Uutiset

Kuljetuskalusto

Vastuullisuus vähentäisi sääntelyä

”Vastuullinen toimija ja tiedon uudenlainen hyödyntäminen mahdollistavat sääntelyn purkamisen”, painotti Trafin pääjohtaja Kari Wihlman parhaillaan käynnissä olevassa Trafin Liikenteen tila -seminaarissa Helsingissä. Tiedon luomat uudet mahdollisuudet ja uudenlaisen viranomaisuuden hyödyntäminen näkyvät liikenteessä ja liikennejärjestelmässä nyt ja tulevaisuudessa.

”Uusien liikennepalvelujen mahdollistamiseksi tarvitaan myös normitalkoita”, toteaa Wihlman: ” Trafi on käärinyt hihat sääntelyn purkamisessa ja mm. rautatieliikenteen parikymmentä vanhaa määräystä tiivistettiin kahteen uuteen.” Trafi haluaa vastuullisella sääntelyn purkamisella mahdollistaa liikennemarkkinoiden entistä parempaa toimintaa sekä uusilla että perinteisillä liiketoiminnan osa-alueilla.

Tieto viidenneksi liikennemuodoksi

Sääntelyn purkaminen on siis jo käynnissä, mutta se vaatii tuekseen toimijoiden omaa vastuullisuutta niin ammattilais- kuin yksityispuolellakin. Viranomaisten asettamien raamien täyte tulee vastuullisilta toimijoilta.

Vastuullisen toiminnan lisäksi myös tieto ja sen jatkuva ja aktiivinen hyödyntäminen kehittää liikennettä aivan uuteen suuntaan. Trafi nosti keväällä tiedon viidenneksi liikennemuodoksi perinteisten rinnalle. ”Digitalisaatio haastaa perinteisiä toimintatapoja ja -malleja ja uskommekin, että digitaalinen tieto tulee liikuttamaan ihmisiä ja asioita”, toteaa Wihlman.

Wihlman painotti myös ympäristönäkökulman huomioonottamista koko liikennejärjestelmän tilaa tarkasteltaessa: ”Ilmastovaikutukset usein korostuvat liikenteen ympäristökuormituksesta puhuttaessa, mutta olisi tärkeää kiinnittää huomio myös muihin liikenteen ympäristövaikutuksiin kuten meluun ja hiukkaspäästöihin.”

Lue seuraavaksi