Uutiset
Volvo XPro -konseptiauto
Volvolta maansiirtoauton hankkiminen on tehty asiakkaalle helpoksi. Volvo Finland Ab tuo auton alustan Suomeen ja toimittaa sen rakennettavaksi HF-Autohuoltoon Riihimäelle. Asiakas valitsee ostotilanteessa alustatyypin, lavavalmistajan ja lavamallin sekä tarvitsemansa lisävarusteet. Parhaimmillaan Volvo pystyy toimittamaan XPro -maansiirtoauton asiakkaalleen kahden viikon kuluttua siitä, kun alusta on saatu työn alle Suomeen.
Volvo Finland Ab:n jälkimarkkinajohtaja Tommy Lindholm kertoo XPro- eli maansiirtoautokonseptista. ”Olemme tehneet maansiirtoauton hankinnan asiakkaalle mahdollisimman helpoksi. Kokonaisuus tulee Volvolta, joten me vastaamme auton huollosta ja takuusta myös kokonaisuutena”, vahvistaa Tommy.
HF-Autohuolto Oy:n edustajat täydentävät osaltaan Lindholmin sanomaa. ”Saamme suoraan Volvon tehtaalta sähköisesti alustan tiedot ja mitat. Valmistelemme apurungon ja lavan maansiirtoautoon mahdollisimman pitkälle ennen kuin alusta tulee meille”, toteaa Martti Pullinen HF-Autohuollosta. Kiireellisessä aikataulussa päällirakenne voi odottaa auton päälle nostoa apurunkoineen valmiina pakettina. ”Sellainen poikkeus on pystytty tekemään, kun kaikki on tarkkaan ennakkoon laskettu ja piirretty”, toteaa Martti. Hän korostaa oman suunnittelun tärkeyttä ja vuoropuhelua asiakkaan eli tässä tapauksessa Volvon kanssa.
”Pystymme tarvittaessa sähköisillä kolmiulotteisilla piirroksilla vakuuttamaan loppukäyttäjän, että kyllä sen viisiakselisen saa ajettua asfalttikoneen eteen, ilman että johonkin osuu”, naurahtaa Pullinen verraten nykysuunnittelua entisaikojen tupakka-askin kanteen tehtyyn piirrokseen. Volvon ja HF-Autohuollon mukaan viesti kulkee molempiin suuntiin.
Volvon jousitus ja akselijärjestys maansiirtoautossa
Maansiirtopuolella uuden ajoneuvon ostajalle on vaihtoehtoja. Myyntitilastojen mukaan lähes kaikki ensirekisteröidyt maansiirtoautot vuonna 2016 olivat neli- tai viisiakselisia. Ensirekisteröityjen puoliperävaunun vetoautojen maansiirtokäytöstä ei ole tarkkaa tilastoa saatavilla. Volvon myymistä moniakselisista uusista maansiirtoautoista suurin osa on varustettu takailmajousituksella. Volvon saa myös kokonaan ilmajousilla ja silloin voi lisäksi valita kakkosakseliin noston. Takakääntyvällä kantoakselilla eli tridem -ratkaisulla tehdään suurin osa konseptiautoista. Volvoon saa halutessaan muitakin akselijärjestyksiä.
Volvon ilmajousiin on tehtaalla tehty pieniä muutoksia kantamaan suomalaisia korkeampia massoja. Auton jousituksen kantokykyä koetellaan esimerkiksi 76 tonnin yhdistelmän kasetointitilanteessa, varsinkin jos kyseessä on neliakselinen auto ja viisiakselinen perävaunu. Maansiirtoautoihin asennettava kippi sijoitetaan useimmiten keskelle. Ryhmäkippiä Volvokin tarjoaa, mutta konseptiauton saa myös etukipillä yhdellä nostosylinterillä.
HF-Autohuollon peruste etukipille on looginen. ”Mieti nyt, kippaatko kottikärryä takaa vai keskeltä”, kyselee Martti Pullinen ja jatkaa heidän tehneen kippauskokeita
molemmilla. ”Kippausvakaus tulee melko suoraan auton rungon vääntöjäykkyydestä. Kun Volvon tapauksessa auton kaksinkertainen 8 mm ainevahvuinen runko varustetaan takaristikolla jäykistetyllä apurungollamme, ei kippausvakaus ole etukipillisessä konseptiautossa ainakaan huonompi kuin housukipillisessä”, Martti selostaa.
Renkaille oma seurantajärjestelmä
Tommy Lindholm esitteli Volvon konseptiauton palveluun kuuluvaa rengasseurantaa. Auton luovutuksen ja huoltokäynnin yhteydessä tehdään jokaiselle renkaalle tarkastus. Renkaan urasyvyys mitataan kolmesta kohtaa ja rengaspaine tarkistetaan. Seurannan apuna käytetään erityistä mittauslaitetta. Mittauslaitteeseen syötetään tietona renkaan paikka autossa, urasyvyydet ja ilmanpaineet. Laitteeseen tallennetut tiedot viedään auton rekisterinumeron mukaan yksilöidysti
tietokantaan seurantaa varten.
”Tämän seurannan tarkoitus on valvoa renkaiden käyttöikää ja antaa yrittäjälle sekä kuljettajalle tietoa renkaista. Jos esimerkiksi akseleiden suuntaus on muuttunut, voi rengas kulua nopeasti. Järjestelmä antaa tästä viitteitä, mutta tärkein tieto on seurata renkaiden kokonaiskustannuksia”, Tommy kertoo. Viisiakselisen auton 14 renkaan tilannepäivitys vie vain hieman enemmän aikaa kuin normaali ilmanpaineiden tarkistus ja se suoritetaan aina auton käydessä huollossa.
Volvon konseptikuorma-autoista lisää verkossa