Uutiset

Työkoneet

E. Hartikaisen Lokotrack-junalla vauhdikas alku

Harvoin on uusilla murskauslaitteilla niin vauhdikasta tulikastetta, kuin E. Hartikainen Oy:n diesel-sähkökäyttöisillä Lokotrackeilla Helsingin Koirasaaressa. Aikataulultaan varsin vaativassa urakassa murskattiin 49 päivässä yhteensä 230 000 tonnia erilaisia murskeita paikalle tuodusta louheesta. Kaupunkiasutuksen vuoksi päivittäinen murskausaika oli vain 11 tuntia aamuseitsemästä iltakuuteen. Pölyn eliminoimiseksi kaksivaihelaitoksessa oli koko ajan käytössä myös korkeapainevesisuihkutus.

Pääosa, 215 000 tonnia, murskattiin Koirasaaren ja Stansvikin rannan asuinalueen tiivistysmaaksi. Lisäksi Lokotrackeilla tehtiin 12 500 tonnia kooltaan 100 – 200 millimetrin merisepeliä rantavallien tukemiseen. E. Hartikainen teki urakan Boskalis Terramare Oy:lle.

Vesa Hartikainen uskoo, että uudella Lokotrack-kaksivaihelaitoksella voidaan päästä vuodessa yli miljoonan tonnin murskausmääriin.

E. Hartikaisella oli urakan kiireyden vuoksi mukana kaksi kaksivaihelaitosta. Runsaat puolet murskattavasta määrästä pienensi tuliterä Lokotrack LT120E-leukalaitos ja LT330D-kara-seulalaitos. Päivässä saatiin valmista aikaiseksi noin 3 500 tonnia.

”Uusien laitteiden kanssa on aina pientä alkulämmittelyä ja säätämistä, mutta kaikkiaan uudet Lokotrackit ovat pelanneet hyvin. Tasaisella syötteellä saisimme varmasti lisää kapasiteettia – nyt poikkeuksellisen suuri syötekoko hidasti työtä”, arvioi E. Hartikaisen murskaamon työmaapäällikkö Vesa Hartikainen.

Osa syötteestä oli rikotettava ennen syöttöä 120 millimetrin asetuksella toimineeseen LT120-leukamurskainlaitokseen. LT330D-kara-seulalaitoksella oli murskaimessaan 80 millimetrin asetus.

”Diesel-sähkökäyttö näyttää pienentävän selvästi polttoaineen kulutusta. Pääsimme koko kaksivaiheketjulla yhteensä noin 43 litran kulutuslukemiin. Rinnalla murskannut, vanhempi LT300GP kulutti uutta mallia enemmän, vaikka tuotosta syntyi 20-30 prosenttia vähemmän”, Vesa Hartikainen vertailee.

Uudet polyuretaanisuojat välitankojen päälle

E Hartikainen on ensimmäisiä asiakkaita, jotka käyttävät Metson kehittämiä, polyuretaanista valmistettuja suojia, joilla voidaan estää seulojen välitankojen kuluminen silloin, kun alempia seulaverkkotasoja ei käytetä.

”Käytimme urakassa välillä Lokotrack LT330D:n kolmitasoseulassa pelkkää ylätasoa, jolloin alemmat välitangot saavat materiaalin pudotessa kovia, kuluttavia tällejä. Metson uudet suojat toimivat hyvin, ja suojasivat välitangot kulumiselta”, Vesa Hartikainen kommentoi.

Kolmitasoseulan alempien välitankojen suojauksessa E. Hartikainen kokeili onnistuneesti Metson kehittämiä polyuretaanisuojia.

“Suojat oli helppo kiinnittää paikoilleen ja eivät irronneet kertaakaan, eli kiinnitystapa näyttää toimivalta. Kun yksi välitanko suojataan kahdella, peräkkäin asennettavalla suojalla, niin tarvittaessa voimme vaihtaa vain yhden suojan kerrallaan ja säästää.”

Kaksivaihelaitos siirtyi Helsingistä kaivoskiertueelle, jossa tulevia murskauskohteita löytyy muun muassa Polvijärveltä, Siilinjärveltä ja Sotkamosta.

”Tulevaisuudessa odotamme, että meidän murskauksen tuotantomäärää saadaan kasvatettua uusilla laitteilla 10-15 prosentilla”, lopettaa Hartikainen.

Murskausurakoinnissa E. Hartikaisella on tiivis ammattimiesten tiimi, jossa yksi työpari hoitaa syötön ja altakannon vuoroa kohti.

Lue myös: Metsolla maailman ensi-ilta.

 

 

 

 

Lue seuraavaksi