Uutiset

Kuljetuskalusto

Vapolle Suomen suurin pellettitoimitus

Pellettiä.

Helsingin Energia ja Vapo ovat sopineet puupellettien toimituksesta Salmisaaren ja Hanasaaren yhteistuotantovoimalaitoksille. Toimitusmäärät ovat Suomen mittakaavassa hyvin merkittäviä. Pelleteillä korvataan ulkomailta tuotavaa kivihiiltä.

”Helsingin Energian Salmisaaren voimalaitoksella aloitetaan kuluvan vuoden lopulla pelletinpoltto kivihiilen seassa 5–7 prosentin osuudella”, toteaa yksikönpäällikkö Janne Rauhamäki Helsingin Energian energiatoimintojen kehityksestä.

Helsingin Energian Hanasaaren voimalaitoksella tullaan polttamaan pellettiä samalla prosenttiosuudella, kun pellettilaitteistot ensi vuonna valmistuvat. Pellettien seossuhteen määrään on päädytty voimalaitoksilla tehtyjen perusteellisten pelletinpolttokokeiden perusteella.

Vapon aluejohtaja Jan-Juhani Laitinen on erittäin tyytyväinen tehdystä sopimuksesta. ”Sopimus on merkittävä. Kun toimitukset ovat täydessä vauhdissa, on Helsingin Energia meidän suurin pellettiä käyttävä polttoaineasiakkaamme. Sopimuksen työllistävä vaikutus on noin 50 henkilötyövuotta koko tuotanto- ja toimitusketjussa. Vapon tuotantokapasiteetti Suomessa riittää kattamaan kasvavan kysynnän.”

Pelletinkäytön lisääminen Salmisaaren ja Hanasaaren voimalaitoksilla on osa Helsingin Energian kehitysohjelmaa kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta ja lisätä uusiutuvan energian osuutta 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Helsingin kaupunginvaltuusto päättää ensi vuonna Helsingin Energian kehitysohjelman investoinneista. Päävaihtoehtoina on kasvattaa pellettien osuus Salmisaaren ja Hanasaaren voimalaitoksilla 40 prosenttiin tai rakentaa Vuosaareen uusi monipolttoainevoimalaitos, joka käyttäisi pääpolttoaineenaan haketta.

Lue seuraavaksi