Uutiset
Mepu – ei vain vaunukuivureita
Mepun tehtaat sijaitsevat Yläneellä ja Pyhärannassa. Mepun tuotannon liikevaihdosta liittyy viljan käsittelyyn noin 75 %. Muita toimialoja ovat ympäristöteknologia ja lämmittimet, joista isoimmat ovat teollisuuden käyttämiä lämpökontteja. Mepun Pyhärannan tehdas tekee myös jonkin verran teollisuuden alihankintaa, mutta tällä hetkellä kapasiteetti ei siihen riitä.
– Koko kapasiteetti on nyt käytössä viljan kuivaamoiden rakentamisessa, kertoo Arto.
Jälleenmyynti
– Mepun tuotteiden jälleenmyyntiä hoitaa riippumaton jälleenmyyntiketju, jossa noin puolet jälleenmyyjistä on YRMAn yrittäjiä ja puolet muita. Jokainen jälleenmyyjä on sitoutunut myymään Mepun viljankäsittelytuotteita ja tarjoaa niitä asiakkaille omalla alueellaan. Aiemmin kiinteiden kuivureiden myynti oli pitkälti Yläneen tehtaan varassa ja vaunukuivureita myytiin jälleenmyyjien kautta, muistelee Arto.
Nykyinen jälleenmyyntiverkosto toimii, kun kaikki ovat aktiivisia yrittäjiä, jotka ansaitsevat elantonsa konekaupalla. Mepun viljankäsittelylaitteet sopivat siihen palettiin erittäin hyvin.
– Tärkeäähän on, että tuote sopii asiakkaalle hyvin ja jokaista kuivurin tarvitsijaa kohdellaan tasapuolisesti. Asiakkaan tarpeiden mukaan pitää tarjota joko kiinteää tai vaunukuivuria, muistuttaa Markku.
Monelle jälleenmyyjälle vaunukuivurin tarjoaminen on toki helpompaa, kuin pakettikuivaamon tarjoaminen. Vaunukuivurissa asiakas saa tehtaalla valmistetun toimivan kokonaisuuden, joka vain sijoitetaan sopivaan paikkaan ja kiinnitetään varusteet. Tämän jälkeen tarvitaan polttoainetta, sähköä ja käynnistetään kuivaamo. Kun asiakas haluaa tarjouksen pakettikuivaamosta, tarjouksen teossa on Mepun tehdas yleensä aina mukana.
25 vuotta vaunukuivureita
Mepu tunnetaan ja huomataan maaseudulla etenkin vaunukuivureista, joita on vuosien varrella valmistunut noin 3500 kappaletta. Niille on ollut tarvetta.
Mepun kuivureita ei sadonkorjuuaikaan voi olla huomaamatta. Ensimmäinen vaunukuivurin prototyyppi valmistettiin Mepulla vuonna 1982 ja ensimmäiset 10 vaunukuivuria valmistettiin koekäyttöön lupauksella, että laitteen saa palauttaa, jos se ei toimi. Yhtään konetta ei kuulemma palautettu. Satunnaisilta takuukorjauksilta ei voi välttyä, mutta kyllähän meidän kuivurit ovat olleet toimintavarmoja kaikki kuluneet vuodet, kehuu Markku.
Yksi vanhimmista Mepun asiakkaista vaihtoi vuonna 1986 hankitun kuivurin juuri uudempaan. Kuivuri oli ollut ”ulkosäilytyksessä” ja vuosittain sillä oli kuivattu vuosittain reilun 100 hehtaarin sato.
Menneet 25 vuotta osoittaa, että vaunukuivurin peruskonstruktio on toimiva. Parannuksia rakenteisiin on toki tehty koko ajan. Ja melkein joka vuosi perusrakennetta on joltain osin parannettu. Kokemukset kuitenkin karttuvat vähitellen Suomessa. Nyt kun vaunukuivureita on toimitettu ulkomaille, niin siellä havaitaan myös joitain parannuspaikkoja. Kun käyttömäärä vuosittain saattaa olla 10-kertainen ja kun lokakuussa toimitettu kuivuri on käynyt lähes taukoamatta tammikuun loppuun, on siinä jo kestotestiä. Kuivurilla on saatettu kuivata maissia 10 asteen pakkasessa.
