Uutiset

Työkoneet

Bauma 2013: Ennätykset rikki

Vuoden 2013 Bauma on ohi. Huhtikuun puolivälissä pidetyt messut Münchenissa osoittautuivat melkoiseksi menestykseksi. Valtava mammuttitapahtuma keräsi seitsemässä päivässä 530 000 messuvierasta 200:sta eri maasta, mikä on kaikkien aikojen kävijäennätys. Ennätyksiä rikottiin myös näytteilleasettajien määrässä (3 420) sekä pinta-alassa, joka oli hulppeat 57 hehtaaria. Kengätkin siis kuluivat tällä kertaa ennätyksellisen paljon, mikäli halusi rampata koko alueen läpi.

Suomalaisia oli liikkeellä runsaasti. Edellinen Bauma vuonna 2010 on jäänyt mieleen erityisesti siitä syystä, että lentokoneet jämähtivät kentille islantilaisen tuhkapilven takia. Tuolloin suomen kieltä kuuli osastoilla ja käytävillä suhteellisen vähän. Nyt liikkeellä sen sijaan oli tuttuja ja tuntemattomia runsaasti myös Härmästä.

Messuille johtava metrolinja U2 auttaa tajuamaan sen, miltä sardiineista tuntuu purkissaan. Jos ei ole tottunut seisomaan muutaman neliösentin tilassa jonkun tuntemattoman hiukset tai korva suussa, niin Bauma sen opettaa.

Sama tilan puute vaivaa jo koko näyttelyaluetta. Messujen anti voikin keskiverto kävijälle jäädä pällistelyn tasolle. Mutta mikä pällistelyssä on vikana, ei mikään. Se taitaa olla Bauman suosituin harrastus.

Avajaisaamuna porteilla oli tungosta jo hyvissä ajoin ennen kuin ovet avautuivat.

Ensimmäisen Bauma-vierailunsa Liebherrin osastolta aloittivat Kuljetus T & J Isotalon nuorempaa polvea edustavat Tuomo (vas.) ja Teemu Isotalo. Tapio Marttila (Kuljetus Marttila Oy) ja Ari Markula (Markulan Sementtivalimo Oy) olivat jo kolmannessa Baumassaan. Kaikki miehet lähtivät messureissuun Nousiaisista.

Tulevissa Konepörsseissä 6 (ilmestyy 13.5.) sekä 7 (ilmestyy 11.6.) on kattava messuraportti. Ja Konepörssin sivuillekin messumateriaalia päivitetään.

Konepörssi Facebook-sivuilta voit katsoa kuvakollaasin messuilta.

Lue seuraavaksi