Uutiset

Yleinen

New Hollandin pikkutraktorit ensiesittelyssä Suomessa RL-Traktorikone Oy:llä Turussa

Siinä mielessä kyseiset tuotteet ovat mielenkiintoisia, että vastaavilla ominaisuuksilla olevia traktoreita ei markkinoilla ole runsaasti. Ja etenkin erikoiskäyttöön tarvitaan pientä traktoria, jossa on kuitenkin vas­taavat ominaisuudet kuin isommassakin traktorissa.

RL-Traktorikone Oy

RL-Traktorikone on toisen polven yrittäjän, Juha Lindvallin yritys, jossa henkilökuntaa on tällä hetkellä viisi.
– Itse hoidan myyntiä, vaimo hoitaa paperiasiat, yksi työntekijä hoitaa huoltoa. Varaosien ja pienkoneiden myyntiä hoitaa kaksi henkilöä, Juha luettelee.
– Kun kevät ehtii hieman pidemmälle alkaa etenkin ruohonleikkuripuolella tuttu kuhina, Juha ennustaa. Etenkin ajettavat ja ajettavat nelivetoiset ovat olleet yksi yllättävä kiinnostuksen kohde. Meillä valikoimassa ovat Klippon ja Husqvarnan laadukkaat tuotteet puutarhaan ja metsään.

Oikeastaan näiden tuotteiden myötä yksityiset asiakkaat, kaupunkien ja kuntien asiakaskunta erottaa meidät tavallisesta NH-kauppiaasta, Juha pohtii.
– Ehkä tulevan kesän menekkituote on robottiruohonleikkuri, joka hoitaa nurmikon itseksensä, Juha ennustaa.

Turun seudulla erikoisuus on myös rannikko ja laaja saaristo, jossa on paljon erikoiskasviviljelyä, ja joka tuo yhden lisävivahteen konekauppaan. Marjojen ja varhaisperunanviljelijöitä on tällä seudulla ja he tarvitsevat erilaista kalustoa kuin muut.
– Eikä vähätellä voi oikeastaan näitä taajama-asutusalueita Turkua ja sen lähiympäristöä. Kiinteistöhoitotöitä tehdään tässä paljon ja usein tilaa on rajallisesti. Tällöin tarvitaan pieniä traktoreita. Toisaalta alueella on myös paljon urakoitsijoita, joille toimitetaan järeämpää kalustoa, joten tarvittavan kaluston kirjo on suuri, Juha pohtii asiakaskuntaansa.
– Moni asiakkaamme poikkeaa liikkeessämme, samalla kun he käyvät Turussa hoitamassa muitakin asioitaan, joten matkapäiviä myynnissä ei enää tule kovinkaan paljon. Toisaalta vaihtokoneita käydään kyllä katsomassa, kun sellaisia vaihdossa tarjotaan, Juha lupaa.

New Hollandin 3050 Boomer

New Hollandin malliston pikkutraktori, joka perusvarustuksella ja CVT -portaattomalla vaihteistolla painaa 1673 kiloa ja etukuormaimella vajaa 2100 kiloa, on mielenkiintoinen paketti.
– Tässä pieneen traktoriin on saatu sopimaan ison traktorin ominaisuuksia. Asiakkaat kun odottavat, että pienessä traktorissa on suunnilleen samat ominaisuudet kuin isommissakin, Marko Mustonen Agritekiltä kertoo.

Pikkutraktoreilla liikutaan usein ahtaissa tiloissa ja nopeudenhallinnan tarkkuus on tärkeää. Maksiminopeus traktorilla on 30 kilometriä tunnissa ja työkohtaisesti voidaan rajoittaa maksiminopeus 9:ään tai 18:sta, jolloin nopeudenhallinta oikealla jalalla on tarkempaa.
Tilava ohjaamo

Boomeriin on asennettu yllättävän tilava tehdasohjaamo, jossa ikkuna on myös katossa. Ohjaamo on ilmastoitu. Ohjaamoon pääsee nousemaan molemmin puolin, kun vaihdekepit eivät ole tiellä oikeallakaan puolella. Hallintalaitteet ovat kuljettajan molemmin puolin. Hydraulinen suunnanvaihto on ohjauspylväässä vasemmalla.

Agritekin tuontiohjelmassa vakiona on teräsketju variaattorilla varustettu portaaton CVT- vaihteisto ja traktorin voimanlähteenä on 2-litrainen 41 tai 2,2 -litrainen 51 hv moottori. Vakiona on 3-piste nostolaite, voimanulosotto ja kaksi kappaletta hydrauliikkaventtiileitä. Lisävarusteena on saatavilla kolmaskin venttiili.
Hydrauliikan tuotto on 55 litraa, josta on 37 litraa otettavissa ulkopuolisen hydrauliikan hallintaan.

NH T4050 N

New Hollandin mallistossa on tarjolla alun perin viiniviljelyksille suunniteltu kapeampi N mallisarja normaalista 4000 -sarjasta. Kun on haluttu saada traktori, joka sopii kulkemaan kapeaa käytävää viiniviljelyksillä, joka kääntyy myös nopeasti, on etuakselistoksi valittu SuperSteer etuakseli. Super­Steerissä akseli edesauttaa kääntymistä. Tämä traktori on menossa omenaviljelmälle.

Kun ohjaamo on kapeampi kuin perus 4000-sarjassa, on pitänyt miettiä myös hallintalaitteiden sijoittamista uudelleen. Ne kaikki, kuten hydrauliikan ohjausvivut, eivät enää sovi olemaan sivussa niin niitä on sijoitettu ohjauspyörän alle.
Moottorit ja samalla myös niiden tehot ja muut ominaisuudet ovat kuten leveämmässäkin 4000- sarjan traktorissa.

Lue seuraavaksi