Uutiset

Yleinen

Biotalouden resurssit kasvavat maaseudulla

Uudet biotalouden työpaikat syntyvät maakuntiin pieniin yrityksiin. Edellytyksenä tälle kuitenkin on, että alati muuttuvalla politiikalla ei horjuteta yrittäjien kasvuponnisteluja, sanoi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila metsävaltuuskunnan kokouksessa.

Suomi on uusiutuvien luonnonvarojen suurvalta. Hallituksen linjaama biotalousstrategia luo kovat tavoitteet biotalouden kasvulle. Biotalouden tuotos kasvatetaan 100 miljardiin euroon vuodessa nykyiseltä 60 miljardin tasolta. Uusia työpaikkoja luodaan peräti 100 000 vuoteen 2025 mennessä.

Hallituksen tavoite on huikea, mutta äärimmäisen kannatettava. Sillä käännetään Suomi kestävän talouskasvun tielle. Iso ongelma hankkeessa toki on: Teot ja konkreettiset suunnitelmat joko puuttuvat tai vievät kehitystä aivan väärään suuntaan. Onneksi metsäbiotaloudessa on jo tartuttu härkää sarvista ja sinne on tulossa lisää vauhtia toteutumassa olevien investointien myötä.

– Muuten erinomaisessa biotalousstrategiassa on mielestäni yksi karmaiseva epäkohta. Se ei ota millään tavalla huomioon, että uusiutuvat luonnonvarat ovat pääosin yksityisten kansalaisten omistuksessa. Aikooko hallitus sosialisoida maanomistuksen ja pienyrittäjyyden, ihmetteli Marttila. Biotalousstrategia voidaan toteuttaa vain, jos luonnonresurssien omistajien ja niistä leipänsä saavien yrittäjien hyvinvoinnista huolehditaan.

Biotaloutta tehdään maaseudun resursseja hyödyntämällä. Tähän tarvitaan työtä ja pääomia. Valtiolta odotetaan viimeistään nyt konkreettisia toimia, joilla maaseudun yritysten kannattavuutta ja kilpailukykyä parannetaan.

Biotalous on myös MTK:n eduskuntavaaliohjelman ”Nostetaan Suomi suosta” keskiössä.

Toisena tavoitteenamme on tehdä Suomesta energiaomavarainen vuoteen 2040 mennessä. – Tähän päästään, kun lisätään energiantuotantoa ja vauhditetaan kotimaisten bioraaka-aineiden hyödyntämistä ja parannetaan niiden kilpailukykyä. Tähän tarvitaan energiaohjelma, jota myös noudatetaan. Ensi vuonna muodostettavalla hallituksella on näytön paikka, totesi Marttila.

TP

Lue seuraavaksi