Uutiset

Kuljetuskalusto

Toisin ajateltu

Suuritehoiset kappaletavaranosturit asennetaan perinteisesti kuorma-autoihin ohjaamon ja kuormatilan väliin. Ville Pihlaja Kauhajoelta halusi kuitenkin ison nosturin, joka olisi auton takaosassa. Tarmokkaan selvittelyn ja huolellisen pohdinnan jälkeen toiveen täyttävä ratkaisu löytyi.

Pihlajan Effer-nosturi saadaan tarvittaessa todella lähelle nostokohdetta, sillä se on asennettu auton perään ja tukijalkojen väliin jää hyvin tilaa.

Nostotyömailla on tavallisesti rajattu mahdollisuus asetella autoa optimaaliseen asentoon nostoja ajatellen. Usein kohteeseen pääsee juuri ja juuri nokka tai perä edellä. Kauhajokelainen Ville Pihlaja oli pannut merkille, että hänen työkohteissaan ohjaamon taakse asennetulla nosturilla piti usein nostaa ohjaamon yli, jolloin nostoteho on alhaisempi kuin aivan vierestä nostettaessa. Voisiko ison nosturin sittenkin asentaa auton perään?

Ei niin tavanomainen toteutus

Perusteellisen selvitystyön tuloksena ratkaisuksi löytyi Maantec oy:n maahantuoma Effer 955 6S + 6SHD -nosturi, joka asennettiin Efferin omaa apurunkoa hyödyntäen neljäakseliselle MAN TGS 35.480 -alustalle. Asennuksen on tehnyt Koneurakointi Tomi Ylilammi oy Karviasta yhdessä Ville Pihlajan kanssa.

Efferin toimittaman apurungon kokoonpanon sekä auton muut päällirakenteet asennuksineen toteutti Koneurakointi Tomi Ylilammi oy Karviasta yhdessä Ville Pihlajan kanssa. Ratkaisut on mietitty tarkasti ja toteutettu huolellisesti.

Nosturin asennus on hyvin poikkeuksellinen. Nosturin järeään apurunkoon on valmistajan toimesta integroitu tukijalat, ja kotimaassa on pakettiin asennettu neljä paria standardi konttilukolle sopivaa vastakappaletta.

Autoon on rakennettu etukipillä varustettu apurunko, jossa on neljä paria konttilukkoja, ja joka nosturikäytön aikana lukitaan hydraulisesti kiinteäksi. Nosturi kaikkineen lukitaan autoon konttilukoilla ja auto on nosturikäytössä vain vastapainona. Tehokkaan nosturin asentamisen yhteydessä yleensä tehtävää rungon vahvistamista ei Pihlajan autossa ole tehty.

Kohteen vierelle

Tukijalat avautuvat X-muotoon, jolloin auton ympärillä on hyvin tilaa. Kokonaisuus on todettu erittäin vakaaksi.

Tukijalat ovat X-asetelmassa, jolloin sekä edessä että sivulla tukijalkojen väliin jää runsaasti tilaa ja raskaita taakkoja päästään nostamaan kyllin läheltä. Pihlaja kertoo, että pitkäkin perävaunu saadaan lähelle peruuttamalla se hieman linkkuun tukijalkojen väliin.

Pihlajan Effer 955 6S:n suurin nostomomentti on hieman alle 75 tonnimetriä. Se tarkoittaa, että ilman jibiä kolmen metrin päästä nousee 24 tonnia ja kuusijatkoinen puomi täysin jatkettuna 16 metrin etäisyydeltä 4 300 kilogrammaa. JIB 6S Heavy Duty:n kuuden hydraulisen ja kahden mekaanisen jatkeen ansiosta ulottuvuutta on hieman yli 32 metriä, ja sieltä nousee vielä 805 kilogrammaa.

Pilvenreunasta kiinni. Effer ulottuu ylöspäin yli 35 metrin korkeuteen.

Nosturin rakenne on sellainen, että noin neljän tonnin lavalle sijoitetulla lisäpainolla nosturi voisi toimia itsenäisenä yksikkönä, täydellä nostokapasiteetilla, kunhan vain riittävää hydraulipainetta ja oikeanlaista sähköä olisi saatavilla. Se ei ole kuitenkaan tarkoitus, vaan rakenteella mahdollistetaan auton käyttäminen muunlaisiin tehtäviin silloin, kun nosturille ei ole käyttöä.

Nostoja tai kuljetuksia

Efferin sijaan Pihlajan MAN voidaan varustaa esimerkiksi rahtilavalla ja tuppisovitteisella Copma 300 -nosturilla, jotka Pihlajalla olivat ennestään. (Kuva: Ville Pihlaja)

Pihlajalla on rahdinajoa varten erilaisia lavoja, joita MAN:n päälle voi tarvittaessa kiinnittää. Etummaista ja takimmaista lukkoparia käyttämällä voidaan autolla kuljettaa vaikkapa 20 jalan merikonttia. Auton perään saa myös perinteisellä tuppisovitteella olevan pienemmän kappaletavaranosturin, jolloin rahtilavalla kulkevaa tavaraa voi itsenäisesti kuormata ja purkaa.

Effer-nosturin kanssa MAN:n kantavuus jää parin tonnin tietämille, mikä riittää nostotöissä tarvittavan välineistön kuljettamiseen. Rakenteen takia lava on reilusti puolentoista metrin korkeudessa, mutta Pihlajan mukaan asialla ei ole merkitystä.

”Ajatus on nimenomaan se, että Efferin kanssa autolla nostetaan, ei kuljeteta. Tietysti perävaunua voi käyttää tarpeen vaatiessa. Jos isolle nosturille ei ole käyttöä, ja autolle on kuljetustehtäviä, nosturi vaihtuu lavaan suurin piirtein vartissa”, Ville Pihlaja sanoo.

Viimeistelty asennus

Nosturin alustana oleva MAN on vetotavaltaan 8 x 2 ja lisäksi toisella etuakselilla on hydraulinen veto. Suurin sallittu yhdistelmämassa on 68 tonnia. Varusteltu on tehty Ylilammin ja Pihlajan yhteistyönä, ja kaikesta näkee, että vaivoja ei ole säästelty. Hydrauliikkalinjat on siististi taivutettu putkesta ja letkuja on vain siellä, missä niitä pitääkin olla. Sähköasennusten takia MAN:n alustaan ei ole lisätty ainuttakaan jakorasiaa, vaan kaikki kytkennät on tehty auton sähkökeskuksessa. Myös Efferin toimittaman apurungon kokoonpanon ja varustelun työn jälki on ensiluokkaista.

”Tulihan siinä välillä sutta ja sekundaakin, mutta huonoa ei kelpuutettu. Tehtiin uusi ja kunnollinen. Varusteluvaihe oli pitkä ja vaativa, mutta nyt olen tyytyväinen, että hommaa ei tehty oikaisemalla helpoimman kautta. Kesän kiireiden hellittäessä asennetaan vielä varustelaatikot, jotka viimeistelevät ulkoasun ja ovat tietysti muutenkin tarpeen”, Pihlaja kertoo autonsa rakentamisesta.

Ville Pihlaja on hankintaansa tyytyväinen. Tavanomaisesta poikkeava toteutus osoittautui myös taloudellisessa mielessä onnistuneeksi.

Luotettuja laitteita ja kumppaneita

”Maantiellä polttoaineen kulutus voisi olla ehkä pienempikin, mutta nosturikäytössä MAN on pieniruokainen, ja se on tärkeää”, hän sanoo ja jatkaa, että MAN on osoittautunut ongelmattomaksi autoksi. Jutun aiheena oleva auto ei nimittäin ole ensimmäinen eikä viimeinen MAN Pihlajalla; seuraava on jo tilattu.

Ville Pihlaja antaa kiitettävän arvosanan myös Efferille ja sen maahantuojalle Maantec oy:lle. Sekä valmistaja että maahantuoja ovat alusta asti oivaltaneet, mitkä ovat Pihlajan projektin tavoitteet, ja toiminta on ollut sen mukaista.

Lue seuraavaksi