Uutiset

Työkoneet

Avesco avaa huippumodernin toimipisteen Keravalle

Caterpillar-edustajana Suomessa toimiva sveitsiläinen Avesco-konserni investoi vahvasti Suomen liiketoimintaansa avaamalla uuden huippumodernin päätoimipisteen Keravalle. Avesco Oy:n päätoimipiste Vantaalta siirtyy 1.4.2022 mennessä kokonaisuudessaan uuteen lippulaivatoimipisteeseen, joka sijaitsee Keravan Saviolla, logistisesti huippusijainnilla Lahdentien ja pääradan välissä osoitteessa Karhuntassuntie 5, Kerava. Rakennustyöt aloitettiin marraskuussa 2020 ja myynti ja varaosapalvelut ovat jo siirtyneet uuteen osoitteeseen. Viralliset uuden toimipisteen avajaiset järjestetään kesäkuun alussa.

Rakennuspinta-alaa kolmen hehtaarin tontilla sijaitsevassa uudessa toimipisteessä on yhteensä 8 900 neliömetriä. Pinta-alasta 3 800 neliömetriä on varattu Avesco Suomen keskusvaraston käyttöön, jonka valikoimasta löytyy yli 35 000 nimikettä. Koneiden korjaamo- ja huoltotiloille sekä komponenttikorjauksille ja peruskunnostuksille, esimerkiksi moottorit ja hydrauliikka, on varattu yhteensä 3 500 neliömetriä. Korjaamo- ja huoltotiloihin mahtuu koneiden koosta riippuen 16–24 konetta. Lisäksi samalla tontilla sijaitseva 570 neliömetrin pinta-alan omaava erillinen rakennus pitää sisällään metalli- ja maalaustyöt sekä kaksi pesuhallia

Käytössä on myös 10 erikoisvarusteltua huoltoautoa kenttämekaanikkoineen, jotka palvelevat Caterpillar-asiakkaita suoraan heidän työmaillaan koko Etelä-Suomen alueella.

Uudesta toimipisteestä 1 500 neliömetriä on varattu toimistotiloille, jossa sijaitsevat Avescon valtakunnalliset tukitoimet, kuten taloushallinto, yritysjohto, markkinointi, hankinta, logistiikka, takuukäsittely, IT-tuki ja koulutustilat. Ympäristö on huomioitu uudessa toimipisteessä siten, että rakennus on suunniteltu mahdollisimman energiatehokkaaksi. Lisäksi toimipisteelle on tehty laaja ympäristöselvitys esimerkiksi hulevesien, melun ja liikenteen osalta.

Keravan uusi toimipiste työllistää yli 120 henkilöä, eli noin puolet koko Avescon Suomen henkilöstöstä. Uuden toimipisteen toimintoja ovat edellä mainittujen lisäksi uusien maarakennuskoneiden ja vaihtokoneiden myynti, koneiden vuokraus, Cat-generaattoreiden myynti sekä varaosamyynti. Avescon vahvan panostuksen taustalla on konsernin Suomessa näkemä myynnin ja palveluiden kasvupotentiaali.

”Tavoitteenamme on Caterpillar-liiketoiminnan ja -markkinaosuuden selkeä kasvattaminen Suomessa, jossa olemmekin onnistuneet viime vuosina hyvin konemyynnin osalta. Konemyynnin ja konekannan kasvu tukee samalla palvelujemme, kuten huoltojen ja varaosien vahvaa kysyntää. Ykkösasioita tarjoamiemme palvelujen osalta ovat tavoitettavuus ja niiden saatavuus kaikissa tilanteissa, sekä tietenkin henkilökunnan jatkuva koulutus. Uusi Keravan toimipisteemme onkin tilojen puolesta mitoitettu 20–30 prosentin kasvuvaralla koko liiketoimintaamme”, kertoo Avesco Oy:n toimitusjohtaja Teemu Raitis.


Lue seuraavaksi