Suurimmat muutokset vaunukuivurin perusrakenteeseen tehtiin oikeastaan vuonna 2000, kun pohjakartio muutettiin. Pohjakartio toimi kyllä aiemminkin, mutta nyt se toimii vielä paremmin, kehuu Markku.
Pitkää ja lyhyttä jännettä
Vaunu- ja kiinteiden kuivureiden tarjonnassa on eroja. Kun myydään pakettikuivaamoa, siihen liittyy lähes poikkeuksetta viljan varastointisiiloja. Lisäksi pitää suunnitella pohjat, kaatosuppilot ja muut rakenteet. Tämä vaatii rakennusluvan, tarkempaa suunnittelua ja kiinteän kuivurin haluajat tämän yleensä tietävät. Jos nyt aletaan suunnitella kiinteää kuivuria, sillä päästään kuivaamaan ensi vuoden satoa, kun pohjat valetaan syksyllä. Tämän ostajat yleensä ymmärtävät.
Toki kiinteissä kuivureissakin tehdään myös muutoksia jopa aivan viime tingassa, kun asiakkaalla on aikaa pohtia rakenteita ja toimintoja useampaan kertaan, kertoo Arto.
Vaunukuivuri irtaimistoa
Vaunukuivurin ostajat ovat ehkä suunnitelleen kuivurin hankintaa jo vuosikaudet, mutta kun sitä ollaan hankkimassa, se halutaankin jo kuluvaksi kasvukaudeksi. Varusteetkin oli jo valmiiksi valittu.
Vaunukuivuria vain ei nyt enää saa ihan niin nopeasti. Viime joulukuussa tilanne muuttui, vaikka Jyväskylän näyttelyn aikaan oli vuodelle 2008 vielä toimittaa kuivureita. Asiakkailta tarvitaan nyt entistä pitkäjänteisempää suunnittelua, jotta hän saa haluamansa tuotteen ajoissa.
– Vaunukuivuriakin joutuu siis nyt tovin odottamaan, muistuttaa Markku. Vaunukuivurin hankinta on asiakkaalle kuitenkin ”helpompi”, kuin kiinteä kuivuri, koska rakentamisprojekti tehdään tehtaalla, ei asiakkaalla.
Vientikuivureita
Mepun kuivureita tehdään yhä enemmän myös vientiin ja vientimaita on nyt 13. Viennin koneet ovat suurimmaksi osaksi kiinteitä kuivureita. Tärkeimpiä vientimaita ovat edelleen Baltian maat mutta myös muiden entisten IVY- maiden osuus on kovassa kasvussa. Joka vientimaassa on vähintään yksi jälleenmyyjä, joka myy, asentaa ja huoltaa laitteita.
– Itämarkkina on haluttu, mutta kilpailu on kovaa, eikä sinne ole mitään asiaa toimimattomilla järjestelmillä, muistuttaa Arto. Yleensä kauppaa tehdään suurimmista yksiköistä, mitä tehdas toimittaa.
Lämmittimet lisänä
Polttoöljyn hinta kun on noussut, yhä useampi kuivuritarjousta pyytävä kysyy myös hakelämmitystä kuivuriin. Se onkin yksi hyvä vaihtoehto, joka voidaan toteuttaa, joko normaalin lämpökattilan, ”kaukolämpöverkon” ja lämmönvaihtimen avulla, jolloin kuivuri saa esilämmitetyn ilman. Kuivureihin rakennetaan myös hakelämmityksiä ja näitä bioenergiakohteita Mepulla on tiedossa noin 50 kappaletta, joista lämmönvaihtimella on noin puolet.
