Uutiset

Työkoneet

Elmecon Oy – generaattoreiden ja sähkömoottoreiden osaaja

Elmecon Oy:llä on kaksi päätuotelinjaa: dieselgeneraattorit ja sähkömoottorit. Tänä päivänä suurin osa liikevaihdosta tulee generaattoreista ja toiseksi suurin ryhmä ovat sähkömoottorit. Näiden lisäksi Elmecon toimittaa muun muassa taajuusmuuntajat, pehmokäynnistimet sekä erilaisia sähkön laatua parantavia komponentteja. Mainittakoon tässä vielä yhtenä erikoistuotteena muuntoasema, jonka ansiosta voidaan ostaa sähkö korkeajännitteisenä tukkuhintaan ja samalla pienijänniteverkon siirtomaksu jää kokonaan pois.

Alun perin konemyyntiin vuonna 1996 perustettu yritys alkoi pian valmistaa omaa dieselgeneraattoria. Ideana on valmistaa generaattori suunnittelusta valmiiseen tuotteeseen itse, jolloin voidaan huomioida asiakkaan erikoistarpeet parhaiten. Merkittävä osa tuotteista tehdäänkin räätälöimällä se tiettyyn tarkoitukseen tai paikkaan. Oma tuotanto Suomessa takaa myös asiakkaalle helpon asioinnin jälkimarkkinointipuolella. Kaikki varaosat on saatavana läheltä samoin kuin paras tuntemus tuotteista.

Pääasiassa yritys toimii Suomen markkinoilla, mutta lisäksi on vientiä Venäjälle. Kokoonpano työllistää vakituisesti viisi asentajaa ja lisäksi konttorissa työllistyy kaksi henkilöä. Nykyisissä tiloissa alkaa olla ahtautta nykyiselle toiminnalle ja tulevan vuoden aikana onkin tarkoitus pystyttää uusi 300 neliömetrin kokonpanohalli.

Murskeasemat tärkeä asiakasryhmä

Harvalla yrityksellä on suoraan varastosta toimittaa murskeasemilla yleisesti käytettyjä 110 – 315 kW liukurengassähkömoottoreita. Näiden lisäksi myynnissä on tavalliset oikosulkumoottorit sekä kaksinopeus-, tasavirta- ja jarrumoottorit. Elmecon myös huoltaa ja peruskunnostaa sähkömoottorit ja myy peruskunnostettuja vaihtomoottoreita. Vaihtomoottorit saavat saman, vuoden takuun , kuin uudet sähkömoottorit.

Murskeasemat ovat myös dieselgeneraattoreiden suuri käyttäjäryhmä. Näissä olosuhteissa kivipöly asettaa suuria vaatimuksia suodattimille. Elmecon onkin kehittänyt monia ratkaisuita pölyongelman ratkaisemiseksi. Esimerkiksi jäähdyttimen tuuletussiipien puhallussuunta on käännetty normaalista, jolloin saadaan helposti huollettava suurikokoinen suodatin rakennettua jäähdyttimen eteen. Kivipöly saattaa kuluttaa jäähdyttimen vuodessa loppuun ja suurikokoiset jäähdyttimet ovat kalliita uusia.

Generaattorit 5-2000 kVA

Generaattoreita valmistetaan laajalle tehoalueelle. Pienimmät on usein varustettu hitsausgeneraattorilla ja verkkojännitteen syötöllä. Suuria yksiköitä rakennetaan myös kiinteiksi, mutta pienemmät ovat tyypillisesti siirrettävissä ja ne varustetaan kotelolla. Myös konttiin rakennettuja asennuksia on tehty ja tarpeen mukaan ratkaisu räätälöidään tarpeen mukaiseksi. Generaattoreista on mahdollista ottaa myös lämpö talteen, jolloin samalla kokonaissähköntuotto saadaan kasvamaan. Teholisä saadaan jäähdytyspuhalluksen tehotarpeen poistumisen myötä.

Genetri-generaattoreita voidaan valmistaa monen eri valmistajan moottorilla. Pienimpiä on valmistettu Janmar-dieselillä, suurimpiin käytetään tavallisesti Cumminsin tuotteita ja näiden välillä muun muassa Perkins, Volvo, Deutz -moottoreita. Yleisin on ollut Volvon moottori, mutta viime aikoina varsin moni alle 300 kW luokan generaattori on varustettu Agco Sisu Power -dieselillä. Toimitusjohtaja Olavi Palonkoski kertoo Sisun uuden seitsensylinterisen moottorin olevan hyvin kiinnostava vaihtoehto myös dieselgeneraattorin voimanlähteenä, sillä se osuu monesti sopivalle, aikaisempaa korkeammalle tehoalueelle.

Tarjolla on myös traktorikäyttöinen generaattorimallisto. Näiden tärkein asiakasryhmä on maataloudessa, mutta moni koneyrittäjäkin on ratkaissut tarpeensa tällaisella. Uusin tuote tähän sarjaan on täysin koteloitu malli, jolloin generaattorin käyttö on huoletonta ilmalla kuin ilmalla. ”Parhaana aikana valmistimme 160 traktorikäyttöistä generaattoria vuodessa, pääasiassa maatalouteen, mutta nyt kysyntä on hiljentynyt. Maatalouteen menee nykyään täysin automaattisia omalla dieselillä toimivia dieselgeneraattoreita.”

Generaattoreiden automatiikka on Elmeconin omaa suunnittelua ja tuotantoa. Automatiikan lisäksi niitä voidaan etäohjata esimerkiksi GSM-verkon välityksellä. Esimerkiksi vesilaitoksilla on usein etävalvottuja ratkaisuja, mutta myös maatalouteen halutaan usein tällainen mahdollisuus.

www.elmecon.fi

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi