Uutiset

Kuljetuskalusto

Tekno Puhto Oy ajaa Truck Racing Special Edition Renaulteilla

Tekno Puhto Oy:n uudenkarheat The Premium Truck Racing Special Edition -Renaultit, joiden perässä hollantilaisen Amphitecin valmistamat imu-/puhalluspuoliperävaunut.

Reino Hätösen vuonna 1991 perustama Tekno Puhto Oy on kasvanut reilun 20 vuoden aikana yhden miehen yrityksestä rakennusalan monitoimiyritykseksi. Tänä päivänä Tekno Puhto Oy työllistää vakituiseen 5-8 työntekijää ja sesonkiaikoina jopa toistakymmentä.

Kalustoakin yritykselle on kertynyt matkan varrella, rekkavetureita on neljä kappaletta, joista kolme on Renaultia ja yksi MAN. Kahden uuden erikoisvarustellun Renault Premiumin hankintaan Hätönen päätyi Renaultista saamiensa hyvien kokemuksien myötä. Kuljettajat ovat tykänneet Renaulteista ja ne ovat polttoainetaloudellisia.

Näillä neljällä rekkaveturilla siirretään viittä hollantilaisen Amphitecin valmistamaa imu-/puhalluspuoliperävaunua työmaalta toiselle. Lisäksi käytössä on kolme umpinaista kattoaukeavaa puoliperävaunua, joita käytetään materiaalien siirtoon. Yksi MAN on varustettu ruotsalaisella Disab-imu-puhalluslaitteistolla ja kaksi Sisua vaihtolavalaitteilla. Myös yksi Volvo kuuluu kalustoon ja se on varustettu 27 tonnimetrin Copma-nosturilla, jolla on ulottuvuutta 26 metriä. Materiaalien siirtoihin työmailla on käytössä pari pienkuormainta monipuolisilla varusteilla.

Kattavat imu-/painepuhalluspalvelut

Tekno Puhto Oy:n pääasiallisin työalue on teollisuuskiinteistöjen, mutta myös pienempien rakennusten suurtehoimuroinnit ja painepuhallukset. Imupuolen työt käsittävät muun muassa rakennuseristeiden, kellareiden, ryömintätilojen, huopakattojen singelien ja säiliöiden tyhjennyksiä.

Painepuhalluspuolella puhallettavia materiaaleja ovat esimerkiksi singelit, sepelit, kevytsorat, tuhkat, hiekat, kalkit jne.

Yritys tekee myös erilaisia purkutöitä, kuten esimerkiksi talojen huopa-/peltikattojen purkuja.

Lisäksi rakennusten julkisivujen, kattojen, teollisuustilojen ja säiliöiden korkeapainepesut kuuluvat Tekno Puhto Oy:n palveluihin. Urakoihin liittyvät materiaalien siirto- ja kuormaustyöt pienkuormaimilla sekä nostotyöt työmailla onnistuvat yrityksen omalla kalustolla.

www.teknopuhto.fi

www.renault-trucks.fi

Premium Route T4x2 Dxi11 460 hv

The Premium Truck Racing Special Edition -varustelu

Makuuohjaamo

Renkaat edessä: 385/55/22.5 / takana: 315/70/22.5

Vanteet: Alcoa Mat -alumiinivanteet

Sivusuojat

Radio/CD/MP3 Bluetooth

Akku 225ah

24V pistoke

Sähköinen kattoluukku

Truck Racing Special Edition -teippaus

Urheilullinen ohjauspyörä, istuin ja matot

Special Edition -kyltti

Miika Nyrö

   

Lue seuraavaksi