen eteen uuden Terex Finlay J-1175 leukamurskain kesällä 2010. Entistä monipuolisempia lajikkeita varten asemaa täydennettiin viime syksynä tällä uudella Terex Finlay 694+ -seulontalaitoksella.

”Vielä ei paljoa osaa sanoa tästä uutukaisesta, sillä emme ole ehtineet vielä paljoa muuta kuin koeajaa laitosta”, toteaa Hautala. ”Ensikokemukset ovat kuitenkin lupaavia.”

Uudistunut malli

Hautalan hankkima seulontalaitos on uudistettua mallia, josta kertoo mallimerkinnän perässä oleva +. Tässä seulalaatikon kaikki kolme seulatasoa ovat samankokoisia, kun aikaisemmassa mallissa ylin taso oli muita isompi. Käytännössä tämä tarkoittaa aikaisempaa suurempaa seulontatehoa.

Toinen uudistus koskee plus-kuljetinta, eli ylitteen kuljetinta, jolla tavallisesti ylite palautetaan murskaimelle. Aikaisemmin tämä oli mekaaninen ja vaati kuljetusasentoon siirtoon jonkin nostokoneen. Nyt plus-kuljetin on hydraulinen, joten sitä voidaan siirtää itsenäisesti. Muista uudistuksista mainittakoon alatason seulaverkon hydraulinen kiristys, joka on nyt vakiovarusteena.

Suuri laitos on varsin vaativa maantiekuljetuksissa. Finlay 694+:n leveys kuljetusasennossa on kolmemetriä ja korkeus 3,5 metriä, joiden puolesta kuljetukset onnistuvat mukavasti. Haasteita luovat 19,3 metrin pituus ja 34 tonnin kuljetuspaino, mutta näistä huolimatta kuljetukset onnistuvat kohtuullisen hyvin. Kuljetusasentoon laitos on helppo pakata hydraulisten toimintojen ansiosta.

Terex Finlay 694+ on 6-sarjan isoin ja tehokkain malli ja se esiteltiin 694:n uudistettuna mallina yleisölle viime vuonna. Tämä 6-sarja käsittää tela-alustaiset kaltevatasoiset, kolmeen tai neljään lajikkeeseen jakavat seulontalaitokset niin kiviaineksille kuin kierrätysmateriaaleille. Finlay 694+: n seulonta-ala on 9,3 neliömetriä. Nopeus ja isku ovat säädettäviä, jolloin voidaan hienosäätää seulontatulosta.

Hautalan 694+ on pitkälle perusvarusteltu malli. ”Kippivälppä on lisävaruste, mutta se on hinnoiteltu siten, että se kannattaa ottaa jo pelkästään jälleenmyyntiarvon takia, vaikka sille ei näyttäisi olevan heti tarvetta”, sanoo Pasi Karttu Kivisampo Oy:stä. ”Jälkikäteen tähän on asennettu automaattirasvari.”

Uudistukset jatkuvat

Terex Finlayn 6-sarja saa tänä vuonna vahvistusta, kun reilun 7 neliömetrin seulontapinta-alalla varustettu 684 tulee markkinoille. Sakari Rantanen odottaa uutuutta, sillä se täydentää mallistoa sopivasti kysyttyyn kokoluokkaan. ”Nyt myydyin malli on 683, jonka seulontapinta-ala on 4 neliömetriä, joten 684 tulee sopivasti tuon ja 694+:n väliin. Edelleen 683 on hyvin toimiva konstruktio ja se jää mallistoon”, huomauttaa Rantanen. Uusi Finlay 684 tulee ensin kolmitasoisena, mutta sitä tulee olemaan tarjolla myös kaksitasoisena sovelluksena.

”Finlaylta on viime aikoina tullut paljon uusia malleja, josta hyvänä esimerkkinä tämä 694+. Finlaylla on panostettu parin viime vuoden aikana tulevaisuuteen kovasti. Palvelu ja varaosapuoli ovat parantuneet, jälleenmyyjien avustus on tehostunut ja laatuun on kaikkiaan panostettu paljon”, kiittelee Rantanen. Terex Finlayta voi seurata myös Facebookissa ja You Tubessa yhtiöllä on oma osionsa www.youtube.com/user/terexfinlay, jossa on muun muassa tulevan 684-mallin 3D-animaatio.

”Kierrätyspuolelle meitä on nyt toimituksessa tuuliseulaa ja repijää. Nämä täydentävät tarjonnan siten, että asiakas saa meiltä tarvittaessa koko ketjun”, mainitsee Rantanen. Terex-murskauslaitteita edustavalla Kivisampo Oy:llä on 50 vuoden kokemus kiviainesten jalostuslaitteiden suunnittelusta ja valmistuksesta ja se on kolmanneksi suurin toimija alalla.

Kivisampo

Terex Finlay

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi