Uutiset
Unohdettuja helmiä: Euro Truck Simulator 2 opettaa rekkamieheksi

Käsi pystyyn, jos lapsena unelma-ammatti oli rekkakuski! Minulla ainakin oli ja vielä aika paljon myöhemminkin. Jos ammatinvalinta osui muualle, ei kannata tyytyä pelkkään haaveiluun. Rekkakuskin penkille pääsee parin kympin pilkkahinnalla Euro Truck Simulator 2:ssa.
Euro Truck Simulator 2 ei ole uusi peli. Se ilmestyi jo 13 vuotta sitten, mutta se tekee siitä vain kiinnostavamman. Peliä nimittäin kehitellään edelleen aktiivisesti ja sillä on iso, intohimoisesti rekkoihin suhtautuva pelaajakunta.
Yksi tärkeä asia alta pois ensin. Jos perheessä on pieniä tai vähän isompiakin poikia, on Euro Truck Simulator 2 pakkohankinta. Kuulostaa ehkä mainostukselta, mutta olen tosissani. Peli kutittelee juuri oikeanlaisia makunystyröitä siinä, miten se on samaan aikaan todella helposti lähestyttävä, mutta siinä on kuitenkin tismalleen sopiva määrä nippeleitä ja säädettävää. Lisäksi rekalla ajaminen tuntuu niin voimalliselta kuin pitääkin. Enkä halua olla ollenkaan seksistinen, koska meillä rekkailusta innostui enemmän taiteisiin suuntautuva tytärkin.

Euro Truck Simulator 2 on kokonaan suomenkielinen. Peliin pääsee helposti sisään, koska riittää kun valitsee aloituskaupungin ja alkaa heittää keikkaa. Aluksi auton saa alleen keikan antavalta rekkafirmalta, mutta ennen pitkää kannattaa ostaa oma rekannuppi. Tarjolla on tuttuja merkkejä: Volvo, Scania, Iveco, Man, DAF, Mercedes-Benz ja Renault. Kaikista on useita eri malleja ja jokainen on oikeasti erilainen sekä tuntumaltaan, tehoiltaan että varustelultaan.
Pankista saa aluksi juuri sen verran lainaa, että pystyy ostamaan vain käytetyn rekan. Se on vähän kuin selaisi rekkojen nettiautoa. Paljonko kilometrejä, minkä verran huollon tarvetta, miten tehokas moottori ja vielä tärkeämpänä, minkä verran vääntöä. Entäpä dieselin kulutus? Mitä jos rahat eivät riitä kausihuoltoihin? Ottaako riskin, että rekka jaa tien päälle kesken keikan?
Tärkeitä juttuja, koska jatkossa pyöritetään omaa rekkafirmaa. Pitää miettiä millaisia kuljetuksia ottaa, miten tiukka aikataulu on ja tuleeko tarpeeksi rahaa lainan lyhennykseen. Jos jää voittoa lyhennysten jälkeen, voi miettiä rekan varustelua ja tallin parantelua. Jos rekkafirma menestyy, voi jatkossa värvätä kuskeja töihin ja ostaa lisää rekkoja sekä avata toimipisteitä pitkin Eurooppaa. Mutta sinne on pitkä matka.
Perhefirma tien päällä
Rekkafirman pyörittäminen perheen kesken on hauskaa yhdessä tekemistä. Lapsen voi laittaa ajamaan ja itse voi antaa pelkääjän paikalta ei-toivottuja neuvoja tai tyytyä bisnesten pyörittämiseen. Tosin aluksi voi tulla karu pudotus arkeen, kun ensin keikkakuskina sai ajaa uudenkarheilla rekoilla. Sen jälkeen oma käytettynä ostettu tuntuu aika rupuiselta.

Ajamisen vaikeutta voi säätää monipuolisesti. Kannattaa aloittaa autokoulusta, mikä on tehty hauskasti osaksi peliä. Aluksi oppitunnit ovat hallintalaitteiden opettelua ja säätämistä. Siitä edetään siihen, miten rekka pysäytetään hallitusti ja edetään haastavampien rataosuuksiin ja ehkä kaikkein tärkeimpänä, miten yhdistelmäajoneuvoa pyöritellään ahtaalla rahtipihalla ilman että yhdistelmä on jatkuvasti linkussa. Lopulta opitaan peruuttamaan rahti tarkkaan oikealla lastausportille.
Ajaessa pitää olla tarkkana. Ihan ensimmäinen on tietysti se, että mutkia ei voi ajaa liian tiukasti, muuten perävaunu kolisee tolppiin ja aitoihin. Muu liikenne pitää ottaa huomioon ja liikennesääntöjä kannattaa noudattaa, koska sakot syövät aika nopeasti keikasta saadun palkkion. Niin ja tietysti se, että rekka kiihtyy todella hitaasti. Toisinaan tulee täpäriä tilanteita, kun on vienyt perävaunun kohteeseen ja ajaa tallille pelkällä nupilla, joka kiihtyy yllättävän railakkaasti.

Ajaminen on tietysti hienointa, jos käytössä on kunnon ratti–poljin yhdistelmä ja vaihdekeppi. Pelkällä peliohjaimellakin pärjää yllättävän hyvin ja peli osaa automaattisesti säätää kontrollit ohjaimen mukaan. Pelkillä hiirellä ja näppiksellä ajaminen ei ole kovin hauskaa.
Ajamisen haastavuutta voi kasvattaa vähitellen ottamalla käyttöön ensin yksinkertaisemmat vaihteet ja lopulta täysimittaisen vaihdelaatikon. Vaihteita voi olla toistakymmentä. Erilaista säädettävää ja ohjattavaa piisaa sitten paljon lähtien eri paineista ja jousituksen jäykkyydestä. Niihin ehtii paneutua sitten kun ajaminen on hyvin hanskassa.

Keikkojen ajamisessa on onnistuttu kaappaamaan jotain lähes romanttista. Yötä myöten tiet hiljenevät ja bensa-asemien ja maisemien valot kiiltävät kaukaisuudessa. Se on hieno hetki kun aamuaurinko nousee horisontissa ja keikka vain jatkuu, liikenteen herätessä tutuiksi ruuhkiksi. Tutut maamerkit kertovat saapumisesta Itämeren rannalle Travemundeen. Vuorokauden lepo ja ulos laivasta Vuosaaressa. Melkein kotona.
Lähes koko Eurooppa
Euro Truck Simulator 2 kattaa lähinnä Saksan ja sen naapurimaat. Peliin on tehty vuosien mittaan lähes sata lisäosaa. Suurin osa niistä on kosmeettisia, eli uusia maalauksia rekkojen kylkiin. Lisäksi on toki uudempia rekkoja ja hirveä määrä erilaisia erikoisempiin ja vaatiiviin lasteihin tarkoitettuja perävaunuja.
Aluksi uudet rekat, vaunut ja maalaukset kannattaa unohtaa. Sen sijaan voi harkita maapakettien hankkimista. Toistaiseksi peliin on tehty Skandinavia, Etelä-Suomi, Baltian maat, Ranska, Italia, Espanja ja Portugali ja itäisen Euroopan maat sekä Turkki. Olen hankkinut niistä Pohjoismaat, Ranskan ja Italian. Niillä on pärjännyt hyvin. Seuraavaksi on tulossa iso maksullinen päivitys Pohjoismaihin.
Eurooppa on rakennettu hauskalla tavalla kompaktiksi. Etäisyydet periaatteessa näytetään oikein, mutta todellisuudessa välimatkat ovat murto-osan todellisesta. Hyvä niin, koska harva jaksaa kuitenkaan ajaa tietokoneella tuntikaupalla putkeen. Toisaalta tilanteen voi tallentaa milloin vain ja jatkaa siitä mihin jäi.
Pelin tsekkiläiset tekijät ovat rakentaneet hienosti eri maiden piirteitä. Suomessa tunnistaa heti liikennemerkeistä ja taloista missä ollaan, kun taas etelämpänä Euroopassa joutuu tottumaan toistuviin tietulleihin ja jonottamiseen. Toisinaan matkan varrella on tietöitä ja niistä johtuvia ruuhkia. Laivamatkat on hoidettu abstraktisti, eli satamaan kyllä ajetaan mutta laivamatkaa ei näytetä.

Vaikka lisäosat ovat maksullisia, päivittävät tekijät maisemia ja maamerkkejä ahkerasti ja ilmaiseksi. Viimeisin valmistunut oli iso Saksan maisemapäivitys. Berliinin läpi on nyt aika upea ajaa. Tosin monesti hienot nähtävyydet siintävät vain kaukana moottoritieltä. Logistiikkakeskukset tulevat paljon tutummiksi.
Tien päällä pitää keskittyä muuhunkin kuin ajamiseen. Pitää ottaa huomioon lakisääteiset lepotauot ja nukkumiset. Niitä varten pitää selvittää ajoissa sopivat levähdyspaikat. Sama juttu dieselin tankkauspaikkojen kanssa. Haastavampien lastien kanssa on monesti aivan omanlaisensa vaatimukset. Huvijahdin tai maansiirtokoneen kuljetus tai tukkilasti on aika erilaista kuin tavallisen kontin kuskaaminen.
Yksi osa peliä on World of Trucks -sivusto. Pelin voi linkata sinne, jolloin osa keikoista tulee verkosta ja tehdyt keikat kirjautuvat sinne, jolloin niitä voi tylsinä hetkinä plarata sieltä ja verrata muiden saavutuksiin. Pelissä on myös enimmillään kahdeksan pelaajan moninpeli, jossa ajellaan saattueena. Sitä en vielä ole päässyt kokeilemaan.
Tuhansittain muunnoksia
Kun rekkafirman pyörittäminen ja rekan ajaminen alkaa sujumaan rutiinilla, voi seuraavaksi tehdä syväsukelluksen Euro Truck Simulator 2:n modeihin. Ne ovat ilmaisia lisäosia Steam Workshopissa. Modeja voi tilata sieltä minkä jälkeen ne asentuvat automaattisesti pelin valikkoon. Modeja on tuhansittain lähtien rekoista, lisäosista, maalauksista ja vaikka mistä.

Ei kannata ahnehtia liikaa modeja kerralla. Itselläni on tällä hetkellä alla olevat modit:
- Realistic Signs – liikennemerkit ja kyltit
- SISL’s Mega Pack – ohjaamon varustelupaketti
- Realistic Truck Physics Mod – realistisemmat fysiikat
- SISL’s Trailer Pack – lisää perävaunuja
- Real Traffic Density ETS2 – aidompi liikenne
- Real Fuel Prices – oikeat polttoaineiden hinnat
- Real European Gas Stations Reloaded – huoltoasemien oikeat logot ja kyltit
- Real Avertisements – oikeat tienvarsimainokset
Euroopan rinnalla on myös hieman uudempi American Truck Simulator, mutta sitä en ole vielä kokeillut eikä se äkkiseltään vaikuta yhtä kiinnostavalta, vaikka olisi kieltämättä kiinnostava kokeilla miltä massiiviset jenkkirekat tuntuvat.
Artikkelin kirjoittaja on Mikrobitti-lehden toimittaja Kaj Laaksonen, joka tykkää kokeilla kaikenlaista simuloituna ennen kuin siirtyy tositoimiin. Lähimpänä mieltä ovat verkkotekniikka, ilmailu, veneily ja pelit. Digitaalinen teknologia tulee iholle töissä, mutta vapaa-ajalla hän viihtyy analogisten asioiden kimpussa. Konepörssi ja Mikrobitti ovat osa Alma Mediaa.