Uutiset

Työkoneet

Arto Mattila poraa vankalla kokemuksella

Arto Mattila innostui poraushommiin parisenkymmentä vuotta sitten, kun omien kivien rikkomiseen tuli hankittua laitteet. Harrastuksesta kehkeytyi työ ja nyt työ on myös harrastus. Näin voisi sanoa, sillä sen verran tiiviisti Arto työmailla viihtyy. Pieni perheyritys tunnetaan Pohjanmaan lakeuksilla joustavuudestaan, ehdottomasta aikataulujen pitävyydestä sekä työn korkeasta laadusta. Nyt yrityksellä on käytössä Atlas Copcon uuden sukupolven FlexiROC T30 R -03 -pengerporausvaunu. Marraskuussa uutuudella oli porattu 250 tuntia.

Mattilalla on kolme erilaista porayksikköä ja pari kaivukonetta. AC-pengerporausvaunun lisäksi on yksi traktorialustainen yksikkö sekä kaivukoneeseen varustettu

Arto Mattilalla (vas.) on pitkä kokemus poraus- ja louhintahommista. Atlas Copcon piiripäällikkö Kari Erkko kertoo, että uuden porausvaunun suunnittelussa erikoishuomiota on kiinnitetty tehokkuuteen ja käytön turvallisuuteen.

ExcaDrill-poralaite. Mies itse sukkuloi porausryhmästä toiseen tarpeen mukaan ja jälkikasvu hoitaa maarakennushommia.  Myös Pohjanmaan radalla Mattilan porauskalusto on tuttu näky. Liikenneviraston antamassa aikaikkunassa työskentely jos mikä vaatii täsmällisyyttä. Poraus ja räjäytys ovat tiukasti sidottu junien aikataulujen sallimaan taukoon. Radan on oltava tyhjä, kun seuraava juna kolkuttaa työmaan ohi.

Marraskuun puolivälissä yksi yrityksen poraustyömaista oli Kauhavalla. Yleensä kaikki työmaat löytyvätkin 100-150 kilometrin etäisyydellä Kauhavasta. Rakenteilla olevasta tienpohjasta louhittiin toista tuhatta kuutiota kalliota. Tieurakasta vastasi infrarakentamiseen erikoistunut Juhan Paja niminen yritys.

“Tämä työmaa edustaa meille tällaista normikeikkaa. Meillä on monia eri työnantajia ja useita poraustyömaita vuodessa. Koot vaihtelevat, samoin poraussyvyydet. Täällä korkeimmassa kohdassa reiän syvyys on kaksi metriä”, aloittaa Arto Mattila.

Maksimissaan päästään 14 metriin. Uutta Atlas Copco FlexiROC T30 R -03 -pengerporausvaunua ajoi Ari-Pekka Pahkajärvi. Mattila panosti kentät Pahkajärven poraamiin reikiin. Uusi Atlas Copco on järjestyksessään toinen. Ensimmäinen, edellisen sukupolven laite oli käytössä kuusi vuotta. Mattilan kokemukset olivat niin

Ari-Pekka Pahkajärvi esittelee uutta radio-ohjausta, jonka kautta hallitaan koko poraustapahtumaa syvyyksistä kallistuksiin ja paineisiin.

rohkaisevat, että merkissä pysyminen oli itsestään selvyys.

“Ei siinä vanhassa mallissa ollut koko aikana juuri mitään ongelmia”, tiivistää Mattila.

Koska yrityksen yksi käyntikortti on se, että työmaalla tehdään töitä, eikä koneremonttia, niin kalusto halutaan pitää suhteellisen tuoreena.

“Uudessa poravaunussa on paljon uusia hienouksia ja automatiikkaa. Vasara on myös varsin voimakas ja myös voimansiirrossa on enemmän puhtia kuin aiemmin. Alusta on tasapainoinen eli painopiste on alhaalla ja telojen tuentaleveys (2410 mm) suuri, mikä parantaa ajettavuutta maastossa. Uudesta radio-ohjaimesta voidaan nyt ohjelmoida ja säätää varsin monipuolisesti poraustapahtuman arvoja”, luettelee Mattila uuden hankintansa ominaisuuksia.

