Uutiset

Kuljetuskalusto

Syksyn pimetessä korostuvat näköongelmat

Syksyn pimetessä näköongelmat havaitaan tavallista herkemmin. Pimeässä liikkuessa häikäistyy helposti ja näköön liittyvät muutokset korostuvat. Kylmien säiden aiheuttama kuiva sisäilma myös helposti ärsyttää herkkiä silmiä.

”Silmien tutkimuksiin hakeudutaan selkeästi enemmän nyt, kun valon määrä vähenee ja ihmiset ovat enemmän sisätiloissa keinovaloissa tai ajavat paljon autoa pimeässä. Esimerkiksi kaihin ensioireita aletaan havaita herkemmin syksyisin”, kertoo silmätautien erikoislääkäri Tiina Leivo Terveystalosta.

Silmälääkärille kannattaa aina hakeutua, jos havaitsee, että näkö on heikentynyt tai on muita silmän alueen oireita, esimerkiksi kipua. Myös ohimenevän näön heikkenemisen vuoksi silmät on hyvä tutkituttaa. Moniin silmäsairauksiin on olemassa hoito tai vähintään voidaan estää sairauden eteneminen. Suomalaisista jopa 60 prosenttia käyttää silmälaseja. Silmälasien käyttäminen ei vaadi tiheämpää silmälääkärillä käyntiä, mutta jos näkö ja lasien arvot alkavat selkeästi muuttua, on syytä tutkituttaa silmälääkärillä, onko muutokseen jokin sairausperäinen syy.

Suomalaiset kiinnittävät Tiina Leivon mukaan silmien terveyteen huomiota ja suhtautuvat oireisiin vakavasti. Leivon mukaan on kuitenkin myös ihmisiä, jotka vähättelevät oireita ja ajattelevat niiden häviävän itsestään. Vastaavasti vanhukset eivät välttämättä itse tule hakeutuneeksi hoitoon, kun näkö merkittävästi huononee. Ikääntymisen myötä lähelle näkeminen vaikeutuukin vähitellen.

”Jokaisen yli 40-vuotiaan on suositeltavaa käydä tarkistuttamassa silmänsä silmälääkärillä vähintään viiden vuoden välein ja yli 60-vuotiaan vähintään kolmen vuoden välein”, kertoo Tiina Leivo.

Pidä huolta silmistäsi

Silmätautien erikoislääkäri Tiina Leivo Terveystalosta antaa arjen vinkkejä silmistä huolehtimiseen.

1.    Anna silmiesi levätä työpäivän aikana
Etenkin intensiivisesti päätetyötä tekevien tulisi räpytellä silmiään ja antaa päivän mittaan silmien levätä katsomalla kauas horisonttiin tai jopa sulkemalla silmät hetkeksi.
2.    Syö silmäsi kuntoon
On yhä enemmän näyttöä siitä, että paljon kasviksia ja vähän rasvaa sisältävällä ravinnolla on edullinen vaikutus silmien terveyteen. Erityisesti kannattaa suosia vihreälehtisiä kasviksia. Myös vitamiineja käytetään yhtenä hoitokeinona, jolla ehkäistään tiettyjen silmäsairauksien etenemistä. Vitamiinivalmisteita käytetään lääkärien valvonnassa ja ohjeistuksella, sillä hoidoissa tarvittavat annokset ovat suuria. Omatoimisesta vitamiinien käytön suotuisuudesta silmäsairauksien hoidossa ei ole näyttöä.
3.    Harrasta säännöllisesti liikuntaa
Liikunnan positiiviset vaikutukset silmien terveyteen saavutetaan erityisesti yleissairauksien, kuten esimerkiksi diabeettisen silmäsairauden ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Liikunta vaikuttaa myös silmän ikärappeumaan sekä valtimo- ja laskimotyyppisiin sairauksiin, joilla on vaikutuksia myös silmien terveyteen.
4.    Tähtää tupakoinnin lopettamiseen
Uusimpien tutkimusten mukaan tupakointi nopeuttaa linssin samentumista aiheuttavan harmaakaihin muodostumista.
5.    Suojaa silmäsi auringon säteilyltä
On selkeää näyttöä siitä, että ultraviolettivalo lisää kaihin riskiä. Aurinkolaseja kannattaa käyttää myös talviaikaan, sillä lumi heijastaa auringon ultraviolettisäteilyä.
6.    Muista suojalasit työssä ja urheillessa sekä uuden vuoden aikaan
Suojalaseilla voidaan estää useita silmävammoja ja -sairauksia. Salibandy aiheuttaa edelleen suurimman osa urheilusilmävammoista. Nämä ovat lasten osalta vähentyneet selkeästi siitä lähtien, kun salibandyliitto vaati suojalasien käyttöä. Suojalasit ovat tarpeen myös vuodenvaihteessa estämään ilotulitteista aiheutuvia vahinkoja.
7.    Muista tutkituttaa silmäsi
Erityisesti, jos suvussa on silmäsairauksia, on syytä olla aktiivinen ja käydä säännöllisesti silmälääkärillä jo nuoresta lähtien.

Lue seuraavaksi