Uutiset

Yleinen

Purkua kohta 30 vuotta – Purkupojat Oy

Purkupojat Oy Pälkäneellä täyttää keväällä 30 vuotta. 30 vuodessa on paljon purettu traktoreita, myyty osia, mutta myös laitettu romurin kuormaan tavaraa. Tärkeää on kuitenkin se, että purkuosia on saatavilla niihin koneisiin, missä niitä tarvitaan.

Purkupojat Oy:ssä on alkanut vuoden yksi kiireisin sesonki. Keväällä laitetaan kalustoa kuntoon ja silloin kysytään purkuosaa. Isoilla varastoilla olevia monimerkkipurkaamoita ei Suomessa ole kovin montaa, mutta toisaalta monimerkkipurkaamot tuovat myös tiettyä etua, kun samoja osia on käytetty eri merkkisissä traktoreissa.

– Meillä ei merkittäviä kausivaihteluita ole purkupuolella, kun koneita puretaan vuodessa nyt noin 60 ja niistä osia myydään talvella vähemmän ja sulan maan aikana enemmän. Tarve on toki riippuvaista asiakkaiden huolellisuudesta, mutta toisaalta myös aikoinaan valmistettujen koneiden laadusta. Tietyt osat menevät kuin kuumille kiville ja osa kiertää varastossa todella huonosti eli aikoinaan ne osat on tehty lujaksi, kertoo Lasse Lind.

Lassen ja Antin vanhempien perustama osakeyhtiö on edelleen vanhempien omistuksessa, mutta Antti-velipojan kanssa Lasse on ottanut koko ajan lisää vastuuta liiketoiminnasta. Uusia kuvioita mietitään myös jatkuvasti, miten purkuosia ostetaan ja myydään.

– Tietty varaston kierto pitää kuitenkin saada, jotta voidaan tehdä positiivista liiketoimintaa, Lasse kuvailee.

Purkupojat Oy on vuosienvarrella kasvattanut varastoaan hallitusti. Tavaraa on 5000 neliön varastossa valtavasti. Lasse Lind hoitaa päätyönään ostoja, mutta pienessä yrityksessä tehdään kaikkea joustavasti.

Koko perhe on edelleen töissä yrityksessä. Äiti hoitaa laskutusta, Lasse ostoja ja Antti myyntiä. Yhteensä töissä on kahdeksan henkilöä, joista kaksi on myynnissä ja kaksi hoitaa purkua. Nyt talvella hiljaisena aikana hoidetaan kaikkea muutakin ja omana työnä on rakennettu uusi lämmin halli uusille osille. Isän viimeisin projekti on ollut juuri tämä halli tontille.

Vaikka pääpaino on purkuosissa, kaikkea tarvittavaa ei niistä saada.

– Olemme aloittaneet maahantuojana esimerkiksi Carraron ja Dana Spicer-etuakseleille, joille on ollut yllättävän paljon kysyntää. Paljon tuodaan myös osia, joita ei purusta saada kysynnän mukaan, Lasse kertoo.

– Meidän työt eivät ole merkittävästi talouden vaihteluista riippuvaista, Lasse pohtii. Vanhoja koneita pidetään Suomessa hengissä pitkään ja vanhojen koneiden ylläpito on tavallaan kunnia-asia. Vanha traktori on kuitenkin käyttökelpoinen monessa aputyössä. Koneet kuitenkin kuluvat huollosta huolimatta ajan mittaan ja toisaalta traktoreita vaurioituu tapaturmaisesti.

Hyllyt täynnä

Meidän varastossa oleva tavara on meidän omaa purkua. Joskus asiakkailla on tarve saada osaa, jota meillä ei ole hyllyssä. Sellaista harvinaisempaa haetaan yhteistyökumppaneilta ympäri Eurooppaa. Osa asiakkaista hakee niitä osia itsekin, mutta välitysmyynnin kate-% on niin pieni, että loppuasiakas saa osan meidän kautta jopa edullisemmin. Dokumentoidusti tilattuun väärään osaan on toki myös palautusoikeus eli asiakas saa meiltä paremmat edut.

Purkupojilla on hallissa 5000 neliötä tilaa ja trukkihyllyissä on tavaraa viidellä, kuudella hyllyllä. Osat on lajiteltu merkeittäin. Valmet/Valtra osaa on luonnollisesti eniten eli kaksi hyllyväliä ja se tavara kiertää parhaiten. Niitä osia toimitetaan myös ulkomaille, mistä suunnasta haetaan myös kasvua alalle.

Seuraavana ovat hyllytettyinä International ja Case IH, Ford, David-Brown, New Holland, Fiat, John Deere, Fendt ja Massey Ferguson. Näihin kaikkiin traktoreihin toimitetaan edelleen runsaasti osia ja niitä kysytään jatkuvasti ja tavara lähtee joskus ennen kuin se ehtii hyllyyn.

