Uutiset

Kuljetuskalusto

Teknologia 2022 esittelee tehokkaita energiaratkaisuja

Teknologia

Pohjoismaiden johtava teknologia-alan tapahtuma Teknologia 22 järjestetään 3. – 5.5.2022 Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tapahtumassa on esillä myös omana kokonaisuutenaan energia niin ohjelmassa kuin osastoillakin. Teollisuuden energiatehokkuus on entistä tärkeämpää nykyisessä maailman tilanteessa ja lämmön talteenoton ratkaisut ajankohtaisia.

Teknologia-tapahtumaan osallistuu yli 300 yritystä ja viidellä ohjelmalavalla järjestetään yli 120 puheenvuoroa. Teknologia-tapahtuma koostuu keskeisistä teknologian aihepiireistä. Näitä ovat energian lisäksi automaatio, elektroniikka, hydrauliikka ja pneumatiikka, levytyö, koneenrakentaminen, kunnossapito, AI ja robotiikka, ICT ja toisena uutena aihepiirinä 3D-tulostus. Alan ammattilaiset voivat rekisteröityä tapahtumaan veloituksetta www.teknologia22.fi

Energia-ohjelman aloittaa Senior Scientist Petra Raussi VTT:ltä puheenvuorolla IntelligentEnergy Testbed tehokkaiden energiaratkaisujen validointiin. Tapahtumassa kuullaan myös teollisuuden sähköistymisestä ja sen vaikutuksista CO2-päästöjen vähentymiseen, tekoälystä sähköverkkojen älykkään kunnossapidon mahdollistajana ja lämmön talteenoton ratkaisuista.

Lämmön talteenoton ratkaisuja tarjoavan Finess Energy Oyj:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Paavola odottaa innolla tapahtumaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia esitellä yhä vain enemmän kiinnostusta herättäviä energiansäästöratkaisuja. ”Lämmön talteenotto mahdollistaa ostoenergian määrän vähentämisen ja jo olemassa olevan energian hyötykäytön. Juuri nyt öljyn ja kaasun hintojen noustessa, talteenotolla on entistä suurempi merkitys. Toisaalta asiakkailla on kova tarve päästä eroon fossiilisista energialähteistä ja sähköistämisestä on tullut entistä tärkeäpää.” Paavola pitää puheenvuoron lämmön talteenotosta ohjelmalavalla ja yritys on mukana Teknologia-tapahtumassa omalla osastollaan.

Teknologia-tapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa joka toinen vuosi. Pohjoismaiden johtava teknologia-alan tapahtuma Teknologia 22 järjestetään 3.–5.5.2022 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman ohjelma ja rekisteröityminen: www.teknologia22.fi

Lue seuraavaksi