Uutiset

Työkoneet

Bauma 2019: Komatsun merkkipäivä lähestyy

Komatsu viettää toimintansa satavuotisjuhlia vuonna 2021. Asiaan tullaan syventymään paremmin seuraavassa Baumassa kolmen vuoden kuluttua. Vuosisadan aikana yrityksen konetarjonta on laajentunut kattamaan monien eri alojen konevalmistusta. Maarakennuskoneet ovat nykyisin yrityksen merkittävin toimiala.

Komatsun uusi PC4000-11 oli yksi näyttelyn suurimmista koneista. Varma yleisömagneetti se ainakin oli.

Komatsu esitteli ensimmäisen hybridikaivukoneen vuonna 2008. Tänä päivä näitä koneita on käytössä jo reilut 4 500 kappaletta ympäri maailman. Yli puolet niistä toimii Japanista. Tämänkertaisen Bauman teemat Komatsun osastolla olivat Stage V sekä hybridi- ja sähkökoneet. Valmistajan Stage V -moottoreita alle 56 ja yli 130 kilowatin luokkiin on julkaistu jo tämän vuoden alussa ja ensi vuoden alussa niitä saadaan lisää tehohaarukkaan 56–130 kilowattia. Itse työkoneita kyseisillä moottoreilla varustettuna tullaan julkaisemaan jatkossa tasaiseen tahtiin.

Baumassa Stage V -moottori nähtiin jo uudessa, seitsemän tonnin painoluokkaan asettuvassa WA100M-8-pyöräkuormaajassa (70 kW) sekä isommassa, myös uutuusmallissa WA475-10 (24 t). Kyseisen koneen moottorin teholukemia ei vielä ilmoitettu. WA475-10:n varsinainen uutuus piilee voimansiirrossa. Se on nyt hydraulismekaaninen (KHMT=Hydraulic Mechanical Transmission). Ratkaisun myötä polttoaineenkulutuksen luvataan pienentyvän oleellisesti. Tela-alustaisista Stage V -moottori nähtiin järeässä PC490HRD-11-purkukoneessa (270 kW, 55–73 t).

Sähkökäyttöinen kaivukone sai Baumassa maailman ensi-iltansa. Koneen tulosta Eurooppaan myyntiin ei ole vielä tietoa.

Komatsu oli monien muiden valmistajien tavoin tuonut osastolle sähkökäyttöisen kaivukoneen. Laite oli valmistajan mukaan ensimmäistä kertaa esillä maailmalla. Sen tekniikka perustuu Komatsun hybridikoneista ja sähkötrukeista saatuihin kokemuksiin. Itse koneen teknisiä tietoja tai suoristuskykyarvoja ei ollut saatavilla. Kone oli nähtävillä korkealla jalustalla, joten lähikontaktiakaan ei päässyt ottamaan. Myöskään laitteen saapumisesta Eurooppaan kaupallisessa mielessä ei ollut tietoa.
Hybridikaivukonemallistoon oli esillä uusi jäsen, HB215LC-3. Moottoriteho on 110 kilowattia, Stage IV ja omapaino 23 tonnia. Polttoaineenkulutuksen ja näin myös hiilijalanjäljen pienentymistä luvataan varsin suurin kaksinumeroisin prosenttiluvuin (jopa 40 %). Koneessa on paljon valmistajan muuta uutta tekniikkaa; mm. Komtrax-telematiikka ja työlaitteiden integroitu hallintajärjestelmä.
Komatsun ulko-osastolla nähtiin yksi messujen suurimmista koneista. 400 tonnin omapainollaan ja 1 400 kilowatin moottorilla (Stage IV) varustettu PC4000-11-kaivukone ei jättänyt ketään kylmäksi massiivisuudellaan. Aika ajoin jättiläinen polkaistiin käyntiin ja pistokauhalla varustettu kone oikoi jäseniään suuren yleisön edessä. Kauhan kokokin on kunnioitettavat 22 kuutiometriä.

 

Komatsun WA475-10-pyöräkuormaajassa on uusi hydraulismekaaninen voimansiirto. Moottorina on Stage V -normit täyttävä diesel.

Hybridimalliston uusin tulokas, HB215LC-3 (110 kW, 23 t).

Viime vuonna esitelty WB93R-8-kaivurikuormain.

Uusi WA100M-8-pyöräkuormaaja seitsemän tonnin painoluokkaan.

PC490HRD-purkukone. Moottorina Stage V -diesel.

 

LUE MYÖS: E. Hartikainen oy:lle uusia Komatsu-kaivoskoneita

 

 

 

Lue seuraavaksi