Uutiset

Työkoneet

Hannun KoneCornerin hydrauliikkapalvelupiste avattu

Joensuussa toimiva Hannun-Kone oy on avannut toimipisteensä eli Hannun KoneCornerin yhteyteen hydrauliikkapalvelupisteen. Tämä letkupajaksi nimetty palvelupiste tulee palvelemaan kaikkia alueen liikkuvan kaluston asiakkaita niin maarakennus- ja metsäkoneurakoitsijoita kuin kuljetus- sekä maatalousyrittäjiä hydrauliikkaletkuasioissa. Palvelupisteen toiminta käynnistyi KoneCornerissa järjestettyjen konepäivien yhteydessä maaliskuun puolessa välissä.

Joensuussa toimivan Hannun KoneCornerin portin pielessä toimii nykyisin hydrauliikkapalvelupiste. Tämä letkupaja palvelee kaikkia liikkuvan kaluston letkutarpeita. Liittimien puristukset onnistuvat aina yhden tuuman letkukokoon asti.

Hannun KoneCorner huoltaa ja korjaa erilaisia urakointikoneita myynnin ohella. Reilu vuosi sitten avatut uudet toimitilat ovat lisänneet korjaamopalveluiden kysyntää sekä samalla myös hydrauliikkaletkujen tarvetta. Hannun-Koneen toimitusjohtaja Mika Jääskeläinen kertoo hydrauliikkapalvelun olleen suunnitteilla jo uuden toimipisteen rakennusvaiheessa, ja Jarmo Lehtosen tullessa taloon viime kesänä asia pantiin kunnolla vireille. Letkujen noutaminen päivittäin toisilta toimittajilta vei liikaa aikaa. Letkupajaa nyt pyörittävällä Lehtosella on aikaisempaa kokemusta monipuolisesti maarakennusalalta. Hän on myös tehnyt hydrauliikkaletkuja aikaisemmin työkseen, joten aivan nollasta ei tässä ole alkuun lähdetty. Toki muukin henkilökunta tulee tekemään jatkossa letkuja, joten yhden miehen varassa ei asiassa olla.

Kontti pihalle

Würth on varustellut kontin avaimet käteen -periaatteella koneineen ja tarvikkeineen. Würth hoitaa myös viikoittaisen hyllytyspalvelun, jolloin tarvittavia nimikkeitä on aina hyllyssä.

Hydrauliikkapalvelupisteen perustamisessa päädyttiin konttiratkaisuun, koska KoneCornerin huoltohallista ei löytynyt tarpeellista, täysin puhdasta tilaa letkupajalle. Projekti oli näin myös helppo kilpailuttaa yhtenä kokonaisuutena; ”Hydrauliikkapalvelupiste ylläpitosopimuksella pihaan, kiitos”, kuului tarjouspyyntö. Valinta kohdistui lopulta tammikuun alussa Würthin tarjoukseen. Yritys varusteli kontin hydrauliikkaletkujen valmistukseen tarvittavin laittein, tarvikehyllyin ja tarvikkein. Sopimukseen kuuluu myös Würthin tekemä viikoittainen hyllytyspalvelu letkukelojen, liittimien ja muiden nimikkeiden osalta. Komponenttien määrät pidetään näin ennalta sovituissa saldorajoissa.
Würth toimitti täysin varustellun kontin laitteistoineen KoneCornerin pihaan tarjouksen mukaisesti avaimet käteen -periaatteella hieman ennen kevään konepäiviä. Käyttöönotto tapahtui yksinkertaisesti kytkemällä kontti sähköverkkoon. Laitteet (leikkuri, liittimien puristin ja ilmakompressori) olivat valmiiksi asennettuna paikoilleen. Myös kaikki tarvikkeet olivat valmiina hyllyssä ja toiminnot testattu jo etukäteen ennen konepäiviä. Kontti on myös tarvittaessa helposti siirrettävissä kaikkine varusteineen minne tahansa, missä on vain riittävästi sähkövirtaa tarjolla.

Hannun KoneCornerin Jarmo Lehtonen tekemässä letkua hydrauliikkapalvelupisteen ensimmäiselle asiakkaalle. Maatalousyrittäjä Hannu Räsänen oli tullut hakemaan uutta letkua puutavarakuormaimeen.

