Uutiset

Työkoneet

Häggblom tekee järeät kaivoskauhat

Häggblom on tehnyt aikanaan kauhoja ja saavuttanut niillä hyvän maineen, mutta telastojen kysyntä on ollut niin suurta, että kapasiteettia kauhavalmistukseen ei oikein ole riittänyt, vaikka kysyntääkin olisi ollut. Yksittäisiä kauhoja on kuitenkin tehty pitkin 2000-lukua esimerkiksi ruoppauslautoille.

Häggblom keskittyy suurten kauhojen valmistukseen, joiden kysyntä on kasvanut viime vuosina ja tarve tulee jatkumaan käynnissä olevan kaivosbuumin myötä. Kokoluokka, joihin Häggblom kauhatarjontansa asettaa, on 5-25 kuutiometrin kaivukonekauhat ja pyöräkuormaimiin kokoluokkiin 5-20 kuutiometriä. Näiden kokoluokkien kauhat valmistetaan aina käyttökohteen mukaan asiakkaan tarpeiden mukaisena. Suunnittelulla on erittäin suuri merkitys, sillä esimerkiksi kiinnityspisteiden sijainnilla on merkitystä puomigeometriaan ja siten niillä voidaan säätää ominaisuuksia haluttuun suuntaan. Häggblomilla onkin panostettu korkeatasoiseen suunnitteluun ja yhteistyöhön asiakkaiden kanssa muun muassa toimimalla asiantuntijana suunnitteluprosessissa.

Myös tuotekehitykseen Häggblomilla panostetaan. Esimerkiksi Talvivaaraan menneessä kauhassa on yhdessä kauhanpohjan kulutusrivassa toispuoleinen laserpinnoitus, jonka vaikutusta seurataan tarkasti. Laserpinnoitus edustaa kokkolalaista osaamista, jossa teräksen pintaan tehdään erittäin hyvin kulutusta kestävä pinta.

Kaivoskauhat ovat aktiivisessa toiminnassa erittäin kuluttavissa olosuhteissa. Siten näiden kulutusosien laadukkuus on erittäin tärkeää. Häggblom on Esco-kulutuskomponenttien edustaja ja tätä kautta valmiudet toimituksiin sekä parhaaseen tietoon näiden käytöstä on saatavana suoraan Häggblomilta. Helposti vaihdettavista kulutusosista ja huippulaatuisista materiaaleista huolimatta kauhat kuluvat varsin nopeasti ja siksi niiden oikea-aikainen peruskunnostus on tärkeää mahdollisimman pitkän käyttöiän ja edullisimman elinkaarikustannuksen saavuttamiseksi. Häggblom pystyy peruskunnostamaan valmistamansa kauhat sopimuksen mukaisesti ja valmiudet ovat muidenkin valmistajien kauhojen kunnostukseen.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi