Uutiset

Yleinen

Parkolla pelto kylvökuntoon 2

Jukalla on täksi kevääksi hankittu Mairinojan Sepolta, Turun Konekeskuksen Kouvolan/Lahden myyjältä Parkon Effactive 6000-kylvömuokkausäes, joka on varustettu 70*12 Topline s-piikeillä. Lisävarusteena on hankittu taakse varpajyrä, joka rikkoo kokkareita ennen jälkiäestä. Äestystraktorina on Massey Fergusonin 7616 Dyna 6-vaihteistolla.

Parkon äkeessä piikit ovat yhdeksässä rivissä, jolloin äes ei ole herkkä tukeutumaan, mutta maata muokataan tehokkaasti koko leveydeltä. Rivien määrää lisäävät äkeen keskellä olevat neljät telipyörät. Jukan kihlattu, Sari Paljakka hoiti oikeastaan tämän kevään äestykset.

Muokkauspohjaa ensimmäisen ajokerran jälkeen alkaa olla kunnossa, mutta toinen ajokerta tarvitaan.

Jukan maalajit vaihtelevat tiukasta savesta eloperäisiin maalajeihin. Kaikista hankalampia työstää ovat lohkot, joissa maalaji vaihtuu moneen kertaan päisteiden välissä, mutta nekin saadaan muokattua. Parkon äes toimii ainakin meidän vaihtelevilla maalajeilla hyvin ja äkeen hinta-laatusuhde on ollut paikallaan verrattuna kilpailijoihin, Jukka kertoo. Tiukkaa savea muokattaessa äes ja piikit eivät anna periksi. Maa muokkaantuu oikealta syvyydeltä. Parkon työsyvyys säädetään pyörillä ja kun maalaji vaihtuu, piikit muokkaavat maata edelleen oikealta syvyydeltä.

Jukka on tähän mennessä vaihtanut kylvökonetta yleensä neljän vuoden välein ja samalla on aina vaihtunut kylvökoneen merkkikin. Nyt käytössä on Vieskan Metallin VM-aitosuorakylvökone DS-vantailla, joilla siemenet saa kaikissa kylvötöissä tarkasti oikeaan syvyyteen.

Vieskalaisen kylvökoneen kanssa on se hyvä puoli, että muokkaustapaa ei tarvitse lukita etukäteen syksyllä. Jos kyntö ei onnistu, voidaan keväällä suorakylvää vaikka kaikki pellot. Toisaalta, jos maa edellyttää kyntöä, voidaan sekin tehdä ja kylvää muokattuun maahan.

Jukka kylvi tänä keväänä noin 220 hehtaaria, josta 60 suorakylvönä kolmemetrisellä VM:n suorakylvökoneella. Uusi DS-vannas toimi niin kuin pitikin. Aiemminkin kylvökoneiden vantaat ovat toimineet kohtalaisen hyvin, kun siementä laitetaan muokattuun maahan. Kun siementä halutaan sijoittaa tasaisesti riippumatta siitä, miten maa on muokattu vai onko sitä muokattu lainkaan, tarvitaan oikeantyyppinen vannas. DS-vantaassa työsyvyys säädetään aivan vantaan vieressä kylkipyörällä, jolloin vantaan työsyvyys ei muutu. Tukipiste koko vantaalle on siis kylvöpisteen vieressä. Takapyörä sulkee avatun vaon, jotta kosteus ei haihdu. Kuvassa oikealla näkyvät maalajien vaihtelut. Osassa lohkon kosteita maalajiraitoja kosteaa on vielä kuukauden päästä.

Jukka käy puolen hehtaarin välein tarkistamassa, tuleeko joka vantaasta tavaraa. Monesti tarkistus on ”turha”, mutta joskus taas tarkastaminen kannattaa. Hätäisen kylväjän jäljen erottaa koko kasvukauden, Jukka muistuttaa. Kylvämätön rivi vaikuttaa sadon laatuun ja määrään. Etenkin se lisää rikkakasvien määrää, kun pellossa on niille tilaa. Tällä kertaa tukoksia oli yksi ja se johtuu pienestä ylivuotisesta lannoite-erästä.

Lue seuraavaksi