Helppo tulla isollakin autolla
Nyt letkupaja palvelee asiakkaita Hannun KoneCornerin portin vieressä, aidan sisäpuolella, Papinkankaan teollisuusalueella Joensuun eteläpuolella kuutostien välittömässä läheisyydessä. Sen aukioloajat noudattelevat KoneCornerin huoltokorjaamon aikoja eli letkupaja on auki arkisin kello 7–16.
”Harkitsemme parhaillaan myös päivystystä, kunhan saamme hieman kokemusta tämän konseptin toiminnasta. Kannattaa seurata Hannun-Koneen verkkosivuilla olevaa Hydrauliikkapalvelut-osiota. Sinne päivitämme koko ajan tietoa letkupajan toiminnoista. Seuraavaksi alamme kartoittaa asiakkaiden tarpeita ja lisätä valikoimaa sen mukaan”, miettii Jarmo Lehtonen. Sijainnin johdosta perille pääsee isollakin yhdistelmällä. Yhtenä ajatuksena onkin tarjota autoilijoille palvelua, jossa KoneCornerin rekkapesun (Pesu Corner) yhteydessä on mahdollista uusia ajoneuvon letkuja.

KoneCornerin letkupaja käyttää Bridgestonen letkuja.

”Rekka pesuhalliin, kuski kahville ja vaurioituneet letkut irti. Samalla pesuohjelma käyntiin ja pajaan letkuja tekemään. Pesuohjelman loputtua uudet letkut paikoilleen ja kuski kahvilta matkaa jatkamaan. Näin auto on nopeasti taas takaisin ajossa ja kahvitaukokin hoitui samalla pysähdyksellä”, luettelee Lehtonen. ”Tämä on yksi konsti minimoida seisonta-aikoja.”

Monipuolista palvelua
Suurin kuorma tällä hetkellä tulee Lehtosen mukaan juuri oman korjaamon tarpeista, mutta letkuja tehdään myös pelkästään niitä tarvitseville. Varmin tapa on tulla pajalle malli kädessä, eli vähintään molempien päiden liittimet mukana sekä tarvittava letkun mitta. Letkun teko onnistuu varauksella myös puhelimessa asiakkaan antamien tietojen mukaan. Varauksella siksi, että liitinstandardeja ja -kierteitä on moninainen määrä ja niiden silmämääräinen tunnistaminen ei aina ole helppoa. Nykyaikainen kännykkäkameratekniikka tuo kylläkin helpotuksen tähänkin asiaan.
”Nappaat vain kännykällä kuvan liittimistä ja lähetät sen meille. Voimme sitten jo yhdessä pohtia puhelimessa ratkaisua letkuongelmaan”, ohjeistaa Lehtonen.
KoneCornerin letkupaja käyttää Bridgestonen letkuja sekä korkealaatuisia liittimiä. Ylärajaksi on tällä hetkellä määritelty yhden tuuman kokoinen letku. Sitä suurempia harvoin kysytään, joten sen kokoisten liittimien ja muiden tarvikkeiden hyllyssä pito tulisi turhan kalliiksi. Niitäkin tosin saadaan ennakkovarauksella seuraavaksi päiväksi. Letkutyyppejä ovat hydrauliikka-, polttoaine- ja vesiletkut sekä suojausspiraalit. Ilmastointiletkuja ei tehdä vielä tässä vaiheessa.
Irtoletkujen valmistuksen sekä pesu- ja korjaamopalveluiden yhteydessä tapahtuvan letkupalvelun ohella pystytään nyt tarjoamaan myös talvi- ja muussa kausisäilytyksessä oleville koneille laajempaa huoltoa. Eli näin pystytään muiden huoltojen ohella helposti vaihtamaan myös vialliset letkut säilytyksen aikana. Kone on siis heti täydessä iskussa, kun työt taas alkavat hiljaisen kauden jälkeen.
”Myös vaihtokoneet saadaan huollettua hyvään myyntikuntoon, kun kokonaispaletti on kunnossa”, huomauttaa Mika Jääskeläinen. Lopuksi mies toivottaa asiakkaat tervetulleeksi KoneCorneriin, Papinkankaalle paikan päälle ja tutustumaan talon tarjontaan.

 

 

 

Lue seuraavaksi