Uutiset

Työkoneet

Caterpillar ennätykseen

Johtaja Jim Owensin mukaan nyt Caterpillarilla mennään jo viidettä ennätyksellistä vuotta peräjälkeen. Toisen vuosineljänneksen myynti oli kaikkien aikojen ennätys.

Saman periodin liikevoitoksi se ilmoittaa 1,11 miljardia, jossa nousua viime vuoteen verrattuna on peräti 34 prosenttia. Näin yhtiö nostaa koko vuoden liikevaihtoennusteen noin 50 miljardiin dollariin.

”Koskaan 35 vuotisen urani aikana en ole nähnyt tällaista kehitystä samalla kun USA kamppailee erinäisten taloudellisten ongelmien kanssa. Nyt kyseessä on jo viides perättäinen ennätysvuosi huolimatta Amerikan ja Euroopankin osittaisista vaikeuksista. Myös konevalmistuksen materiaalikustannukset ovat nyt ennätyskorkeita”, sanoo johtaja Jim Owens Caterpillarilta.

Vahvin toisen neljänneksen kasvu eli 52 prosenttia Caterpillarille tulee Aasian markkinoilta. Kiina ja Intia sekä myös Indonesian kaivoskonemarkkinat Owens näkee avaintekijöiksi. Myös latinalaisessa Amerikassa kasvu oli kovaa eli 27 prosenttia. Sellaiset maat kuten Brasilia, Chile, Kolumbia ja Meksiko toimivat vetureina. Vaikka Euroopassa rakentaminen yleisesti ottaen hiljeni, kompensaatiota löytyi mm. Englannin, Irlannin ja Saksan yksityisrakentamisesta. Myös Afrikan ja Lähi-Idän öljyä tuottavat maat sekä Venäjän Owens mainitsee tärkeiksi kasvun lähteiksi.

Kotimarkkinat Amerikassa kasvoivat talouden vastatuulista huolimatta nekin, mutta vain seitsemisen prosenttia. Asuntokriisi on kovin sitten 1930-luvun ja uusien asuntojen myynti putosi touko-heinäkuussa peräti 40 prosenttia. Amerikan energiantuotanto kuten hiili-, öljy- ja kaasuteollisuus tosin kompensoi rakennussektorin matalapainetta.

Lue seuraavaksi