Uutiset

Työkoneet

Avesco vahvistaa Pohjois-Suomen Caterpillar-konemyyntiä

Mika Pulkkinen on aloittanut uutena Caterpillar-konemyyjänä Oulussa ja vahvistaa näin Avescon Pohjois-Suomen alueen myyntitiimiä. Mikan tehtäviin kuuluvat uusien ja käytettyjen maanrakennuskoneiden myynti, vuokraus, sekä näihin liittyvien tuotteiden ja palveluiden myynti ja markkinointi.

Mika on vastuussa Oulun, Koillismaan, Kainuun sekä Pohjois-Pohjanmaan myyntipiireistä. Mika tulee työpariksi Mikko Saloselle, jonka kanssa he hoitavat yhdessä Oulun alueen konemyyntiä. Mikko jatkaa myös edelleen vastuullisena Caterpillar-konemyyjänä Lapin alueella.

Kaupallisen koulutuksen omaavalla Mikalla on laaja kokemus teknisen kaupan alasta sekä kattava asiakastuntemus. Hän on toiminut aiemmin ympäristönhoitokonemyyjänä sekä valtakunnallisessa lisälaitemyynnissä alan johtavien merkkien parissa.
”Lähden intoa puhkuen uuteen tehtävääni ja olen ylpeä saadessani edustaa vahvaa Caterpillar-brändiä sekä sen tuotteita ja palveluja”, Pulkkinen kertoo.

Mikan toimisto sijaitsee Avesco Oulun uudella toimipisteellä Toppilassa (Messipojantie 20), jonne Avesco muutti juuri vuoden vaihteessa. Mikan tavoittaa numerosta 040 579 5340. Mika raportoi tehtävässään Avesco Oy:n myyntijohtaja Matti Laaksoselle.


Lue seuraavaksi