Uutiset

Yleinen

Nurmikkoharjalla sepelille kyytiä

Oy Coveston Ab valmisti vuosina 2012-2013 ensimmäisen 10 kappaleen sarjan Essi 10 -nurmikkoharjoja, joilla talven aikana nurmikolle kerääntynyt hiekoitussepeli saadaan harjattua jalkakäytävälle keräämistä varten.

Pitkän varren päähän asennettu, hydraulisesti pyöritettävä harjalaite kukee koneen keskilinjan sivussa eli peruskoneella voidaan ajaa jalkakäytävällä ja harja kulkee nurmella.

Jalkakäytävälle karheelle kerääntynyt hiekka voidaan koota myöhemmin keräävän harjalaitteen tai lakaisukoneen avulla. Idean isät eli Helsingin kaupungin palveluksessa olevat Esko Pursiainen ja Lassi Ruth rakensivat ensimmäisen prototyypin viitisen vuotta sitten ja sopimus valmistuksesta tehtiin Covestonin ja Lauri Karjalaisen kanssa.

Ensimmäisestä erästä yhdeksän on käytössä Helsingin kaupungilla ja yksi Vaasassa.

”Aiemmin hiekkaa poistettiin hitaasti käsipelillä tai kalliisti sekä hitaasti urakoitsijoiden laitteilla. Esimerkiksi itse rakennettuja kaivukoneen puomiin kiinnitettyjä keräyslaatikoita nähtiin. Helsingin kaupungin eri osastoilla harjat on nyt kiinnitetty Wille-taajamatraktoreihin. Menetelmä on nopea ja edullinen kaikkiin vanhoihin verrattuna”, kertoo Pursiainen.

Harjoja käytetään Helsingissä myös kivituhkan keräämiseen nurmikoilta. Sitä joutuu ruoholle, kun lanan avulla kivituhkaa levitetään jalkakäytäville.

Lue seuraavaksi