Uutiset
Bauma 2016: Volvolla on salaisuus
Volvo Construction Equipmentin vetonaula Baumassa tulee olemaan maailman suurin, 55 tonnin runko-ohjattu dumpperi A60H, jota vielä toistaiseksi piilotellaan pressun alla. Tonnikustannuksia alentava uutuus vaalii esi-isänsä ”Grus Kallen” perinteitä. Kalle eli DR631 oli yhtiön ensimmäinen dumpperi vuodelta 1966. Kyseessä oli oikeastaan Volvon traktori mallimerkinnältään BM350. Etuakseli oli poistettu ja taakse kytketty aisastaan kääntyvä lava.Hyötykuormaa se kantoi 10 tonnia.
Volvo sanoo vastaavansa nyt esiteltävällä uudella kokoluokalla asiakkaiden kasvaviin vaatimuksiin.Kuvat ovat vielä tarkoin varjeltuja salaisuuksia. A60H:n halutaan Baumassa olevan todellisen ensiesiintymisen.
A60H:n kapasiteetti 55 tonnia on 40 prosenttia suurempi kuin malliston seuraavaksi suurimman mallin A40 (40 t). Suuri kapasiteetti antaa mahdollisuuden korvata jo pienimmän pään kiviautoja työmaalla. Varsinkin kun liikutaan pehmeillä tai kaltevilla alustoilla.
Myös työmaateiden kunnossapidon tasoa voidaan laskea, kun käytetään runko-ohjattuja dumppereita kiviautojen sijaan, todetaan Volvolta.
Volvo juhlistaa 50 vuotta jatkunutta dumpperien valmistustaan tuomalla myös Grus Kallen Baumaan näytille.
Uusi kompakti pyöräalustainen EW60E painaa 5,6 tonnia ja on varustettu Volvon omalla Stage IIIB –dieselmoottorilla (47 kW). Puomivaihtoehtoina ovat normaali kaivupuomi sekä myös nivelpuomi. Maksimi nopeus on 30 kilometriä tunnissa ja kaivamista tukevoittaa etuakselin lukko.
Ohjaamo on muista E-sarjaan esitellyistä pyöräalustaisista kaivukoneista tuttu. Se on 10 prosenttia tilavampi kuin aiemmat pyöräalustaisten ohjaamot. Seitsemän tuuman LCD-näyttö välittää vakiona olevan peruutuskameran kuvan kuljettajalle. Samasta näytöstä ohjataan koneen useita toimintoja. Uudet kaivuvivut on varustettu proportionaalihallinnalla. Vakiona on tietenkin myös automaattinen tyhjäkäynnille pudotus sekä moottorin automaattisammutus tietyn tyhjäkäyntijakson jälkeen.
Video EW60E.
Toinen pyöräalustaisten uutuus on lyhytperäinen EWR 150E (15-18 t/105 kW). Kääntökehän keskeltä koneen vastapainon ulkoreunaan on vain 1720 millimetrin etäisyys. Näin työskentely vain yhdellä kaistalla on mahdollista. Volvon mukaan kompakti rakenne sallii silti hyvät ulottuvaisuudet ja kaivuvoimat.
Volvon oma moottori on Stage IV-yhteensopiva ja käyttää partikkelisuodatinta sekä passiivista regenerointia. Myös Volvon ohjaamon LCD-näytölle saa nyt kolmen kameran tarjoaman ”lintuperspektiivin” kuvan. Kaivupuomi on varustettu jousituksella, joten ajo epätasaisessa maastossa on pomppimatonta, luvataan Volvolta. Rengasvaihtoehtoja koneeseen on useita ja lisävarusteena saa muunmuassa vetokoukun. Alavaunussa on ulos liukuva työkalulaatikko, jonne voidaan laittaa vaikkapa työkaluja 120 kiloon saakka.
Video EWR 150E.
Ohjaamosta Volvo kertoo vähentäneensä katkaisimia edellisiin pyöräalustaisiin malleihin verrattuna. Kaivukone voidaan tilata tehtaalta kahdella eri alavaunulla. Kevyin versio (15,2 t) pitää sisällään hitsatun alavaunurakenteen, kevyen puskulevyn ja EW140-kokoluokan voimansiirron.
Raskain konfiguraatio painaa 17,8 tonnia. Alavaunun liitokset on tehty pulttaamalla. Puskulevy on järeämpi ja tähän kuuluu myös tukijalat. EW160-luokan voimansiirto antaa 30 prosenttia suuremman vetotehon kuin em. kevyempi konstruktio.
Järjestelmän muistiin voidaan nyt tallentaa 20 eri toimilaitteen tarvitsema paine-/virtaus yhdistelmä. Vakiona oleva polttoainepumppu kykenee kapasiteettiin 50 litraa minuutissa.
Uudistuneet minikaivukoneet ovat myös esillä. Mallit ovat kuvan ECR35D (3,52 t/22,8 kW), EC35D (3,53 t/22,8 KW) ja ECR40D (3,88 t/22,8 kW). ECR-mallit ovat lyhytperäisiä.
Uusin järeän pään E-sarjalainen kaivukone on 75 tonnin malli EC750E. Tekniset ratkaisut noudattavat Konepörssissäkin aiemmin esiteltyjen E-mallien linjaa.
Jo viime vuoden Intermat-näyttelyssä sekä kotimaisessa Maxpossa oli esillä useita E-perheen kaivukoneita.
Tuoreista pyöräkuormaajalisäyksistä tuoteperheeseen voi mainita kompaktit mallit L45H (8,7 t/75 kW) ja L50H (9,5 t/87 kW). Stage IV-mallien viimeisin päästöluokka täyttyy EGR-, DPF- ja SCR –teknlogioiden avulla.
Suomessa Volvot myy Volvo CE Finland.