Uutiset
Suvanto Trucks korvaa Wetteri Trucks -nimen

Artikkelikuva: Suvanto Trucks -nimi palaa raskaan kaluston kauppaan vajaan vuoden poissaolon jälkeen. Yhtiön toimitusjohtajana on helmikuussa aloittanut Mika Rissanen (vas.). Markku Lappalainen jatkaa yhtiön maarakennuskonesektorin liiketoimintajohtajana.
Kun Wetteri Oyj myi loppuvuonna 2024 Wetteri Power Oy:n ruotsalaiselle Persson Invest AB:lle, kaupan yhteydessä sovittiin, että Wetteri Trucks -nimen käytöstä luovutaan. Raskaan kaluston liiketoimintaa jatketaan Suvanto Trucksin yritysnimellä.
Wetteri jatkaa vahvaa panostusta käytettyjen kuorma-autojen kauppaan, huoltoon ja kuorma-autojen päällirakenteiden asentamiseen.
”Suvanto Trucks nimi korvaa Wetteri Trucksin maaliskuun aikana. Suvanto Trucks on arvostettu toimija asiakkaiden, henkilöstön ja kumppaneiden keskuudessa, joten palaamme tuttuun ja entuudestaan tunnettuun nimeen. Sama henkilöstö jatkaa tutuilla toimipisteillä asiakkaidemme palvelua. Osana Wetteri-konsernia tulemme keskittymään erityisesti laadun parantamiseen ja asiakaskokemukseen”, toteaa Suvanto Trucksin toimitusjohtaja Mika Rissanen.
Suvanto Trucks toimii laaja-alaisesti kaikilla raskaan kaluston osa-alueilla. Vuonna 2024 yhtiö laajensi tuotevalikoimaansa maanrakennuspuolelle aloittamalla SANY-maarakennuskoneiden maahantuonnin. Yhtiö tuo maahan myös AJK-koukkulaitteita ja toimii PM-nostureiden jälleenmyyjänä. Suvanto Trucksin toimipisteet sijaitsevat Turussa, Tampereella ja Vantaalla. Yhtiö työllistää noin 20 henkilöä.
Suvanto Trucks jatkaa nykyistä liiketoimintaa
Ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökunta on vahva pohja jatkaa nykyistä liiketoimintaa menestyksellisesti.
”Nykyinen liiketoiminta edellä mennään. Raskaan kaluston päällirakentaminen jatkuu nykyisissä tiloissa Turussa, ja kuljetuskaluston ja maarakennuskoneiden kauppaa tehdään kaikissa nykyisissä pisteissämme, Turun lisäksi Tampereella ja Vantaalla”, toteaa Rissanen, ja lisää; ”Meillä on Suvannolla ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta. Sen varaan on hyvä rakentaa tulevaa. Lisäksi korjaamotoiminnassamme voimme löytää synergioita Wetterin muiden raskaan kaluston korjaamoiden kanssa.”
SANY-maarakennuskoneiden, AJK-koukkulaitteiden maahantuonti ja PM-nostureiden jälleenmyyntiedustus jatkuu ennallaan.
”Nykyiset tuote-edustukset jatkuvat. Wetteri Power-kaupan jälkeen myös muut, uudet merkkiedustukset ovat mahdollisia. Aika näyttää”, sanoo Mika Rissanen.
Lahden Rekkapaja jatkaa itsenäisenä tytäryhtiönä
Raskaan kaluston päällirakenteiden asennus-, huolto-, varaosa- ja korjauspalveluja tarjoava Lahden Rekkapaja jatkaa Wetterin omistuksessa itsenäisenä tytäryhtiönä.
“Lahden Rekkapaja jatkaa toimintaansa nykyisellä osaavalla henkilökunnalla. Kuorma-autojen päällirakentaminen avaimet käteen -periaatteella on toiminnan keskiössä. Rekkapajan tuotevalikoimassa on myös yhtiön omaa valmistusta oleva avainlipputunnuksen omaava RV-vaijerivaihtolavalaite”, toteaa Mika Rissanen.
Yhteistyötä Suvanto Trucksin ja Lahden Rekkapajan välillä voidaan tarvittaessa lisätä.
”Yhtiöiden toimintamalli on lähellä toisiaan ja niiden välinen yhteistyö varsinkin päällirakenteiden asennuspalveluissa jatkuu. Erikseen, mutta yhdessä”, lisää Rissanen.
Lahden Rekkapaja siirtyi Wetterin omistukseen viime vuoden keväällä ja yhtiö työllistää noin 10 alan ammattilaista.
Mika Rissanen aloitti Suvanto Trucksin toimitusjohtajana helmikuussa. Rissasella on yli 20 vuoden kokemus autoliiketoiminnan eri työtehtävistä sekä myynnin että jälkimarkkinoinnin puolelta. Raskaan kaluston kokemusta Rissaselle on kertynyt vuodesta 2017 alkaen, Iisalmessa, Joensuussa ja Kajaanissa sijaitsevien Wetterin raskaan kaluston korjaamoiden huoltojohtajana. Rissanen toimii edelleen myös Wetteri Auto Oy:n Joensuun autotalojohtajana.
