Uutiset

Työkoneet

Bauma 2016: Liebherrin 4 000 tonnia rautaa

Liebherrin osasto pullisteli jälleen Bauman mahtavimpana. Lasikerrostalo komeili keskellä osastoa ympärillään kuutisenkymmentä erilaista maarakennuskonetta ja nosturia. Näiden yhteenlaskettu paino oli Liebherrin mukaan noin 4000 tonnia. Sama paino kertyy kasaan noin 800 täysikasvuisesta Afrikan elefantista.

Jotain Bauman mittasuhteista kertoo sekin, että Liebherrin osastolle asennettiin kaikkiaan 70 kilometriä sähköjohtoja. Osastolla arvioitiin viikon aikana poikenneen noin 350 000 ihmistä, kun koko Bauman kävijämäärä oli 580 000. Liebherrin vierailijoiden määrä täyttäisi FC Bayern Münchenin kotiareenan Allianzin yli viisi kertaa. Olutta vieraille tarjoiltiin noin 22 000 litraa. Henkilökuntaa osastolla oli töissä Bauman aikana noin 2000.

Osaston rakentaminen oli alkanut jo reilu puoli vuotta ennen näyttelyä. Paraatipaikalla komeilivat jo vuoden 2013 Baumasta tuttu kiviauto T 264 (250 t) sekä kaivukone R9200, joka pistokaivuversiona ja 12,5 kuutiometrin kauhalla varustettuna painaa 210 tonnia.

Esimerkiksi kiviauto lähti osina matkaan Liebherrin Amerikan tehtaalta Virginiasta  joulukuussa 2014 ja reilut kolme kuukautta myöhemmin meri- ja rekkakyytien jälkeen se seisoi koottuna osastolla.

Raskain kone Liebherrin osastolla oli kuitenkin tela-alustainen ristikkopuominosturi LR 1500, joka painaa 425 tonnia.

Ihan leluksi ei kuvan puskonettakaan voi luokitella. Kiinnostusta nimittäin herätti myös maailman suurin hydrostaattisen voimansiirron avulla liikkuva puskukone PR776 Litronic, joka painaa työkunnossa 74 tonnia. Kahta yksilöä on koeajettu jo jonkin aikaa; Australiassa ja Itävallassa.

Puskukoneet rakennetaan Telfsin kaupungissa Itävallassa. (Lue: Konevalmistusta Alppien katveessa).

Miehet mustissa eli Liebherr Finlandin miehet Jarmo Alppivuori (vas.), Ari Hopia ja Petri Dubb poseeravat tyylikkäinä yhden uuden kaivukonemallin eli lyhytperäisen R920 Compactin katveessa.

Kyseessä on Stage IV-vaiheeseen päivitetty uutuusmalli, joka sijoittuu suosittuun 21-22 tonnin kokoluokkaan. Liebherrin oma nelisylinterinen moottori antaa 100 kilowatin tehon. Nelosvaiheen päästöluokka saavutetaan SCR-teknologialla (AdBlue).

”Saataville tämä uutuusmalli tulee vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä”, kertoo Ari Hopia.

Pyöräalustaisia kaivukoneita oli esillä kaikkiaan neljä, joista kuvan A 918 Compact (vas.) ja A 918 ovat rinnakkaismalleja. Pitkäperäinen on työpainoltaan 200 kiloa lyhytperäistä kevyempi eli painaa 19 800 kiloa. Moottoritehot ovat 115 ja 120 kilowattia. Päästöluokka on Stage IV.

Ohjaamo on uusittu. Lisähydrauliikan proportionaalinen hallinta on vakiona. Seisontajarru kytkeytyy automaattisesti kaivamaan ryhdyttäessä. Ohjaamon uusi kosketusnäyttö on kooltaan seitsemän tuumaa.

Liebherrin uusi D98-moottoriperhe käsittää kolme mallia: V12, V16 ja V20. Maksimissaan päästään yli 6000 hevosvoiman (4500 kW) tehoihin. Ensimmäiseksi on valmistunut kuvan D9812 -malli, josta tehoja saadaan ulos maksimissaan 2700 kilowattia.

Liebherr on monessa mukana (Lue: Nosturista se alkoi). Lentokoneteollisuus on yksi tukijaloista. Nyt saksalaisyritys valmistaa nokkalaskutelineet Airbus A350 -malleihinkin.

Kyseessä on Liebherrin historian järein laskuteline tähän saakka. Konstruktion korkeus on 4,5 metriä ja maksimi sille johtuva rasitus nousukiidossa on 265 tonnia.

Uusi kahdeksanakselinen LTM 1450-8.1 pystyy nostamaan 20 tonnia täyteen 85 metrin nostokorkeuteen. Baumassa esillä oli vielä toistaiseksi prototyyppivaiheessa oleva kone. Se soveltuu mainiosti torninostureiden kokoamiseen sekä eri jibivarusteiden (7-84 m) avulla on käyttökelpoinen myös tuulivoimaloiden rakennustyömailla.

Toisena messupäivänä kiviauton lava toimi Saksan ja Itävallan pingismaajoukkueiden kohtaamisalustana. Liebherr sponsoroi molempia joukkueita ja yleisö sai seurata valkoisen pallon pompottelua osastolle asennetuista monitoreista.

Lue aiemmin Konepörssissä julkaistut Liebherrin Bauma-ennakot tästä.

Lue seuraavaksi