Uutiset

Työkoneet

Arkistojen Aarteita: Kehä-Maxpo 1987

Arkistojen Aarteita -sarjassa on tällä kertaa kuvia historiassaan ainoaksi jääneestä Kehä-Maxpo 1987 -näyttelystä. Koneliikkeiden omilla pihoilla pidetty näyttely osoittautui hankalaksi asiakkaiden kannalta ja ideasta luovuttiin samoin tein.

Vaikka 26 vuotta sitten homma ei kulkenut, on Mansen Mörinät osoittanut, että konsepti saadaan kyllä toimivaksi. Toki Kehä III:lla koneliikkeiden välimatkat olivat tuolloin pidempiä. Esimerkiksi Volvo-edustaja Rolac sijaitsi Masalassa, kaukana Kehä III:sen länsipäässä.

Voit katsoa oheisen videon kuvia myös yksitellen pysäyttämällä videon ja raahamalla liukupalkkia videon alla kuva kerrallaan.

Rattaan kuvasta, Youtube-logon vasemmalta puolelta saat nostettua oletusresoluutiota kaikissa Konepörssin videoissa.

Seuraava Maxpo järjestetään 10.-12.9.2015 Hyvinkään lentokentällä ja seuraavat Mansen Mörinäthän ovat jo 4.-5.4.2014.

Lue seuraavaksi