Pahkajärven mukaan syvyysautomatiikka on varsin tervetullut ominaisuus. Kauko-ohjaimen avulla on asetettu esimerkiksi poraussyvyys, -kaltevuus ja -kulma etukäteen. Poraus tapahtuu annettujen arvojen mukaan täysin automaattisesti. Myös paineet ja kierrosluvut hallitaan ohjaimen avulla. Mattila kertoi marraskuussa 2016 yrityksensä työtilanteen olevan hyvän. Talvi oli kutakuinkin myyty.

Tehokas kompressori takaa hyvän reiän puhdistuksen ja huolellisella pölynsidonnalla luodaan edellytykset työskennellä taajamissa ja kaupungeissa.

Automatiikkaa runsaasti

Atlas Copcon piiripäällikön Kari Erkon mukaan Mattilan FlexiROC T30 R -03 on kokoluokassaan erittäin tehokas, sillä uuteen malliin dieselmoottorin sekä voimansiirron ajomoottorien tehoja on nostettu. Laite soveltuukin parhaiten juuri kaupunkiporauksiin kompaktin kokonsa ja laajan porausalueensa ansiosta. Puomivaihtoja vaunuun on kaksi. Mattilalla on käytössä pidempi versio, jolloin ulottuvaisuus on 5,2 metriä. Porausalue muodostuu siten, että oikealle puomi kääntyy 40 ja vasemmalle 35 astetta. Porakoneen reilut kallistuskulmat helpottavat osaltaan poraustapahtumaa erittäin kaltevissakin rinteissä. Yksiltä sijoilta katettava porausalue on kooltaan noin 15 neliömetriä.

Porakone vaunussa on sekin uutta mallia ja Mattilan laitteessa tyyppimerkinnältään COP 1640+. Porattavissa oleva reikäkoko on 45-89 millimetriä. Ohjausjärjestelmä on nimeltään COP Logig. Se optimoi automaattisesti muun muassa iskun ja syötön painetta, mikä lisää valmistajan mukaan porakankien ja -kruunujen käyttöikää. Sen avulla saadaan myös entistä suorempia reikiä ilman kiinniporautumisen riskiä.

“Kaupunkioloissa tapahtuvaa porausta auttaa myös tehokas kompressori ja pölynsidontajärjestelmä. Laitteessa on 3+1 tangon syöttölaite ja jäykkä, alumiinista valmistettu syöttöpalkki. Porakangen syöttö tapahtuu automaattisesti ja koko poralaite on suojattu verkkorakenteella”, jatkaa Erkko.

Porakone vaunussa on sekin uutta mallia ja tyyppimerkinnältään COP 1640+. Noin 10 tonnia painavalla vaunulla porattavissa oleva reikäkoko on 45-89 millimetriä ja maksimissaan päästään 14 metriin.

Mattilan vaunussa on hydraulinen vinssi, jonka avulla koneen ankkurointi paikalleen onnistuu jyrkissäkin rinteissä. Porausalue on sekin melko laaja, kun ulottuvaisuus on 5300 millimetriä. Huoltovälejä on niitäkin saatu Erkon mukaan kasvatettua entisestään.

Dieselmottorin merkki on Cummins ja tehoja poraamiseen on käytössä 116 kilowattia (155 hv). Kyseessä on nelisylinterinen Stage IV-moottori, jonka pakokaasujen jälkikäsittely toteutetaan DOC/SCR -teknologialla ilman partikkelisuodatinta. Kierrosten säätyminen tapahtuu sekin poraustapahtumassa automaattisesti. Tehokkaan reiän huuhtelun takaa Atlas Copcon ruuvikompressori (80 l/s – 8,5 bar).

AC FlexiROC T30 R -03 painaa noin 10 tonnia. Koneen maksimi kuljetuskorkeus on 2900 ja -pituus 9200 millimetriä. Akseliväli on 2800 ja peruskoneen pituus telan etureunasta perään 4200 millimetriä. Kyseessä on siis helposti työmaalta toiselle kuljetettavissa oleva, nykytekniikalla varustettu pengerporausvaunu.

https://www.youtube.com/watch?v=vuaid49Teto

Lue seuraavaksi