Uutiset

Kuljetuskalusto

Uusi perävaunumerkki Suomeen

”Saksalaisyritys oli minulle tuttu jo entuudestaan ja henkilökohtaiset suhteet olivat olemassa, joten tähän maahantuontiin oli helppo ryhtyä. Kuljetusala ei entuudestaan ollut tuttua, mutta tiiviisti opiskelemalla asiat kyllä oppii. Ensimmäiset kuukaudet ovat osoittaneet, että ala on todella mielenkiintoinen ja haastava”, aloittaa Lindberg ensimmäisen asiakkaansa luona Nousiaisissa.

Kuljetus T & J Isotalo nimittäin osti ensimmäisenä Suomessa HRA3080 -perävaunun, jonka kokonaiskantavuus on 30 tonnia. Saksassa on käytössä erilainen runko- ja vaihtolavasysteemi ja Isotalojen haluamaa vaunua ei ohjelmassa ollut.

”Vaunun rakenne ja varustelu käytiin etukäteen läpi yhdessä maahantuojan ja valmistajan kanssa ja osallistuimme tiiviisti koko vaunun valmistusprosessiin. Pojat kävivät tehtaalla katsomassa rakenteilla olevaa vaunua ja saivat vielä tehdä viimekäden muutokset omien toiveidemme mukaan. Kuljetusalalla kustannukset nousevat koko ajan ja investoinneissa on myös pyrittävä säästämään. Vaihtoehdot on tutkittava tarkkaan. Tehdas tuli omalta osaltaan meitä vastaan tässä ensimmäisessä vaunussa, koska osallistuimme suunnitteluun niin aktiivisesti”, aloittaa Tapani Isotalo.

”Runko tehtiin täysin meidän toiveidemme mukaan, sillä tällaista ei vielä tehtaalla aiemmin ollut valmistettu. Piirsin rungon mitoituksineen ja se luonnos lähetettiin tehtaalle. Ennen valmistuksen aloittamista ja myös sen aikana tehtiin tiivistä sähköpostivaihtoa maahantuojan ja tehtaan kanssa. Tehdaskäynnillä metallityöt vaunussa oli tehty ja Saksassa mentiin vielä yksityiskohtia varsin tarkkaan läpi. Loppuvaiheessa esimerkiksi takavalot nostettiin ylemmäs, sidontakoukkujen paikat muutettiin ja runkoonkin tehtiin vielä joitain pikkumuutoksia”, jatkaa Tapanin poika Tuomo Isotalo.

Samassa kaupassa Isotalot hankkivat myös kaksi, niin ikään saksalaista Sirch –merkkistä vaihtolavaa. Myös niihin rullat räätälöitiin rungon mukaan Suomeen sopivaksi. Sirch on toinen Oy LR-Logistics Ab:n edustus.

”Hüffermann käyttää perävaunuissaan vain parhaita ja testattuja komponentteja. Näitä ovat mm. BPW- ja SAF –akselit, Nummi –kippi ja Trakon -lukituspalkit. Jarrutusjärjestelmä tulee Wabcolta”, valistaa Lindberg vielä perävaunuvalmistajan valmistusfilosofiaa.

Mittava varustelu

Hüffermannin historia ulottuu vuosisadan alkupuolelle, jolloin yrityksen perustaja Wilhelm Hüffermann alkoi valmistaa maatalouskoneita kahden työtekijän voimin Saksan Wildeshausenissa. Berliinin muurin kaaduttua yritys laajensi toimintaansa Neustadt/Dosseen, missä perävaunut nykyisin valmistetaan.

Erilaisia perävaunuratkaisuja kuljetusyrittäjille yritys on tehnyt yli 30 vuotta. Nykyään yritys on vaihtolavaperävaunujen markkinajohtaja Saksassa. Valmistusohjelmassa on yli 20 erilaista standardiperävaunua.

”Isotaloille räätälöity kolmiakselinen vaunu painaa 5620 kiloa, joten hyötykuorma on siten 24380 kiloa. Lisävarustelu on merkittävä. Viimeinen akseli on nouseva. Vasteet edessä ja takana ovat erikoismitoitetut. Vaunuun sopivat vaihtolavapituudet ovat 5,5-7,7 metriä ja sovitukseen on olemassa hylsy/putkiparit eteen ja taakse. Vetoaisa on alaslaskettava. Edelleen vaunussa on aktivointi Mersun sähköpneumaattiselle jarrujärjestelmälle (EBS) sekä akselivaa’at. Sekä edessä että takana on viiden tonnin nostosilmukkapari. Koko vaunulle on LED –valo ja työvalot ovat Xenonit. Asiakkaan haluama lisävaruste on myöskin Wabco Smart Board, joka pitää sisällään rengaspainenäytön sekä jarrupalojen kulutusseurannan”, listaa Lindberg vaunun ominaisuuksia. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen Suomeen tuotu perävaunu on varustettu kattavilla varusteilla. Lokakuun alussa Suomeen saapuu myös kolmen erilaisen työkoneen, vaihtolavan tai kappaletavaran kuljetukseen suunniteltu erikoisvaunu.

”Nostettava taka-akseli antaa ketteryyttä tyhjänä. Aika ahtaissakin risteyksissä pääsee sen ansiosta kääntymään. Meillä ei ole aiemmin ollut yhdessäkään kärryssä alaslaskettavaa vetoaisaa. Sen ansiosta lava voidaan vetää päälle ja pois vaunun molemmista päistä. Myös se helpottaa lastin purkua tosi paljon. Vaunussa on myös omat akut, jolloin se on helppo jättää tien varteen valot päällä”, lisää Tuomo Isotalo lopuksi.

Kuljetus T & J Isotalo on vahvasti perheyritys ja on toiminut Nousiaisissa jo 30 vuotta. Nykyisin autokalustoon kuuluu viisi Mersun veturia. Yhtiön perustajaveljekset Tapani ja Juhani ovat senioriosastoa. Tapanin pojat Teemu, Tuomo, Topi ja Tatu muodostavat junioriremmin. Tärkeä osa yrityksen pyörittämisessä on myös Tapanin vaimolla Mervillä, joka hoitaa mm. yrityksen laskutusta.

Isotalojen toimialaan kuuluvat lavettikuljetukset, maa-aineskuljetukset, erilaiset maatalouden kuljetukset sekä myös kalkituspalvelua. Varsinais-Suomessa Isotalot tunnetaan aikataulunsa pitävinä, erittäin ammattitaitoisina ja tunnollisina yrittäjinä.

Internet-osoitteet:

Lue seuraavaksi