Sellaiset kokonaisuudet, joiden tiedetään olevan kunnossa, yritetään pitää nipussa. Esimerkiksi vaihteistoja saattaa olla kokonaisena kolme tai neljä. Toisaalta, joku vaihteisto saatetaan purkaa ensin yhden hammasrattaan tarpeen vuoksi ja lopulta osia myydään enemmän. Vaihteisto on toisaalta sellainen paketti, että se on kätevä vaihtaa kokonaisena vaikka kesken sesongin, jos vaihteisto särkyy.

Vanhoja purkuosia ei ole koodattu mihinkään, eikä niitä löydy järjestelmistä. Löytyminen perustuu varastopaikkaan, lavaan, jossa merkin tietyntyyppiset osat sijaitsevat. Jos ei muisteta, onko osaa hyllyssä, se käydään katsomassa. Puolitoista vuotta sitten aloitettiin koodaaminen valmistenumeron perusteella ja sen jälkeen puretuista traktoreista osat löytyvät tietokoneelta.

– Koodaaminen ja koneelle syöttö edesauttaa myös osien hakua netistä, kun asiakas itsekin pääsee niitä hakemaan verkkokaupasta. Verkkokaupassa on myös kuvia osista, Lasse jatkaa.

Ulkomailta pääosa

Pääosa purkukoneista tulee ulkomailta, koska kotimaan tarjota ei riitä. Traktoreita ostetaan mielellään pienillä tunneilla. Mieluisin purkukohde on traktori, joka on kaadettu tai jonka ohjaamossa on ollut pieni tulipalo. Näissä traktoreissa on vielä paljon osia, joita voidaan hyödyntää. Jos tulipalo on ollut voimakas, on koko kone romu. Jos tunteja on takana runsaasti, kyseisestä koneesta on rikki yleensä kaikki se, mikä kelpaisi purkuosana eteenpäin, joten sellaisia ei oteta purkuun.

– Elämme kuitenkin osto- ja myyntihinnan erotuksella ja moni osa seisoo varastossa vuosikausia. Kalliilla hankitusta koneesta ei omiaan saa pois, Lasse pohtii.

Ulkomailta ostamme koneet kuvien ja yhteistyökumppaneiden lausuntojen perusteella. Tämä on kuitenkin luottamuskauppaa ja monesti pihaan ajetaan purettavaksi toimintakuntoinenkin traktori. Ulkomailla niistä vain luovutaan kohtuullisemmalla rahalla. Tiedämme suunnilleen mille osalle löytyy ostaja ja loput lykätään romulavalle, koska varasto paisuisi lopulta aivan mahdottomaksi.

Ulkomaankauppaa tehdään lähinnä englanniksi sekä länsi- että itä-Eurooppaan. Käytettyä osaa ostavat varaosadealerit, kuten mekin omille asiakkaillemme. Suurin osa kyselee osia sähköpostilla varaosanumerolla. Posti kautta toimitetaan osat ulkomaille ja Suomeen matkahuollon kautta.

– Asiakkaalle purkuosat myydään verollisena, jolloin yritysasiakas saa osansa hieman edullisemmin. Autopurkamoilla on yleensä käytössä marginaalivero, Lasse vertaa. Purkupojat Oy ei kuitenkaan pura autoja, Lasse jatkaa. Hinnoittelun peruste lähes poikkeuksetta on, että purkuosan hinta on maksimissaan puolet uuden hinnasta. Jos kyse on osasta, joka ei yleensä liiku, osa on vielä edullisempi.

– Meillä on laskutusasiakkaita, mutta yksittäiset asiakkaat laskutetaan jälkivaatimuksella normaalisti. Hinnat ovat kaikille samat, jolloin asiakkaita kohdellaan tasapuolisesti, Lasse lupaa.

Rungostaan katkennut 7499 Massikka oli uusi hankinta ja kone oli hyvä purkukone. Valmiita komponentteja ovat esimerkiksi etunostolaitteet ja pto. Takanostolaitteestakin huomaa, että traktori ei ole ollut paljoa töissä.

Moottorit on kerätty samaan väliin kuten etuakselitkin omaansa. Moottorit myydään pääsääntöisesti kokonaisena. Moottorit ja traktorin toiminnot testataan ajamalla, jos purkukone on käynnistys- ja ajokuntoinen. Jollei moottoria ole käytetty paikallaan, se käynnistetään penkissä ja mitataan öljynpaineet.

Ohjaamot säilytetään kokonaisina, jotta ne voidaan tarvittaessa myydä kokonaisena. Jos samanlaista ohjaamoa on useita, niitä myös puretaan ja komponenteista jätetään varastoon kiertävimmät osat. Aikoinaan keräiltiin istuimia ja niitä kunnostettiin. Istuimet ovat edelleen toki uutena arvokkaita, mutta niiden korjaamiseen pitäisi olla myös aikaa.

Kun tieetynmallista ohjaamoa on varastossa riittävästi, puretaan ohjaamosta komponenetit, joita kysytään ja joilla on menekkiä.

Uudet Danan ja Carraron etuakselit ovat kiinnostaneet asiakkaita. Purkupojat on niiden maahantuoja.

Lue seuraavaksi