Uutiset

Työkoneet

Ammann pystytti asfalttiaseman vauhdilla

Asfalttikallio Oy on suhteellinen uusi tulokas päällystysalalle, muuta yrityksen taustalla on alan pitkän kokemuksen omaava ydinryhmä. Yrityksen uusi ja nykyaikainen asfalttiasema perustettiin Tuusulan Ruotsinkylään, josta tullaan palvelemaan erityisesti pääkaupunkiseudun suuria päällystyskohteita. Aseman perustaminen tapahtui vauhdilla, sillä ensimmäiset osat saapuivat Tuusulaan helmikuussa ja jo toukokuun alussa asema pyörii täydellä vauhdilla.

Asfalttikallio Oy:n työpäällikkö Ari Mikkoselle asfalttiaseman perustaminen on jo tuttua työtä, sillä 16 vuotta alalla työskennelleelle kyseessä oli jo kolmas miehen valvoma pystytyskohde. Varsinaisesta aseman perustamisesta vastaa sveitsiläisen alan jättiläisen Ammann Groupin ammattitaitoinen rakennushenkilöstö. ”Aseman perustukset urakoitiin tammikuussa ja osien saavuttua Ammannin kahden työnjohtajan ja 13 asennusmiehen henkilöstö pääsi vauhtiin saman tien”, kertoo Mikkonen. Asema nousee rutiinilla, sillä Ammann pystyttää vuodessa yli 150 asemaa ympäri maailman eli kyseessä on todellinen alan edelläkävijä. ”Tuusulassakin toimitaan ’avaimet käteen’ -periaatteella eli koemassat on valmistettu ja säädöt viritetty kohdalleen aseman luovutukseen mennessä”, jatkaa Mikkonen.

Tehokas rakennusprojekti

Mikkonen on ollut erittäin tyytyväinen Ammannin ryhmän ammattitaitoon ja tehokkuuteen. ”Aikataulussa on pysytty ja kaikki on hoidettu sopimusten mukaisesti”, kiittelee Mikkonen. Perusrunko pystytettiin noin kuukaudessa, jonka jälkeen siirryttiin sähkötöihin ja moottorien asennukseen. Loppuvaiheessa hoidettiin esimerkiksi vaakojen kalibrointi sekä poltinasennukset, jonka jälkeen päästiin tarkkuutta vaativiin säätötoimiin. ”Ammannin ryhmä lupasi kaiken toimivan sovitusti toukokuun alussa ja kokonaisvaikutelma urakasta osoitti, että tämä porukka tekee mitä lupaa”, Mikkonen jatkaa. Prosessin täytyykin toimia sujuvasti, sillä vuoden loppuun mennessä asemalta pitäisi lähteä maailmalle jo yli 250 000 tonnia asfalttia. Määrä on huikea, kun ottaa huomioon, että asemaa pyörittämään riittää reilusti alle kymmenen hengen miehistö.

Sveitsiläistä huipputeknologiaa

Asfalttikallio Oy:lle oli helppo ja turvallinen päätös valita aseman toimittajaksi KH-Koneet Oy:n Suomessa edustaman Ammannin tuotteet. ”Ammann on alan edelläkävijä ja esimerkiksi tulevaisuudessa yhä tärkeämpään asemaan nousevan kierrätysasfalttiteknologian johtava asiantuntija”, toteaa Mikkonen. Myös Tuusulan aseman teknologia mahdollistaa kierrätysasfaltin käytön, mikä on merkittävä ominaisuus esimerkiksi kilpailutustilanteissa. ”Tuotantoprossin toimivuutta varmistettiin myös Ammannin tarjoaman koulutuksen kautta, missä suurena apuna oli esimerkiksi yrityksen oma koulutussimulaattori”, korostaa Mikkonen.

Tuusulan kokonaisuuteen asennettiin kymmenen kylmäsyöttösiiloa, joista kuumennettu aines menee seulontaan ja siitä edelleen automaattiseen sekoitukseen, jossa valitaan sopiva ”resepti” tilauksen mukaan. Mikkonen kertoo, että asfalttityyppejä on lähes sata erilaista, joissa kiven, bitumin ja täytejauheiden määriä säätelemällä saavutetaan juuri tarvittavan laatuista pinnoitetta. Skaalaa riittää niin moottoriteiden päällystykseen soveltuvasta huippukestävästä materiaalista aina pyöräteille ja pihoille soveltuviin pehmeämpiin massoihin saakka. Tunnissa valmistuu komeat 300 tonnia valmista massaa, joka saadaan tehokkaan linjan avulla nopeasti autoilijoiden käyttöön.

Vuosikymmenien sijoitus

Asfalttikallion aseman on tarkoitus toimia katkeamattomasti ainakin seuraavan 20 vuoden ajan. Tämä edellyttää tietenkin säännöllisiä huoltoja sekä kulutusosien, kuten seulaverkkojen ja syöksyjen järjestelmällistä uusimista. Asfalttikallio on myös hyvin valmistautunut EU:n vaatimiin muutoksiin ja yrityksen tuotantoprosessi ja valmiit tuotteet täyttävät jo nyt lähitulevaisuuden kriteerit. Esimerkiksi heinäkuun alussa voimaan tuleva asfalttimassan CE-merkintä on jo yrityksessä käytössä.

www.asfalttikallio.fi

www.kh-koneet.fi/ammann

Lue seuraavaksi