Uutiset

Työkoneet

Ahlström Capital myy Destian Colas SA:lle

Ahlström Capital on sopinut myyvänsä 100 prosenttia Destia Oy:n osakkeista ranskalaiselle Colas SA:lle.

Ahlström Capitalin strategia on kehittää aktiivisesti portfolioyhtiöitään alansa johtajiksi. Destia on ollut Ahlström Capitalin omistuksessa vuodesta 2014. Ahlström Capital uskoo, että Colas, johtava kansainvälinen yhtiö innovatiivisissa ja vastuullisissa liikkumisen ratkaisuissa, on erinomainen uusi omistaja Destialle seuraavaan kehitysvaiheeseen. Kauppa on myös tärkeä askel Ahlström Capitalin portfolion kehittämisessä.

”Yhdessä Destian johdon kanssa, olemme kehittäneet yrityksestä johtavan suomalaisen infra-alan palveluntarjoajan kilpaillulla markkinalla. Yhtiö on vahvistanut osaamistaan monella keskeisellä alueella, kuten kunnossapitoliiketoiminnan digitalisaatiossa. Uuden teollisen omistajan Colasin kanssa yhtiö on hyvissä käsissä seuraavassa kasvuvaiheessaan”, sanoo Lasse Heinonen, Ahlström Capitalin toimitusjohtaja.

Colasille osto on mahdollisuus vahvistaa läsnäoloa Pohjois-Euroopassa.

 Francis Grass

”Olemme erittäin vaikuttuneita Destian osaamisesta, erityisesti rakennustyömaiden digitalisaation suhteen sekä heidän asiantuntemuksestaan kunnossapitopalveluista vaikeissa olosuhteissa. Näemme mahdollisuuden kehittää edelleen liiketoimintoja kuten rata-, maa- ja kiviainespalveluita. Colas tarjoaa myös asiantuntijuuttaan vaikeiden projektien hallinnassa” kertoo Francis Grass, Colas EMEA:n toimitusjohtaja.

Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö. Sen palvelut kattavat koko infran elinkaaren suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon. Destian liikevaihto vuonna 2020 oli 564 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 1 600 ammattilaista.

“Ahlström Capitalin omistajuudessa olemme kehittäneet Destiasta arvojohdetun, johtavan infratoimijan Suomessa. Colasin tuella tulemme olemaan hyvässä asemassa toteuttamaan Pohjoisen elämän yhdistäjä -strategiaamme. Colasin globaali rakennusalan asiantuntemus yhdistettynä Destian infran tajuun luo uusia mahdollisuuksia asiakkaillemme ja henkilöstöllemme”, sanoo Destian toimitusjohtaja Tero Kiviniemi.

Kauppa edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää, ja kaupan odotetaan tapahtuvan vuoden 2021 loppuun mennessä. Osapuolet ovat päättäneet olla julkistamatta kauppahintaa.





Lue seuraavaksi