Uutiset

Työkoneet

Case Rodeo 2018 – suomalaiset kolmas ja kuudes

Tämänvuotinen Case Rodeo pidettiin viime viikonloppuna jälleen Pariisin lähettyvillä, Monthyonissa sijaitsevassa Casen koulutuskeskuksessa. Osallistuneet maat Suomen lisäksi olivat: Itävalta, Bulgaria, Tšekki, Tanska, Italia, Norja, Romania, Ruotsi ja Englanti. Viime vuonna suomalaisia ei kisassa mukana ollut, mutta nyt Case-maahantuoja Tracwest oy/Konevuokraamo Rentti lähetti kaksi kuljettajaa paikalle. Joukkueen luotsina toimi Markus Lehtimäki (takana) ja kisaajat olivat Hannu Hanhikangas vas. (Hannun traktoriurakointi) ja Raimo Raitila (Suomen Tehokaivuu oy).

Tänä vuonna suomalaiset eivät maakisassa voineet menestyä, sillä kaikilla muilla oli kilpailemassa kolme kisaajaa. Kaikkien kilpailijoiden pisteet kun laskettiin maiden välisiä sijoituksia ratkottaessa yhteen.

”Valitettavasti viime tipassa tuli yksi peruutus, joten saimme vain kaksi kilpailijaa paikalle, kun maakisassa pärjäämiseen olisi tarvittu kolme”, pohtii Lehtimäki. Konepörssin saamien tietojen mukaan maakisan voittivat italialaiset, ensi kertaa Rodeon historiassa. Toiseksi tuli Tanska ja kolmanneksi Englannin joukkue.

Henkilökohtaisen kisan ykkönen oli Novelli Francesco ja kakkonen maanmiehensä Toffanin Luca. Francesco voitti neljästä eri kilpailusta kaksi ja oli kerran kakkonen ja viitonen. Luca voitti yhden osatehtävän. Kolmannen sijan kokonaiskisassa nappasi hienosti Suomen Raimo Raitila, jolle parhaat osasijoitukset olivat kolme ja neljä. Hannu Hanhikangas sijoittui myös hyvin eli oli 29 kisaajan joukossa tasaisilla suorituksilla kuudes. Hannun sijoitukset eri konetehtävissä pyörivät 10 molemmin puolin.

Nyt kisa koostui neljästä tehtävästä, joissa kaikissa siihen kulutettu aika ratkaisi sijoituksen.

Liukuohjatun pienkuormaajan trukkipiikkeihin otettu pallo piti kuljettaa pudottamatta radan läpi ja taiteilla maalin sisään. Lähtöpisteeseen piti tulla peruuttamalla. Virheistä, kuten pallon pudottamisesta tai maalin tekemättä jättämisestä seurasi rangaistusminuutteja. Metkon Rodeo-karsintakilpailussa paikan Pariisiin lunastanut Raimo Raitila sijoittui tässä lajissa kolmanneksi.

Pyöräkuormaajalla piti niin ikään ajaa läpi tiukka rata. Kauhaan asennetun levyn päälle oli asetettu neljä kuutiota. Sakkoja kertyi tässäkin kuutioiden siirtymisestä tai pudotuksesta sekä polun reunamerkkeihin koskemisesta.

Kaivukoneella kuljetettiin narun päässä roikkuvaa puutappia sokkeloreittiä pitkin. Pöydän siirtyminen aiheutti sakkoja. Raimo Raitila sijoittui tässäkin hienosti, neljänneksi.

”Tämä tehtävä jäi hieman harmittamaan, sillä harjoituksissa aika oli varmaan puolet nopeampi. Jotenkin paino alkoi kuminauhan päässä heilumaan ja se meni alusta heti vaikeaksi”, sanoo 30 tonnista kaivukonetta työkseen ajava Raitila. Hänen mukaansa reissu oli kaikin puolin onnistunut ja järjestelyt pelasivat erittäin hyvin.

”Ensi vuonna aion yrittää uudelleen, sen verran mukava kokemus tämä oli. Ja kun hieman parantaa niin ihan kärkeen on mahdollisuuksia”, tuumaa Raitila. 

Katso videolta Raitilan suoritus kaivukonetehtävässä ”Cherokee Crawler”.

Paikallaan pysyvällä kaivurikuormaajalla poimittiin palloja maasta kaivupään kauhaan ja sen jälkeen tehtiin koreja. Voittaja tässä lajissa oli se, joka pussitti viisi palloa nopeimmin koriin. Sakkominuutteja kertyi muun muassa pallojen pudottamisesta ohi korin.

Ensi vuonna Case Rodeo järjestetään jo kymmenennen kerran.

Kisan voittaja Novelli Francesco voitti VIP-matkan ensi kevään Bauma näyttelyyn.

Lue seuraavaksi