Avaimet käteen
– Kuivureita menisi yhä useammin avaimet käteen –periaatteella ja tähän markkinaan olemme myös satsanneet. Joka puolelle Suomea emme kuitenkaan pysty vielä kokonaisuuksia tarjoamaan, pahoittelee Arto.
Kuivurin rakentaminen edellyttää kokonaisuuden ymmärtävää projektin vetäjää, ja sellaisia tarvitaan lisää. Rakennustyötä taas ei voi teettää oikein kuin yrittäjäperiaatteella ja yrittäjiä näihin hommiin tarvitaan. Kokonaisuuksien myyntiä hidastaa oikeastaan eniten alihankkijoiden puute, jotka ovat valmiita matkustamaan.
Toki ostajaa kiinnostaa etukäteen, mitä kaikki oikein maksaa ja jos rakennustyötä tekevä yritys tekee kiinteähintaisen tarjouksen, se sisältää useimmiten kustannusarvioon sisältyvän ylimääräisen riski-lisän. Rakennusliike ottaa riskistä hinnan, mutta yhä useampi on siitä valmis maksamaan, että saa valmiin kuivurin käyttöönsä. Esimerkiksi karjatilalla on muutakin työtä ihan riittävästi, eikä rakennustyö välttämättä tunnu houkuttelevalta.
Nykyaikaisen, ison kuivaamon harjapiikki on noin 20 metrissä ja vaikka katto tehdäänkin maassa, edellytetään rakennustyömaalla myös melkoisesti ammattitaitoa ja oikeaa kalustoa.
Uusia isompia kuivaamoja
Syksyllä esitellään luultavasti näyttelyissä pieniä parannuksia, kun joka kauteen tulee aina jotain uutta. Osoituksena kehityksen suunnasta, kun ”vanha” tehokkain malli kuivasi 25 tonnia tunnissa, pystytetään tällä hetkellä asiakkaalla 50 tonnia tunnissa kuivaava kuivuria.
Sinänsä kuivurin perusrakenteissa ja kuivausprosessissa ei ole tapahtunut pitkään aikaan mitään merkittävää uutta.
– Olemme kuitenkin lämpötilan noston kannalla, niin että kuivata voidaan 90-95 asteessa, kunhan vilja kiertää tasaisesti, muistuttaa Markku.
Tekniikkaa ja huoltoa
Asiakkaat jakaantuvat tekniikan osalta kahtia. Osa haluaa ainoastaan yksinkertaisia kuivureita, joissa säädettävää on mahdollisimman vähän. Etenkin, jos sähköverkko ei ole vakaa, vanha releohjaus toimii aina varmemmin.
– Toisaalta yhä useampi asiakas haluaa monipuolisempaa ohjaustekniikkaa, jota onkin tarjolla, kertoo Arto. Kuivuri on kuitenkin siitä ongelmallinen, että sitä käytetään vain kuukausi ja sen jälkeen kuivuri on 11 kuukautta käyttämättä osittain ilmaston armoilla.
– Kovin hienoa elektroniikkaa hieman kosteisiin pannuhuoneisiin ei välttämättä kannattaisi talveksi jättää. Aina parempi olisi, jos herkät laitteet kuten hygrostaatti eli poistoilman kosteuden tunnistin ja öljypolttimen kelan magneettiventtiilit otetaan talteen kuivaan ja lämpöiseen, muistuttaa Markku. Valitettavan moni ei huolla esimerkiksi kuivurin uunia ja poltinta ja syksyllä on taas odotettavissa ruuhkaa huoltomiehille.
Kauppaa tulevaisuudessakin
Kuivureiden koot ovat viime vuosina kasvaneet keskihehtaariluvun kasvun myötä. Vuonna 2004 150 hl:n kuivuri oli myydyin malli, nyt halutuin kokoluokka on jo ”200 +”hl:n kuivaamot.
Joka asiakas on tärkeä, etenkin kun asiakkaiden lukumäärä vähenee tilalukumäärän vähetessä. Tärkeää on, että asiakkaan asia, vaikka reklamaatio, hoidetaan asianmukaisesti, summaa Arto.